Virpi Kuitunen

Julkisuuden henkilöistä, pitkällä aikavälillä, paljon arvostamani ihminen ja urheilija Virpi Kuitunen kertoo nettipäiväkirjassaan 21.12. 2006:

"Kankaan Jukka hoiti minut maanantaina Helsingissä ja antoi seuraavan lausunnon, jotta termit olisivat oikein: "Ongelmana alaselän oikean puoleinen kipu, joka on estänyt täysipainoisen hiihdon. Vasemman lonkan ojentuminen estynyt kokonaan SI-nivelen liikerajoituksen ja neurogeenisen kivun vuoksi. Vasemmassa nilkassa sekundaari neurogeeninen liikehäiriö. Vasemman puolen liikerajoitukset ovat aiheuttaneet alaselän voimakkaan kivun ja lihasinhibition, mikä on estänyt täysipainoisen hiihdon tekemisen.""

En voi kuin ihailla Kuitusen määrätietoista treeniä ja harjoittelemista :)

Kun meillä taviksilla tulee polviin, jalkoihin tai selkään jotakin vastaavaa, me olemme lähes rättipoikkiväsyneitä masennuksessamme, helpotusta hakiessamme ainoastaan syömme kipulääkemömmöjä, valitamme lääkärihoidoista, että lääkärit ne eivät osaa auttaa kyllä. Ja, ajattelemme hakeutuvamme sairaseläkkeelle - ja hakeudummekin.

Mutta, tuollainen Virpi Kuitunen ei ole jättänyt ammattiaan: hiihtämistä - vaan on jatkanut treenausta: kuunnellen omaa kehoaan, kuunnellen oireitaan ja tehnyt treeniohjelmansa sen mukaiseksi.

Minusta tuntuu, että julkiseen terveydenhoitoon kannattaisi lisätä fysioterapiapalveluja:

antaa erilaisista jalkojen ja selän vaivoista kärsiville ihmisille motivoivia mahdollisuuksia itsensä treenaamiseen.

Eikä se ainoastaan riittäisi, että fysioterapiapalveluja laajennettaisiin: niitä täytyisi myös monipuolistaa tarjonnan sisällöiltään.

Ja, saada koko asenneilmasto muuttumaan: että ihmiset ymmärtäisivät, että ohjatulla, valvonnan alaisella treenillä useatkin vaivat saataisiin siedettävään kuntoon ja elämämisen laatu pysyisi hyvänä ja nautittavanakin.

Nythän julkisella terveydenhoitosektorilla saa kyllä loistavaa fysioterapiapalvelua, jos vain potilas huomaa itse kertoa lääkärille olevansa motivoitunut sellaiseen,

ts. potilaan tulee osata itse sitä lääkäriltä pyytää, jolloin lääkäri sitten lähetteen fysioterapeutille kirjoittaa. Ja, sitten potilas voi alkaa fysioterapeuttinsa kanssa laatia hoito- ja treeniohjelmaa.

Tai, en tiedä, onko edes kaikissa kaupungeissa näin, mutta ainakin Helsingissä tämä homma toimii, jos vaan potilas itse on aktiivinen ja kertoo lääkärille halustaan treenata itseään.

Kun kropassa on jotakin vialla, niin treenauksella ainakin saa kaiken terveen osan kropasta vahvennettua. Ja, se puolestaan tukee kokonaisolemista ja liikkumisen helpoutta.

Treenillä on myös psykologiset vaikutuksensa: liikunnallinen suorite antaa hyvää mieltä, ja järjestelmällisenä osana elämän rytmiä, se myös tukee monin tavoin sisäistä elämänlaatua:

antaa onnistumisen ja etenemisen iloa - sitä, kun voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, minkalaisessa kunnossa kroppa on - voi itse tehdä itsensä fyysisen hyvinvoinnin eteen, ja kokea siitä tulevaa iloa ja mielihyvää.

By the way, Kuitunen kirjoittaa englanninkieliseen nettipäiväkirjaansa hieman eri asioita kuin suomenkieliseen. Minusta on hauskaa lukea hänen, maailman parhaimman naishiihtäjän, päiväkirjasta sellaista pilke silmäkulmassailottelua kuin hän kirjoitti 20.2. jatkuvasta lumen satamisesta ;)

Päivystyspolilla

Sairaalan päivystyspolilla väsyneet ja kipuiset potilaat 60 sentin levyisissä vuoteissaan. Letkuissa ja sydänfilmeissä ja tiputuksissa.

Kauniin ruskeaihoinen nainen saattajansa seurassa. Saatajakin yhtä kaunis tummine silmineen ja hiuksineen. Hiljaa keskustelevat äidinkielellään. Juttelevat välillä jollekin suomeksi miehistään ja ehkä lapsistaankin. Käy sitten toinenkin, saattaja, ilta kun vierähtää yön puolelle, toisen, potilasystävänsä, viereen. Siihen kaposeen vuoteeseen. Iho ihoa vasten, sylikkäin. Lämpöisesti ja hyvin, kauniisti.

