Lakivaliokunta

Lakivaliokunnassa on pieni, valittu joukko kansanedustajia.
Heidät on valittu hommaansa, jotta he paneutuisivat töihinsä ja tekisivät päätöksiä, eivätkä ilmaisisi päätösten teon aikana, että heillä ei ole kantaa asiaan.
Viittaan nyt Pertti Salovaaraan ja Tatja Karvoseen.
Salovaaralla oli näkemyksiä ja mielipiteitä hedelmöityshoitoihin, aiemmin. Mihinkähän ne katosivat?

Ylipäänsä, kun katsoo lakivaliokunnan koostumusta, niin sitä miettii, että voi hemmetti, mitä lakien asiantuntijoita nuo ihmiset oikein ovatkaan! Ehkäpä lakivaliokuntaan vielä saataisiin
yksi muusikko ja yksi ex-urheilija? Muusikon ura ja urheilu-urakin, kun varmasti tekevät ihmisistä lakien asiantuntijoita ja niin ihmeellisen viisaita, että osaavat loogisesti ajatellen päättää maassa lakeihin liittyvistä asioista siten, että kaikkien ihmisten näkökohdat ovat huomioidut: jotta laista ei tulisi kansalaisille kirousta, ja jotta laki ei käytännössä tukisi ihmisten eriarvoistamista.

Lakivaliokunta osoitti, että miesten tulee saada päättää siitä, miten naiset saavat kohtujaan
käyttää, ja milloin ja kenen kanssa. Samalla lakivaliokunta osoitti, useammallakin tavalla, kannattavansa ihmisten eriarvoistamista lainsäädännöllisin keinoin.

Jos hedelmöityshoitolakia tarkasteltaisiin lääketieteelliseltä kannalta, silloin kaikkien edustajien
tulisi kannattaa hedelmöityshoitoja naispareille ja sinkkunaisille. Ja, nyt, nuo keski-ikäiset, isovatsaiset
äijät, vetosivat juuri lääketieteeseen vastoin lääketiedettä itseään osoittaen samalla, että eivät olleet
perhetyneet asiaan kunnolla. Johan jo peruslääkärikoulutuksella tiedetään, että on riskaabelia, kun
naiset tekvät lapsia satunnaisten mieskumppaneidensa kanssa, tuntematta miehiä, tietämättä kantavatko he hiv:ä
tai muita sairauksia... Lääketieteelliseltä kannalta olisi syntyvien lasten etu, jos heidät on alkuunsaatettu
turvallisissa oloissa, jossa ei ole hiv:n ja muiden tartuntatautien vaaraa. Mutta, eiväthän nämä lakivaliokunnan
isovatsaiset äijät ajattele laisinkaan naisten ja lasten parasta, eivätkä varsinkaan lääketieteen kannalta...

Lakivaliokunnan vatsakkaat keski-ikäiset miehet myös äänestyksellään kertoivat kaikille yksinhuoltaja äitien lapsille
ja lesbojen lapsille selkeän viestinsä: "te lapset olette erilaisia, onnettomia reppanoita, toisarvoisia ja teidän äitinne eivät ajattele teidän parastanne".

Heidän viestinsä kohdistui lapsille itselleen. Ja, heidän viestinsä tukee näiden lasten yhteiskunnallista eriarvoistamista
ja asettamista sellaiseen arvomaailman kontekstiin, jossa heitä pidetään erilaisina ja huonompina, kuten myös heidän äitejään: yksinhuoltaja naiset ja lesboäidit.

Hedelmöityshoitolaki menee uudelleen arviointiin perustuslain näkökulmasta.
Ja, siksipä sitä toivoisi, että kaikki kynnelle kykenevät käyttäisivät sähköpostejaan ja kirjoittaisivat asialliset kannanottonsa asianomaisille päättäjille Helsingin Eduskuntaan.

Ehkä vielä voi vaikuttaa...

Kiireiden jälkeen :)

Tajua, ettei Kohtalo ole odottamassa,
se on kanssasi tässä ja nyt;
se ei ole tie, jota kuljet, se on kulkeminen.
Olipa se ystävä tai vihollinen, niin se vastaa
aina kun nimeäsi huudetaan – sillä Kohtalo olet sinä.