Niin tekevät myös toisetkin kauniit naiset sinisine silmineen, vaaleine ihoineen, kuumeineen, pelkoineen, väsymyksineen ja iloineen. Toinen käy toisen vierelle, kun yö saapuu: potilas ja saattaja. Siihen kaposeen vuoteeseen. Kyljellään. Vatsa toisen selän kaareen, polvet toisen polvien kuoppaan. Käsi ympäri toisen vartalon. Turvallisesti ja hellästi. Toisen lämmin hengitys toisen niskaan, turvallinen ja rauhallinen. Läheinen.

Siihen nainen nukahti levollisena, ylitse kuumeen ja paineen ja huolen. Siihen toisen naisen turvalliseen syliin. Ja, lämpöön.

&&&&&&&&& &&&&&&&& &&&&& &&& & & &&& &&&&& &&&&&&&&

Mies kun on päivystyspolilla miesystävänsä saattajana, niin siinä saattaja sen 6 - 12 tuntia istuu ja seisoo miehekkäästi.

Ei siinä mies voi miestä koskettaa. Ei mies voi oman kehonsa lämpöä kuumeiselle ystävälleen antaa käymällä hänen kylkeensä makuulle ja ottaa rauhoittavaan syliinsä. Ei mies voi näyttää, että pelottaa sairausoireet. Ei mies voi toista miestä helliä omalla fyysisellä läheisyydellään. Ei mies voi hellyyttään ja empatiaansa ja rakkauttansa, huolenpitoa toiselle miehelle niin kokonaisvaltaisesti antaa. Ei mies voi käydä kapealle vuoteelle toisen miehen syliin pitkäkseen päivystyspolilla, vaikka kuinka väsyttäisi: mies vain seisoo ja istuu, miehekkään urhoollisesti käymättä ystävänsä viereen levolle.

No, miksi mies ei voisi toista miestä, sairasta ystäväänsä, tukea ja helliä, kun kerta naisillakin on tapana keskenänsä toisistaan hellää huolta pitää? Olisiko se sitten muka epämiehekästä, vai mitä? Mitä se miehekkyys ja miehisyys aina milloinkin oikeastaan onkaan...

Ehkä mieheyden perusytimeen kuuluu sellainen, että mies ei kaipaa lohdutusta, eikä hellyyttä, eikä turvaa toiselta mieheltä? Ehkä mieheyden perusytimeen kuuluu sellainen, että mies haluaa sairaana ja peloissaan toiselta mieheltä vain sitä, että toinen seisoo ja istuu miehekkäästi sairasvuoteen äärellä ja juttelee Tekniikan Maailman testeistä niitä näitä? Ehkä mieheyden perusytimeen kuuluu se sellainenkin, että mies ei halua kuumeen tehdessä viluista oloa, toista miestä kehollaan siihen lämmittämään ja poistamaan vilua? Ehkä mieheys on sellainen juttu, että miehet eivät kertakaikkiaan kaipaa eivätkä tahdo toisen fyysistä läheisyyttä?

Onko se sekin sitä miehekkyyttä ja miehisyyttä, että eipä varmasti sairaan ja kuumeisen peloissaan olevan ystävän otsaa ja hiuksia silittele rauhoittavasti ja lohduttavasti, eikä kättä laske hellästi ystävänsä harteille turvallisuutta tuottamaan?

Tai, ehkä se miehisyys on mitä milloinkin, vähän niinkuin vaihtelevaa... Jotenkin miehisyys tuntuu niin monimutkaiselta jutulta, kun miehet tuntuvat tekevän yksinkertaisesta asiasta niin tuhottoman monimutkaisia ja kiertotie-ilmaisuja käyttävät hellyyden, läheisyyden ja rakkauden osoittamiseksi toisiansa kohtaan... Että Tekniikan maailman testeistä puhuminen tarkoittaakin: "Minä olen sinusta niin huolissani, sillä tykkään sinusta niin kovin ja haluaisin auttaa ja lohduttaa"?

Mitähän ne miehet oikein tahtovat ystävältään, kun ovat peloissaan ja sairaana sairaalan päivystyspolilla? Eivätkö ne kaipaa lohdutusta ja läsnäoloa hyvältä miesystävältään? Vai onko riittävää lohdutusta sairaalle miehelle kuitenkin se, että miesystävä siinä lähellä istuu tai seisoo ja juttelee autoasioita tai hifi-testien tuloksista?

Ehkä miehisyys on sellainen juttu, että mies ei kaipaa lohdutusta ja läheisyyttä... Tai, sitten kaipaa...

Vanhat miehet, sellaiset iäkkäämmät, ne ne jo osaavat monestikin hellittää sellaisista muodollisista miehekkyys- ja miehisyysrooleista: ja saattavat silmät kyynelissä toisiaan lähellä olla, kädestä kiinni pitää ja vähän toista silitelläkin...

Minä olen nähnyt, että raavaat suomalaiset miehekkään miehiset miehet sitten iäkkäämpänä uskaltautuvat siihen, kuin luonnostaan. Tiedättehän, sellaiset miehet ovat yleensä lastensa lapsiakin kohtaan aivan erilaisia kuin omia lapsiaan kohtaan olivat: helliä ja suukottelevia, iloitsevia ukkeja he ovat: antavat aikaansa pienille suloisille lapsosille, kun eivät aikoinaan omille lapsilleen ehtineet aikaansa antaa, eivätkä tunteitaan omille lapsilleen elämäntouhuissaan jakaa...

Ikäihmisinä sitten vihdoin ovat pysähtyneet niin tekemään: olemaan läheisilleen läsnä myös tunteillaan, sellaisina kuin ovat. Ja, mielessään tuumivat, että oi kunpa olisin jo nuorena näin osannut elää ja tunteitani lasten ja muiden ihmisten kanssa jakaa... Iäkkäinä sitten oppivat, miten hyvltä tuntuukaan elää antautuen ja antaen itsensä toiselle ihmiselle tunteitaan ja kaikkia ytimiään myöten... Mutta, nuorena ja keski-ikäisenä, eihän se siihen miehisyyteen kuulunut ollenkaan, että olisi toista miestä, sairasta ystäväänsä, lohduttanut ja vastaanottanut ja jakanut tunnetasolla yhteisen läheisyyden hetken... Sitähän vaan miehekkäästi seisoa jökötti sairaalassa vuoteen äärellä ja jutteli Tekniikan maailmasta lukemiaan tärkeitä asioita, vaikka tiesi, ettei se sitä sairasta ystävää niin kauheasti tainnut siinä kiinnostaa eikä varsinkaan lohduttaa, mutta kun ei kehdannut siinä muutakaan, kun joku olisi kuitenkin nähnyt...

?

Piispan mainio blogikirjoitus

Piispa Mikko Heikan blogikirjoitus on herättänyt keskustelua vähemmistöseksuaaliasioista. Osallistuin kyseiseen keskusteluun. Keskusteluhan on hyvä asia - vaikka, mielestäni, on paljon puhuvaa, että uskovaisien täytyy keskustella siitä, miten he suhtautuisivat lähimmäisiin, kun he eivät näköjääm tiedä, miten lähimmäisiin tulisi suhtautua.

Kirkko on ainoa instituutio tässä yhteiskunnassa, joka viljelee kansalaisille aineksia homovihaan ja homojen eriarvoistamiseen ja antaa käytännössä eriarvoistamisen ja torunnan toiminnan/asennoitumisen mallin. Muut instituutiot ovat luopuneet tästä väkivallan ainesten viljelemisestä, ts. torjuvasta ja eriarvoistavasta asenteestaan. Vain kirkko ja uskovaiset jatkavat niiden ainesten viljelemistä, mistä kansalaiset saavat aineksia ja suoran toiminnan mallin homojen eriarvoistamiseen ja homovihaansa.

Kun arkkipiispa, kirkkohallitus, papit ja uskovaiset puhuvat ja kirjoittavat julkisesti, netissä tai muualla, homoja eriarvoistavia näkemyksiään, joka ainoa kerta, joka ainoalla näillä kirjoittajalla, olisi vastuu siitä, mihin käytännön tekoihin heidän sanansa johtavat lukijoiden mielissä ja elämässä. Sanoistakin tulisi kantaa vastuu.
Kirkko ja sen uskovaiset ovat yhteiskunnassa ainoa instituutio, joka viljelee aineksia homojen eriarvoistamiselle. Kun uskovainen kirjoittaa homoja eriarvoistavia kirjoituksiaan, niin seuraus on esim. tämä: sen lukenut nuori ihminen koulussa tai muualla alkaa nimitellä toista ihmistä "vitun homoksi": juuri se uskovaisen ihmisen kirjoitus, sai sen aikaan.
Kyllä: sillä ainoastaan uskovaiset ja kirkko viljelevät sytemaattisen järjestelmällisesti tässä yhteiskunnassa homovastaisuutta ja eriravoistavia aineksia homoja kohtaan. Tähän kirkon harjoittama ihmisten eriarvoistaminen on johtanut: se on antanut aineksia väkivallan harjoittamiselle ja se on antanut käytännön mallin, että homoihin tulee suhtautua eriarvoistavasti..