Hallitse itsesi niin Kohtalo
toimii sisimmässäsi, tahtoo sinun tahtoessasi,
kehii maailman auki sinussa.
Mutta sysäyksen Kohtalokin tarvitsee –
fatalistit Kohtaloaan kohtalostaan moittikoot.

-Kama Sutra-

Tirkistelyä

Miten se tiainen löysi linnunpöntölle? Mitä se teki, kun se sinne saapui? Miten se vietti siellä aikansa? Toiko se kohtaamansa puolison pönttöön mukanaan? Miten se muni.. siis miten ne munat putkahtivat siitä tiaisesta sinne pöntön pohjalle? (Voiko tiainen ylipäänsä lentää silloin, kun sen sisällä on niin suuri määrä munia: munat ovat aika isoja tiaisen kokoon nähden? Kuinka kauan munat ovat tiaisen sisällä?)

Jäikö näkemättä, mitä tiainen teki pöntössä?

Mutta, älä kuitenkaan missaa sitä, mitä siellä nyt tapahtuu!
Tiainen on muninut, ja nyt se hautoo niitä. Mutta, asuuko tiainen pöntössään yksin? Käykö se välillä ulkona, vai hautooko se taukoamatta?

Haluatko tietää miltä näyttää, kun linnun poikaset kuoriutuvat munastaan? Ja, mitä tiaisvanhempi silloin tekee?
Miltä se näyttää, kun tiainen ruokkii poikasiaan? Haluatko nähdä, kun poikaset kasvavat? Ja, mitä oikeastaan poikaset tekevät pöntössä kuoriuduttuaan? Nukkuvatko ne, vai leikkivätkö ne?

Ja, moniko niistä selviää? Syökö joku poikasista aina ruoat jonkun toisenkin poikasen edestä? Kuoleeko niistä joku, tai useampi? Onnistuuko varis tai orava nappamaan pöntöstä poikasen? Voi kauhea.. miltä se näyttää, kun linnunpoikanen kuolee pöntössään?! Mitä muut poikaset sitten tekevät? Mitä tekee tiaisvanhempi? Ja, onko se oikeastaan isätiainen, vai äititiainen, kun siellä pöntössä huolehtii poikasistaan? Vai, huolehtivatko ne molemmat?

Entä, kun poikaset kasvavat… Kuka niistä uskaltaa lähteä ensimmäisenä pöntöstä ulos? Ja, käskeekö joku sitä lähtemään, vai omasta päästäänkö se saa idean nähdä, mitä pöntön ulkopuolella on? Ja, uskaltavatko kaikki poikaset pöntöstä edes lähteäkään?

Tiaisten elämää voi seurata reaaliaikaisesti linnunpöntössä kymmenen sekunnin välein päivittyvästä kuvasta. Ja, myös videokamerasta. Se on oikeasti huisin mielenkiintoista!

Kommunikointia

Kiitokset Seijalle ja Mettelle kommenteista.

Niin.
Minimitoimeentulo tarkoittaa tässäkin maassa useiden kohdalla myös elämistä konkreettisesti alle minimitoimeentulon. Se on arkipäivää…

Ja, se on syy, miksi sitä toivoisi, että yhteiskunnallinen keskustelu köyhyysloukkoon tipahtaneiden auttamiseksi olisi järjellisellä perustalla. Olisi etsittävä todellisia ratkaisuja niihin yhteiskunnallisiin (taloudellisiin ja poliittisiin) tekijöihin, jotka ovat tämän tilanteen aiheuttaneet, ja jotka tätä tilannetta ylläpitävät. Ongelmat ovat laajempia, ja äärimmäisen todellisia, kuin se, mihin kaksi ko. ideologiaa vievät keskustelun: toimeentulotuki.

Epärealistisia ideologioita, joissa ei oteta huomioon maan ja tilanteiden paikallisuutta ja systeemeihin rankasti integroituneita eri ongelmallisia tekijöitä ja niiden keskinäisiä kytköksiä, tuntuu jo turhauttavalta ajan- ja energian haaskaukselta – kun sitä ajattelee niiden kannalta, jotka tosissaan taistelevat joka päiväisestä elämisestään: siitä, mistä saisivat rahat vuokraan, ruokaan, lääkkeisiin… Olisi siis paneuduttava niihin tekijöihin, jotka ylläpitävät systeemien ongelmallisuutta ja aiheuttavat työttömyyttä, ja lähdettävä niitä analyyttisesti purkamaan, arvioimaan, ja uudelleen rakentamaan… Mutta, kuka sitä tässä maassa tekee… ei kukaan… Paitsi ehkä Irina Krohn ;)