Kirkon harjoittama ja antama malli eriarvoistaa ihmisiä toteutuu käytännön elämässä niissä "vitun homo" lausahduksissa, pilkassa ja ivassa, jota ihmiset harjoittavat homoja kohtaan. Käyttäytymisen malli on kuin suoraan uskovaisilta opittu käyttäytymisen kaava, mutta sanat ovat vaihtuneet Raamatun lauseista "vitun homo" huudahduksiksi, tosin uskovaisten viljelemät ja ihmisille antamat sanat, kuten "perverssi", "luonnoton" jne. ovat kaikkien muidenkin homovihaajien sanavarastoa: "perkeleen perverssi", "vitun homo", "luonnoton friikki". Tämän käyttäytymisen mallin uskovaiset ja kirkko antavat. Mikään muu instituutio aktiivi jäsenineen, tässä yhteiskunnassa, ei tätä lähimmäisiin suhtautumisen mallia enää anna.
Ainoastaan kirkko antaa mallin eriarvoistaa ihmisiä. Ja, siitä kirkko ei ole ottanut minkaanlaista vastuuta: se on kaikin tavoin kieltäytynyt kantamasta vastuuta siitä, mihin käytännön tekoihin sen harjoittama ihmisten eriarvoistaminen on johtanut.

Esim. nettikirjoitus, jossa eriarvoistetaan ihmisiä vetoamalla irrallisiin Raamatun jakeisiin, antaa aineksia eriarvoistamiselle ja on käyttäytymisen malli toimia eriarvoistavasti: nettikeskustelussa kirjoittava yksityinen ihminen ei voi tietää kuinka monta homoa tai lesboa aletaan koulussa pilkata juuri hänen kirjoitustensa antaman ainesten perusteella, eikä hän voi tietää kuinka monta juuri hänen kirjoitustensa innoittamana kiusattua ja torjuttua ihmistä tekee esim. itsemurhan tai ajattelee itsemurhaa jne.
Sen voin sanoa, että varmasti tuota kaikkea tapahtuu, kun homoja ja lesboja eriarvoistetaan uskovaisten toimesta: uskovaiset antavat mallin heidän eriarvoistamiselleen ja väkivallanteoille heitä kohtaan. Mutta- siitähän vastuusta uskovaiset vetäytyvät sanomalla, että Raamattu kehoittaa antamaan tämän mallin ja toimimaan ihmisiä eriarvoistaen ja torjuen. Eivät he ole kantaneet vastuutaan, eikä monilla, näköjään, ole pientäkään halua kantaa vastuuta siitä, että antaa toisille aineksia väkivallan teoille: jotkut vierittävät tämän oman toimintansa vastuun Jumalalle itselleen.

Kirkko on yhteiskuntamme ainoa instituutio, joka antaa ihmisille aineksia ja käytännön toiminnan mallin homotorjuntaan ja homovihaan. Eikä kirkko ole koskaan välittänyt siitä, mihin kaikkeen maanpäälliseen helvetilliseen väkivaltaan sen antamat ainekset ovat johtaneet (sillä helvetillistä tuskaa se on varmasti heille, jotka kohteena ovat, sekä heidän läheisilleen).
Surullista on, kun jotkut ihmiset haluavat vedota olevansa vapaita vastuusta koskien väkivallan tekoja ja vierittää vastuun omista väkivallanteoistaan Jumalalle. Homotorjunnan ja homojen eriarvoistamisen teon oikeuttaminen Raamatun irrallisilla jakeilla on aina yritys siirtää vastuu omista teoista Jumalalle: kun ihminen vetoaa väkivallanteossaan (homotorjunnassaan) irralliseen Raamatun jakeeseen, silloin hän ainoastaan yrittää vierittää väkivallantekonsa syyn Jumalan (Raamatun) vastuulle. Mutta, tällaiset ihmiset eivät näy tiedostavan sitä, että vierittävät vastuunsa omista vääristä teoistaan Jumalalle.

Raamattua on aina käytetty aseena, jolla iskeä ja kivittää niitä, joiden suhteen kivittäjät haluavat tuntea ylemmyydentuntoa ja synnittömyydentuntoa. Vaikka kuinka kirkko ja uskovaiset vetoavat väkivaltaa tehdessään Raamattuun, että Raamattu heitä kehoittaa tähän väkivaltaiseen asennoitumiseen, niin siinä aina kirkko ja uskovaiset ovat kadottaneet yhteytensä Jumalaan, joka ilmaisee itseään Evankeliumeissa.
Jeesus ei kehoittanut meitä osoittelemaan toisten syntisyyttä ja sen jälkeen sanomaan "mene, äläkä enää syntiä tee", ja jättävät toisen siihen. Ne uskovaiset, jotka toimivat noin, ovat vain Raamatun väärinkäyttäjiä: käyttävät Raamattua kirveenä, jolla loukata ja hakata ihmisiä - ja eivät he koskaan ole kantaneet vastuuta näistä teoistaan, joita ovat tehneet, kun ovat Raamattunsa kirveeksi teroittaneet.
Jeesus kehoitti elämään syntisten rinnalla ja olemaan heidän palvelijansa, eikä osoittelemaan heitä heidän synneistään.