Ja, toisaalta, sellaiset ideologiat, joissa ytimenä on jonkin ihmisryhmän rankaiseminen, tuntuu aina kestämättömältä ja pahalta… Sateenkaariväreissä sitä on jo ehkä niin ekstrastikin herkistynyt siihen, että aiheeton ihmisten rankaiseminen on seikka, johon sisimmässään jo automaattisesti reagoi: vääryyttä ei tule hiljaa niellä, vaan täytyy osoittaa ääneen, kun ilmenee ideologioita, joissa kohteena on jonkin ihmisryhmän rankaiseminen… Vaikka joskus tuntuukin siltä, että parempi olisi niellä, eikä touhuttava sateenkaarivärien puolesta, eikä enää aktivoituisi suojelemaan taloja, eikä reagoisi siihen, että yhteiskunnassa esitetään hullunkurisia näkemyksiä todelliseen akuuttiin ja olemassa olevaan tilanteeseen, joka on äärimmäisen hirvittävä ja rankka tilanne niin monelle: se köyhyysloukku siis…

Ja, kuitenkin huomenna, minä taas aion jaksaa :) Tai, sitten ylihuomenna ;)

J.K. Kyllä muitakin poliittisia päättäjiä on (useissa eri puolueissa), jotka osaavat ajatella analyyttisesti ja loogisesti, eikä ainoastaan Irina Krohn… Tänä iltana olen vain hieman väsynyt, ja turhautunut aivan muista asioista… Vaikka, onhan hyviäkin uutisia viime aikaisiin ajankohtaisiin synkkiin uutisiin: kuitenkin, sittenkin, osa makasiinien suojeltavaksi aiotusta päädystä voidaankin säilyttää. Ja, tiiliäkin voidaan kai vielä kerätä uudiskäyttöön paviljongia varten :)

Makasiinit 1899-2006

Eilen aamupäivällä menin makasiineille katsomaan, miten pahasti tulipalo oli tehnyt. Niin moni muukin sinne oli vaeltanut, ja vaelsi. Yksittäisiä miehiä ja naisia, ja pareittain kulkevia ihmisiä. Lähes kaikki vain kävelivät hiljaisina, sanattomina. Pysähtyivät välillä seisomaan, puhumatta mitään. Muutamat miesryhmät keskustelivat totisena keskenään miettien palon etenemistä rakennuksessa.
Itsekin seisoskelin siinä sanattomana ja kyyneleet nousivat silmiini, minkäs tein. Tunnelma oli kuin hautajaisissa. Käsin kosketeltava tunnelma: syvä järkytys itse tulipalosta ja yhtäaikaisesti jäähyväisten suru. En oikein tiedä, mitä ajattelin. Seisoin vain typertyneenä ja katsoin raunioita. Ja, miksi oikeastaan minun oli nähtävä se? Heitettävä hyvästit makasiineille, kuten kaikki muutkin vaelsivat sinne hyvästejään heittämään, järkyttyneenä itse tulipalosta.

Suojeltavaksi suunniteltu päätykin oli sitten tuhoutunut arkkitehti Bruno F. Granholmin suunnittelemasta rakennuksesta.

Päivän mittaan muutamat oululaiset soittivat ja kyselivät, että onko ne Helesingissä alottanu Oulun vanahan meiningin ja ookko nää jo käyny kattomassa että miten pahasti ne oikeen onnistu polttaa ne makasiinit.

Oulun keskustassa oli vanhoja puutaloja – vielä muutamia. Arkkitehtiopiskelijat ja useat muut oululaiset alkoivat jo 1970-luvulla järjestää kansanliikettä addresseineen, jotta ns. Rantakorttelin vanhat puutalot säilytettäisiin ja kunnostettaisiin. 1980-luvulla niistä yhä keskusteltiin ja kiisteltiin. Ne haluttiin suojeltaviksi, ja osa halusi ne purettaviksi, jotta tonteille voisi rakentaa aivan uusia taloja. Ja, siinähän kävi niin, että yksi toisensa perään nuo Oulun vanhat talot paloivat mystisesti. Nuo kiistellyt talot paloivat niin perusteellisesti, että palojen jälkeen rauniot oli pakko purkaa. Ja tilalle rakennettiin uusia taloja. Viimeisin näistä vanhoista taloista paloi muistaakseni 1991, tai niillä main.
Niin paloivat Oulun keskustassa vanhat, viimeiset puutalot, jotka olivat aiemmilta kaupunkia koetelleita tulipaloilta säilyneet, ja sodan melskeistäkin selviytyneet.
Talojen palaminen mystisesti oli niin uskomatonta, että aiheesta tehtiin dokumenttikin sitten jälkeen päin.