Kirkko ei ole ottanut minkaanlaista vastuuta siitä, mihin käytännön sovellutuksiin sen ja sen jäsenten harjoittama ihmisten eriarvoistaminen on johtanut ja johtaa.

Heikan blogin keskustelussa, joku kirjoitti minulle, että onhan kirkko kantanut asiasta vastuunsa.
Ei, kirkko ei ole kantanut asiasta vastuuta: piispat ja kirkko eivät sitä ole tehneet. Ei millään tavoin.
Yksinkertainen toive kirkolle: pitäisi vähän ajatella minkalaisen toiminnan mallin sitä sanoillaan antaa, ja mihin kaikkeen ne sanat ihmisten mielissä ja elämässä johtavatkaan, kun he alkavat käyttäytyä sen mallin mukaan, ts. torjuen ihmisiä ja eriarvoistaen ihmisiä.
Olisi kannettava vastuu siitä, minkalaisen toiminnan mallin kirkko antaa lausunnoillaan ja sanoillaan, eikä vetäytyä vastuusta vetoamalla irrallisiin Raamatun jakeisiin.
Kirkon lausunnot antavat toiminnan ja asennoitumisen mallin, ja tähän asti kirkon lausunnot ovat antaneet eriarvoistamisen mallin ja asenteen. Kirkon olisi otettava vastuuta siitä, minkalaisiin erilaisiin käytännön torjumisiin ja eriarvoistamisiin sen lausunnot ovat johtaneet ja johtavat käytännön elämässä.

Kirkon ainoa muoto kantaa vastuu sen itsensä harjoittamasta väkivallan ainesten viljelemisestä, on
Yhteys-liike. Yhteys-liike on ainoa yritys kantaa vastuuta siitä, että kirkko viljelee aktiivisesti ja systemaattisesti aineksia, joilla väkivalta oikeutetaan. Mitään muuta ei kirkko ole tehnyt kantaakseen vastuuta siitä, että kirkko järjestelmällisesti antaa aineksia ja käytännön toiminnan mallin homojen eriarvoistamiselle ja homovihalle. Sen sijaan kirkko ja uskovaiset jatkavat väkivallan ja eriarvoistamisen ainesten viljelemistä.

Kun vaikkapa jokunen piispa ja uskovaiset ylipäänsä kirjoittavat ja lausuvat sen suuntaisia, että hyväksyvät kyllä homot, mutta eivät homoseksuaalisia tekoja, niin se on silkkaa naurettavaa sanojen kolinaa, jolla ei käytännössä ole mitään sisältöä. Se on vain yksi muoto viljellä aineksia eriarvoistamiselle ja väkivallalle, ja ennen kaikkea se on sanallinen muoto vetäytyä vastuusta jakaessaan aineksia väkivalalle. Sellaiset lausahdukset sisällytyksettömyydessään ovat pahempaa kuin poliitikkojen sisällytyksettömät fraasit. Nämä fraasit eivät ole rinnalla kulkemista, vaan ne ovat keino torjua lähimmäisen rinnalla kulkeminen. Eivät nämä fraasit pelasta uskovaisia vastuultaan, jota he ovat paenneet ja pakenevat. Omia omaatuntojaan he näillä tyhjillä fraaseillaan rauhoittavat ja pesevät käsiään julkisesti toisten nähden. Todellisuudessa: ei se vastuu katoa tuollaisella tyhjänpäiväisellä omantunnon rauhoittelulla, eikä julkisella käsien pesulla.

Heikan peräänkuuluttama avoimuus ja avoin keskustelu ovat tärkeitä asioita. Avoimuus ja avoin keskustelu on ainoa tie, joka käsittääkseni voi johtaa niin maallisten kuin hengellistenkin asioiden suhteen totuudellisuuteen ja Jumalan mielenmukaiseen yhteisölliseen elämään: yhteisöllistä elämää meistä jokainen elää niin kirkossa kuin laajemmin tässä yhteiskunnassa. Ei Raamattu oikeuta ketään, eikä mitään instanssiakaan, käyttäytymään ja puhumaan vastuuttomasti viljellen aineksia, joilla ihmiset jakavat toisiaan huonoihin ja hyviin kansalaisiin.
Kirkon harjoittama menetelmä jakaa kansalaiset hyviin ja huonoihin ihmisiin, muka vetoamalla Raamattuun, ei ole oikein kristillisen etiikan eikä edes Raamatun perusteella. Heikka on aiemminkin, muissakin yhteyksissä mm. tämän saman tematiikan kyseessä ollessa, peräänkuuluttanut avoimuutta reflektion suhteen.
Tavallaan näen Heikan toistuvan avoimen keskustelun toiveen olevan yksi muoto vastuunottamisesta: on alettava ottaa vastuu siitä, mihin kirkon jäsenten eriarvoistava lähimmäisenrakkaus on johtanut kansalaisten elämässä. Luulenpa, että monikaan kirkossa ei pidä siitä, että Heikka ajaa avoimuuden ja keskustelun asiaa. Siksipä Heikalle voi toivoa vain tsemppiä lisää tälle tielle :)

Koska kirkolla on vaikeuksia ymmärtää, miten lähimmäiseen tulisi suhtautua, kun lähimmäinen on hieman erilainen kuin valtaosa ihmisistä, niin ehkäpä kirkko voisi jotakin ammentaa tästä Äiti Teresan asenteesta:

Jeesuksen itsensä on sanottava sinulle: "Minä janoan." …
"Minä janoan" on jotakin paljon syvällisempää kuin se, että Jeesus sanoisi vain: "Minä rakastan sinua."

Ennen kuin puhut, on tärkeää, että ensin kuuntelet. Sillä Jumala puhuu sydämen hiljaisuudessa.

Älä ainoastaan välitä ihmisistä, vaan anna heille myös sydämesi.

Rukoilen, että ymmärtäisit Jeesuksen sanat: "Rakastakaa toisianne kuten minä olen teitä rakastanut".
Kysy itseltäsi: "Miten Jeesus on minua rakastanut? Rakastanko minä toisia ihmisiä todella samalla tavalla?"
Niin kauan, kun Jeesuksen rakkaus ei ole keskuudessamme, me voimme tappaa itsemme hyvillä töillä/teoilla ja se on ainoastaan työntekoa/tekoja, eikä rakkautta.
Teot ilman rakkautta on orjuutta.

There is only one God and He is God to all; therefore it is important that everyone is seen as equal before God.
I’ve always said we should help a Hindu become a better Hindu, a Muslim become a better Muslim,
a Catholic become a better Catholic. We believe our work should be our example to people.
We have among us 475 souls - 30 families are Catholics and the rest are all Hindus, Muslims, Sikhs—all different religions.
But they all come to our prayers.

There are so many religions and each one has its different ways of following God. I follow Christ:
Jesus is my God,
Jesus is my Spouse,
Jesus is my Life,
Jesus is my only Love,
Jesus is my All in All;
Jesus is my Everything.

-Äiti Teresa-

J.K
Väkivallalla (kirkon ja uskovaisien harjoittamalla väkivallalla ja väkivallan ainesten antamisella) tässä kirjoituksessa tarkoitan erityisesti niitä torjunnan ja eriarvoistamisen asenteita, sanoja ja tekoja, jotka ovat tässä yhteiskunnassa ainoa systemaattinen institutionaalinen ja julkisesti annettu malli ihmisten eriarvoistamiselle, homovihalle ja homotorjunnalle - sekä mallia toimia siten, että sanoistaan ei tarvitse vastuuta kantaa.
Eriarvoistaminen on, ja johtaa, henkiseen ja hengelliseen väkivaltaan. Olisi kannettava vastuu, kun tällaista eriarvoistamista harjoittaa: tiedostaa, että annettuna käyttäytymisen ja sennoitumisen mallina, se myös johtaa monenlaisiin käytännön eriarvoistamisiin ja väkivallan tekoihin, joista lausuja ei sitten mitään enää tiedäkkään (ja tähän asti on myös halunnut sulkea silmänsä siltä, kun on tietoiseksi siitä tullut).

Itsepalveluasemia vai kahviloita?

Erään ystäväni kanssa olemme muutamiakin kertoja keskustelleet siitä, kuinka kahvilat systemaattisesti torjuvat maksavia asiakkaitaan.
Yksi keskeinen torjunnantapa on, että kahvilat ovat monin tavoin kuin huoltoasemia - vertaus, jota ystäväni, lahjakkaasti, käyttää.
Suuri osa kahviloista eivät eroa huoltoasemien kahviloista millään tavoin. Sisustus ja miljöö ovat kuin kopio huoltoasemien tehokkaasta ja persoonattomasta ilmapiiristä. Asiakasta ohjataan, sisustuksella, tehokkuuteen: mene tiskin päähän reippaasti, reippaasti valitse tuotteet, joita haluat kahvisi kanssa ottaa, kulje reippaasti tiskillä eteenpäin, maksa mieluusti tehokkaasti itse sirukorttilukijalla, ole tehokas äläkä kysele mitään kahvilatyöntekijältä, jotta jono etenisi etkä rasittaisi kahvilatyöntekijöitä sinun palvelemisella, kanna tehokkaasti tarjottimesi pöytääsi ja muista että kannat itse myös tarjottimesi pois pöydästä kahviteltuasi, ja jos läikytät kahvia pöydälle, niin hae tiskiltä paperiliinoja, joilla pyyhit itse sotkusi pois.

Sellaista tehokkuttaa kahvila-asiakkailta toivotaan. Tehokkuutta ja sujuvuutta - kenen kannalta?
No, tietenkin kahvilan työntekijöiden kannalta koko systeemi on rakennettu sellaiseksi. Työntekijäthän ovat tämän tyyppisissä kahviloissa ilmeisestikin keskeisempiä kuin asiakkaiden viihtyvyys ja asiakkaiden palveltavuus. Asiakkaat tekevät kaiken itse ja kahvilatyöntekijä ainoastaan rahastaa asiakasta: juuri muunlaista palvelua asiakkaalle ei näissä kahviloissa annetakkaan.