Muutamia vanhoja taloja on vielä Oulussa jäljellä. Yksi niistä, Reinilän talo oli tämän vuosituhannen alussa vaarassa joutua purkutuomiolle. Niinpä järjestettiin jälleen kansanliikettä ja adressia.

No, oululaisilla on surulliset kokemuksensa siitä, että kaupungin keskustan vanhat suojeltaviksi tahdottavat talot syttyvät mystisesti tuleen, eikä siis ihme, että heillä ikään kuin vanhasta tottumuksesta tulivat nämä asiat mieleen katsellessaan televisiosta uutisia Helsingin makasiinien palosta.

Nyt ei ehkä ole makasiinien suojeltavastakaan osasta enää säilytettäväksi. Eilen jo televisiossa uutisoitiin, että ehkä suunnitelmat makasiinien tiilien keräämisen suhteen ja säilytettävän osan suhteen on nyt laitettava uusiksi… Makasiinit olisivat ansainneet tulla tiensä päähän tiilien arvokkaalla keräämisellä uudisrakennukseen, eikä tällä tavoin kuin nyt kävi.

Surullista.

Makasiineillä kävin ensimmäisen kerran 1980-luvulla Lepakkoluolan bileissä. Ja, sittemmin aikuisena löysin Ruohonjuuren. Ne olivat minun kontaktini makasiineihin. Ei sen syvempiä. Osa Helsingin näkyvää historiaa on nyt kuitenkin tuhoutunut – oli siihen historiaan ollut syvä suhde tai sitten pienempi suhde. Pian ei enää näy makasiinejä siinä sivulla, kun Mannerheimin tietä menee raitiovaunulla. Se vanha tuttu näkymä nyt katoaa.

Uudet rakennukset tuovat sitten uudenlaisen historian sille alueelle Helsinkiä… Niin se on.
Tulevaisuudessa luodaan uutta historiaa, eikä historia jää aina vaikuttamaan tulevaan.

Tulipalo itsessään on niin järkyttävä asia, että siitä ei osaa mitään kirjoittaa… Onneksi tilanne oli ollut palokunnan hallinnassa siten, ettei tuli levennyt suuremmaksi suurpaloksi, eikä ihmisuhreja tullut. Sen voin sanoa, että huomaan toivovani, että palon sytyttäjä ei olisi ollut nuori, vaan joku häiriintynyt aikuinen… Nuorison Vapun vietto makasiineillä riistäytyi käsistä, ja se on jo leimannut nuorisoa yliampuvasti… Kuitenkin tosi asia on, että välillä nuorilla asiat menevät ylitse, ja varsinkin alkoholin alaisina heillä on taipumusta mennä joukkoilmiöihin mukaan, eikä se tarkoita sitä, että nykynuorisossa olisi jotakin vikaa… Koko historian ajan näitä nuorison aggressiivisia, järjettömiä joukkokohtauksia on tapahtunut: sieltä maatalousyhteiskunnan ajalta lähtien, kun nuoriso kokoontui kylän raiteille riiaamaan ja viinaa ottamaan asiat menivät joskus överiksi (siitä kertovat esim. useat vanhat laulut puukkojunkkareista ja joukkotappeluista), ja Oulussakin oli, ei niin montakaan vuotta sitten, kristalli yö, jolloin keskustassa iltaa viettänyt tuhatpäinen nuorisojoukko alkoi ilman mitään järjellistä syytä systemaattisesti rikkoa keskustan liikkeiden näyteikkunoita ja vastustivat poliiseja aggressiivisesti… Näitä nuorison järjettömiä väkivaltaisia joukkoilmiöitä on aina tapahtunut ympäri Suomea, eikä nuoriso itsessään nykyään ole sen kummempaa kuin aiemminkaan… Luulisin niin. Toivon ja luulisin, että Vapun ilmiön suhteen ja makasiinien palon suhteen ei ole kysymyksessä mikään suunnitelmallinen toiminta, vaan spontaani järjettömyys. Helsinkiläinen nuoriso on varmasti järkyttynyt makasiinien palosta, kuten heidän vanhempansakin.