Tästäpä syystä, joka viikko, tässä maassa, jättää suuren suuri määrä ihmistä käymättä kahviloissa, vaikka mieli tekisi käydä.
On nimittäin niin, että väestössä keski-ikäisissä ja nuorissa aikuisissakin on paljon sellaisia, työssä käyviä ja maksukykyisiä, joilla on jokin tilapäinen tai pysyvä sairausoire käsissä: aiheuttaa käsilihasten vapinaa tai käsien heikotusta. On paljon erilaisia sairauksia (ohi meneviä ja pysyviä), mitkä aiheuttavat tämän ihmisille, jotka eivät vielä edes ikä-ihmisiä ole. Heidän sairautensa ei näy ulospäin muutoin millään tavalla, ja siksipä heidän olemassaolostaan tietävät vain he, jotka sattuvat tietämään läheisensä, omansa, tuttavansa jne. sairauden tähden, tai ovat sellaisissa ammateissa, että työnsä puolesta ovat heistä tietoisiksi tulleet.

Ja, he eivät yksinkertaisesti voi mennä, useinkaan, tuollaisiin kahviloihin, vaikka tahtoisivatkin kahvilaan mennä.
Kun he eivät voi kantaa sitä tarjotinta itse sinne pöytään, eivätkä pöydästä poiskaan. Kun he tarvitsisivat kahvilaa, jossa asiakasta palveltaisiin, eikä kahvilaa, jossa asiakkaan täytyy olla tehokas ja aktiivinen itsensä palvelemisessa.

Kun kevätaurinko näyttäytyy lämpöisenä ja tuhannet eri ikäiset ihmiset käyvät meren- ja järvenrantateitä kävelemään, ja sitten poikkeavat kahvilaan, joka on kävelyreitin läheisyyteen sijoitettu, niin huomaattehan: päiväkävelyllä olevat vanhukset eivät niihin kahviloihin poikkea. Kahvilat täyttyvät keski-ikäisistä, tehokkaista asiakkaista.
Vanhuskin tahtoisi kahvilaan. Hänestä olisi ihana mennä sinne istumaan ja levähtää iloisen ja aurinkoisen kävelyretken lomassa. Mutta, hän ajattelee, että kahvilan tiskillä on jono, ja hän tietää, että siinä jonossa edetessään tulee olla tehokas, jotta muut jonottajat eivät joutuisi odottamaan. Hän ajattelee, että hän ei voisi pyytää kahvilatyöntekijää kantamaan hänen tarjotintaan pöytään, koska silloin muut tiskillä jonottajat joutuisivat odottamaan sen aikaa, kun työntekijä hänen tarjottimensa hänelle pöytään kantaisi. Tämä vanhus nimittäin tietää käsiensä rajat: että ne vapisevat sillä tavoin, ettei jaksaisi itse kahvia läikyttelemättä tarjotinta sinne pöytään kantaa.
Ja, koska vanhus ei halua aiheuttaa ylimääräisiä paineita kahvilatyöntekijöille, eikä kahvilan tiskillä jonottaville tehokkaille asiakkaille lisää jonotusta, vanhus ei poikkea kahvilaan - vaikka hän kylläkin olisi halunnut ja olisi maksukykyinen.

Samalla tavoin ajattelevat ne keski-ikäiset ihmiset, joilla on pysyvä tai tilapäinen sairaus, joka aiheuttaa käsiin epävakautta tai heikotusta. Hekään eivät yksin kulkiessaan, useinkaan, poikkea kahvilaan, samasta syystä. Joskus heitä myös rassaa se ajatus, että jos pyytäisikin siinä kavilassa työntekijää kantamaan tarjottimen pöytään, niin sitten muut asiakkaat jonossa alkaisivat ikävästi katsoa, että tuokin tuossa vaatii erikoispalveluita itselleen... Nimittäin, ei näiden keski-ikäisten kyseiset sairaudet näy millään tavoin ulospäin: he ovat täysin yhtä terveiden näköisiä kuin ns. terveetkin. Heillä vaan sattuu olemaan pysyvästi tai tilapäisesti käsien epävakautta tai lihasheikotusta, jotta tarjotinta eivät itse kykenisi pöytään kantaa.

Tällaiset maksukykyiset asiakkaat karttavat kahviloita, joissa asiakkaalta edellytetään tehokkuutta ja itsepalvelualttiutta.
Tosi asiassa, nämä maksukykyiset aikuiset ihmiset, kun kaupungilla liikkuvat, tarvitsevatkin välillä lepohetkeä: hetkeä istua ja levätä, jotta lihakset saisivat rentoutua. Ja, siksipä he tarvitsevatkin kahvilaa. Ja, yksin liikkuessaan he valitsevat aina sen paikan, missä heitä palvellaan. Usein miten tämä paikka ei ole kahvila, vaan toisen tyyppinen paikka, sillä kahviloissahan ei asiakkaita palvella.