Äärilaidasta toiseen

Sulonen prekariaattipoika on televisiossa useana iltana täysin vakavissaan esittänyt, että yhteiskunnassa tulisi maksaa ns. kansalaispalkkaa. Jokaiselle kansalaiselle annettaisiin esim. 600 euroa kuukaudessa, riippumatta siitä onko ihminen töissä ja minkä suuruista palkkaa saa, saako työttömyyskorvauksia jne.
Prekariaattipoika on suloisesti pääpainuneena, alahuuli mutrussa selittänyt, että keskisuurten ja suurten yritysten tulisi olla se instanssi, joka maksaa jokaiselle kansalaispalkan. Yritysten verotusta olisi radikaalisti korotettava siis.

Esimerkiksi, työtön saa työttömyydestään korvauksia 600 euroa kuukaudessa. Lisäksi hän saisi kansalaispalkkansa 600 euroa ja Kelan asumistuen 200 euroa. Tämä ihminen ansaitsisi kuukaudessa 1400 euroa pelkästään olemalla työtön. Työttömyydestähän tulisi kiva ammatti niille, jotka eivät tahdo kovasti rahaa tienata, eivätkä ylentyä urallaan :) Kyllä 1400 eurolla moni heittäytyisi ihan mielellään työttömäksi. –Suloinen prekariaattipoika vielä selitti ihan vakavissaan, että tällä tavoin kansalaispalkalla ollessaan työttömät voisivat koko ajan tehdä yhteiskunnalle hyödyllisiä töitä, kuten rockmusiikkia, ja äidit voisivat hoitaa lapsiaan.

Muutama vuosi sitten eräät kansanedustajat (etunenässä Arto Bryggare) ja yhteiskunnalliset vaikuttajat esittivät, että sosiaalitoimen ei tulisi maksaa minimitoimeentuloisille toimeentulotukea, vaan toimeentulotuen edellytyksenä tulisi olla työn tekeminen. Saadakseen toimeentulotukea ihmisen tulisi suorittaa työtehtäviä, esim. ikäihmistenkodeissa ja lastentarhoissa, ja palkakseen hän saisi toimeentulotuen. Toimeentulotukea ei siis tulisi jakaa enää kuten on tehty, vaan toimeentulotuki tulisi ansaita työtä tekemällä.
Ihmettelen vaan, että jos niitä töitä sitten kerran on tarjolla esim. siellä vanhustentaloissa ja lastentarhoissa, niin eikö niihin tulisi luoda avoimia työpaikkoja, jotta ihmiset pääsisivät niihin töihin täysin virallisestikin – ja kun kerran yhteiskunnalla olisi siis rahaakin luoda näitä työpaikkoja… Onko työn antamisen todella tapahduttava ihmistä nöyryyttämällä, kuten tämä ehdotettu malli tekisi (ihminen ei saisi työsuhdetta, ei jatkuvuutta työlleen, joutuisi tehdä itselleen vieraita töitä joihin on kouluttamaton, ei saisi työsuhteeseen kuuluvia etuuksia kuten tapaturmavakuutus etc.)? Eikö työpaikkoja voisi luoda inhimillisemmilläkin keinoilla?

Nämä kaksi toisilleen ääripäistä toimintamallia ovat molemmat ulkomailta omaksuttuja ideologioita, jotka molemmat perustuvat rankaisuperiaatteelle. Ensimmäisessä tahdotaan rangaista yrittäjiä siitä, että he luovat työpaikkoja. Toisessa rangaistaisiin ihmisiä siitä, ettei heillä ole vakituista työpaikkaa, ts. minimitoimeentuloisia, työttömät ja pätkätyöläiset, ovat rangaistuksen kohteena. Yhtälailla molemmat ideologiset toimintamallit perustuvat siihen, että jotakin instanssia olisi rangaistava. Niissä vain rangaistuksen kohteena ovat vastakkaiset ihmisryhmät.

Molemmat mallit ovat täysin yhtä mielivaltaisia, ja asettuvat samalle viivalle. Molemmat ovat yhtä oivaltavia, ja järkyttäviä. Prekariaattien ideologia ei dynamiikaltaan eroa mitenkään muutamia vuosia sitten Arto Byrggaren ja kumppaneiden esittämästä ulkomailta omaksutusta toimintamallista: dynamiikka on niissä sama, vaikka sisällön kohteet, rangaistuksen objektit, ovat vastakkaiset.

Kyllä, olen harkinnut käsitteen ideologia käyttämistä tässä yhteydessä. Minusta nämä molemmat toimintamallit perustuvat ja kytkeytyvät hieman laajempiin ajatus- ja arvosysteemeihin, joita vallan oikeutetusti voidaan kutsua ideologioiksi. Toisaalta, molemmat niistä ovat ideologioiksi niin heppoisia, ettei niitä tulisi kutsua ideologioiksi, jotta käsite ideologia ei menettäisi arvoaan ;)

Yhteiskunnassa on siis havaittu, että systeemeissä on jotakin vialla. Se on johtanut näiden toisilleen vastakkaisten ääri ilmiöiden esiintymiseen. Nämä molemmat ilmiöt ovat ulkomailta omaksuttuja. Em. mallien esittämisellä vain pyritään mennä aidan matalimmasta kohdasta ylitse. Niitä esittämällä luodaan mielikuvaa ajattelukyvystä (vaikka todellisuudessa ne ilmentävät ajattelukyvyttömyyttä, kyvyttömyyttä järjelliseen ongelmanratkaisuun ja mielivaltaisuutta, koska ne molemmat ovat rangaistusideologioita), ja samalla ohjataan koko yhteiskunnallinen keskustelu itse ongelmakohdista pois, jotta niihin ei todellisia ratkaisuyrityksiä tehtäisikään, vaan vialliset systeemit jatkuisivat muuttumattomina.

Olisikohan nyt jo aika alkaa Suomessa ajatella omilla suomalaisilla aivoillakin esiintyviä systeemien epäkohtia, ja yrittää ihan omalla maalaisjärjellä keksiä ratkaisumalleja näihin epäkohtiin?
Sekä prekariaatit että Bryggaren ehdottaman mallin kannattajat tahtovat vain mennä sieltä missä aita on matalin, ja missä todellista ongelmien ratkaisuyritystä ei tarvitsisi tehdä.

Jos joku suomalainen keksisi ihan suomalaisen toimintamallin kyseisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, ja jos se olisi täysin idioottimainen ja mahdoton toteuttaa, tai vaikkapa perustuisi jonkun kolmannen ryhmän rankaisuperiaatteelle, niin sitähän voisi kaupata ulkomaille: jospa ulkomailla omaksuttaisiin suomalainen käyttökelvoton malli, kun suomalaisetkin nyt ovat pari erilaista käyttökelvotonta mallia omaksuneet ulkomailta? Näitä mielipuolisia malleja esittämällä pidetään ihmisiä sopivasti täpinöissä, jotta he luulisivat, että heidän ongelmiaan ajatellaan, ja siten varmistetaan se, että todellisille ongelmille ei etsitä todellisia ratkaisuyrityksiä.

Uunisaaren kahvila

Uunisaaren kahvilaan ei sovita tapaamista, vaan sinne mennään tapaamisella. Sinne piipahdetaan kävelyreissulla. Tai, sinne tehdään lauttaretki. Tai käväistään kesällä uinnin ja auringossa olemisen välillä nauttimassa varjosta ja virvokkeista.

Uunisaari on siis saari aivan Helsingin edustalla.

Osittain ympyrän muotoisen kahvilan seinät on lasitettu ikkunoiksi. Istuit kahvilassa missä tahansa, näet ulos: merta, puita, rantaa, Helsingin kaupunkinäkymää… Kahvilan nettisivulla tätä kutsutaan hienosti panoramanäkymäksi :)

Kahvilassa asiakkaat söivät oikeaa ruokaa, erityisesti kalakeittoa. Kalakeitto myös tuoksui kahvilassa. Minä pidin siitä tuoksusta – joku toinen ei ehkä pitänyt. Suurin osa asiakkaista kahvitteli. Ulkomaalaisia oli paljon – turisteillekin mieluisa ympäristö: uniikkia saaristolaiskokemusta ;)