Todellisuus on, että em. ihmisiä on paljon, ja viikoittain lähes kaikki maan kahvilat menettävät näitä maksukykyisiä asiakkaitaan ihan vain sen tähden, että kahvilat ovat kuin huoltoasemia, joissa asiakkaan on itsensä huollettava itseään ja pidettävä kahvilatyöntekijät tyytyväisenä sekä muut asiakkaat hyväntuulisina.

Toinen keino kahviloille menettää joka viikko runsaasti asiakkaita on, että ei tarjota laktoosionta suupalaa.
Väestöstä 17% on laktoosi-intoleraatikkoja. Väkiluku on päälle 5 miljoonaa, joten laskekaapa siitä, miten hurjan suuresta määrästä ihmisiä nyt on kysymys!

Kun kahvilassa ei ole laktoositonta tarjontaa, laktoosi-intoleraatikko ottaa pelkän kahvin tai teen.
Ja, jälleen kahvila menetti 4-8 euroa ja tienasi vain kahvin verran, noin 2 euroa. Ja, kahvilat menettävät tämän tähden päivittäin hurjan monen asiakkaan kohdalla sen 4-8 euroa, koska heillä ei ole tarjota suurelle osalle asiakkaitaan muuta kuin kahvia tai teetä. Kun laktoosi-intoleraatikko kahvilan tiskin jonossa katselee tarjontapuolta ja huomaa, että tarjottaviin ei ole merkitty mitään laktoosittomaksi, niin useinpa hän ei edes viitsi kysyä kahvilatyöntekijältä, että olisiko mitään laktoositonta, sillä vanhasta kokemuksesta hän tietää, että laktoositonta ei ole kahviloissa, joissa tuotteisiin ei ole selkeästi merkitty laktoositon. Niinpä hän hiljaa ottaa sen pelkän kahvin tai pelkän teen, vaikka olisi halunnut ostaa myös jotakin suupalaa kahvin kanssa nautittavaksi.
Näin kahvilat, yksinkertaisesti, menettävät satoja tuhansia maksukykyisiä asiakkaita systemaattisen järjestelmällisesti. Tai, ainakin kahvilat menettävät joka viikko hurjan määrän euroja siinä, että suuri osa asiakkaista hiljaa ottaa pelkän kahvin tai pelkän teen, koska heille ei ole näkyvästi tarjolla mitään muutakaan.

Nyt netin aikakaudella laktoosi-intoleraatikot kertovat netin eri keskustelufoorumeilla missä kahviloissa on kunnolla laktoositonta tarjottavaa ja missä ei. He myös informoivat, missä kahviloissa työntekijät ylipäänsä ymmärtävät, mitä laktoositon merkitsee - useinhan kahvilatyöntekijät esimerkiksi luulevat, että hyla-tuotteet olisivat laktoosittomia jne. Laktoosi-intoleraatikot osaavat karttaa kahviloita, joissa heille tarjotaan pelkkää kahvia.

Kahviloiden tulisi laittaa laktoosittomien tuotteiden kohdalle selkeä merkintä, että ovat laktoosittomia.
Ja, kahviloiden kannattaisi hankkia niitä laktoosittomia tuotteita: sekä suolaista että makeaa suupalaa. Sillä, sen tekemällä, heillä tuotto kasvaisi: asiakkaat eivät enää ottaisikaan pelkkää kahvia tai pelkkää teetä, vaan alkaisivat ostaa myös syötävää, jos sitä kahvilassa tarjottaisiin. Sadat tuhannet asiakkaat, kun eivät tällä hetkellä voi kahviloissa ostaa muuta kuin kahvin tai teen. Jos kahvilat tarjoaisivat laktoosittomia, niin kahvilan tuotto kasvaisi, ilman muuta.

Kahviloissa kannattaisi satsata palveluun, eikä siihen, miten asiakkaan saisi mahdollisimaan tehokkaasti palvelemaan itseään.
Ne kahvilat, joissa on resursseja ja palveluhalukkuutta, kannattaisi vaikkapa laittaa nettisivuilleen tiedoksi, että kahvilassa kannetaan mielellään asiakkaalle, pyydettäessä, tarjotin pöytään - ja, ikä-ihmisille aina kannetaan tarjotin pöytään, ilman pyyntöjäkin. Samoin nämä asiakkaita palvelevat kahvilat voisivat laittaa vastaavankaltaisen ilmoituksen suloisessa "kyltissä" kahvilansa seinälle, tiskin läheisyyteen.
Kun maasta löytyy kahvila, jossa asiakasta palvellaan, siitä lähtee sana kiertämään.