Tiski on pitkä. Tarjonnan kohdalla ei ollut myyjää, joten jos jollakin asiakkaalla olisi ollut jotakin kysyttävää tarjonnasta, hänellä ei ollut siihen mitään mahdollisuutta. Kun tarjonnan yhteyteen ei oltu tehty merkintöjä laktoosittomien tuotteiden kohdalla, oli yksinkertaisesti jätettävä lautanen tyhjäksi ja jonotettava kahvikupillisen ja tyhjän lautasen kanssa kassalle. Kun oma vuoro tuli kassalla, vasta silloin tarjoutui mahdollisuus kysyä onko heillä laktoosittomia tuotteita. Ja, kun heillä oli korvapuustit (äärg, taas örkkyjä!!!) ja munkit laktoosittomia, maksoin kahvista ja korvapuustista, ja palasin sitten takaisin päin tiskillä jonottavien ihmisten väliin ängetäkseni ja ottaakseni sen korvapuustin…

Puu- ja lasirakenteisessa kahvilassa eivät asiakkaiden puheensorinat kaikuneet. Radio oli päällä, mutta se ei pauhannut kovin isoäänisesti – siis rauhallinen kahvila siitä huolimatta, että asiakkaita oli paljon ja koko ajan tuli uusia toisten poistuessa kahvittelunsa jälkeen.

Ja kahvi. Voi hyvä ihme, että se oli hyvää! Kahvi oli niin hyvää, että äärimmäisen harvoin kahviloissa niin hyvää kahvia saa! Tässä kahvissa maistui kahvi. Siinä tuoksui kahvi. Se oli pehmeää ja täydellistä, kahvia parhaimmillaan. Nautittuamme tämän poikkeuksellisen ihanan kahvielämyksen, otimme santsikupit. Tätä kahvia halusi ehdottomasti juoda toisen kupillisen! Ja, kun santsikupillista maistoi, niin.. voi Tsiisus! Se oli niin kamalan pahaa litkua, että meinasin pärskäyttää sen suustani ulos sen sileän tien!

Miten tämä oli mahdollista? Ensimmäinen kupillinen oli taivaallinen kahvinautinto, ja toinen kupillinen oli kahvin irvikuvalitkua.

Santsikupit olivat toisesta ”pannusta” kuin ensimmäiset kupit. Ensimmäinen pannullinen oli onnistunut täydellisesti, toisessa pannullisessa oli mennyt selkeästi veden ja böönien määrät sen verran sekaisin, että vettä oli bööniin nähden aivan liikaa.

Tässä kahvilassa kahvia ei keitetä pannuissa, vaan sellaisissa pyöreissä kahvisammioissa, eli säiliökeittimissä. Ehkä ensimmäisen sammion kahvi oli sammion pohjalta niitä viimeisimpiä kuppeja, ja kahvi oli aromisoitunut sammion pohjalla: kahvi oli kylläkin vallan tuoretta, eikä pitkään seissyttä (kahvilassa oli koko ajan paljon asiakkaita, joten siellä ei kahvi ehtinyt seisoa sammioissa)? Ja toinen sammio oli sitten varmaankin juuri keitettyä, jossa kahvi ei ollut aromisoitunut yhtään? Jos säiliössä juuri keitetty kahvi on aluksi aromatisoitumatonta litkua, silloin olisi syytä vaihtaa säiliökeittimet sellaisiksi, että keittimestä jo ensimmäiset kupilliset olisivat hyvää kahvia.

Mikä sitten olikin selityksenä sille, että ensimmäisestä säiliöstä sai poikkeuksellisen hyvää kahvia, ja toisesta sai sellaista litkua, jota ei olisi missään nimessä tullut myydä asiakkaille… en tiedä.
Oli siis poikkeuksellinen kahvilakokemus kahvin laadun suhteen.
Siksipä aion kesällä mennä Uunisaaren kahvilaan uudelleen. Täytyyhän minun saada tietää saako sieltä hyvää kahvia, huonoa kahvia vai tavanomaista kahvia.

Ehdottomasti suosittelen retkeä Uunisaaren kallioille ja rannoille. Ja piipahtamista kahvilaan joko kahville, viinilasilliselle tai sitten syömään. Niin kiva ja erilainen ympäristö Uunisaaren kahvila kuitenkin on. Ja, Uunisaaren kalliot ovat ihania :)