Päivystyspolilla

Sairaalan päivystyspolilla väsyneet ja kipuiset potilaat 60 sentin levyisissä vuoteissaan. Letkuissa ja sydänfilmeissä ja tiputuksissa.

Kauniin ruskeaihoinen nainen saattajansa seurassa. Saatajakin yhtä kaunis tummine silmineen ja hiuksineen. Hiljaa keskustelevat äidinkielellään. Juttelevat välillä jollekin suomeksi miehistään ja ehkä lapsistaankin. Käy sitten toinenkin, saattaja, ilta kun vierähtää yön puolelle, toisen, potilasystävänsä, viereen. Siihen kaposeen vuoteeseen. Iho ihoa vasten, sylikkäin. Lämpöisesti ja hyvin, kauniisti.

Niin tekevät myös toisetkin kauniit naiset sinisine silmineen, vaaleine ihoineen, kuumeineen, pelkoineen, väsymyksineen ja iloineen. Toinen käy toisen vierelle, kun yö saapuu: potilas ja saattaja. Siihen kaposeen vuoteeseen. Kyljellään. Vatsa toisen selän kaareen, polvet toisen polvien kuoppaan. Käsi ympäri toisen vartalon. Turvallisesti ja hellästi. Toisen lämmin hengitys toisen niskaan, turvallinen ja rauhallinen. Läheinen.

Siihen nainen nukahti levollisena, ylitse kuumeen ja paineen ja huolen. Siihen toisen naisen turvalliseen syliin. Ja, lämpöön.

&&&&&&&&& &&&&&&&& &&&&& &&& & & &&& &&&&& &&&&&&&&

Mies kun on päivystyspolilla miesystävänsä saattajana, niin siinä saattaja sen 6 - 12 tuntia istuu ja seisoo miehekkäästi.

Ei siinä mies voi miestä koskettaa. Ei mies voi oman kehonsa lämpöä kuumeiselle ystävälleen antaa käymällä hänen kylkeensä makuulle ja ottaa rauhoittavaan syliinsä. Ei mies voi näyttää, että pelottaa sairausoireet. Ei mies voi toista miestä helliä omalla fyysisellä läheisyydellään. Ei mies voi hellyyttään ja empatiaansa ja rakkauttansa, huolenpitoa toiselle miehelle niin kokonaisvaltaisesti antaa. Ei mies voi käydä kapealle vuoteelle toisen miehen syliin pitkäkseen päivystyspolilla, vaikka kuinka väsyttäisi: mies vain seisoo ja istuu, miehekkään urhoollisesti käymättä ystävänsä viereen levolle.

No, miksi mies ei voisi toista miestä, sairasta ystäväänsä, tukea ja helliä, kun kerta naisillakin on tapana keskenänsä toisistaan hellää huolta pitää? Olisiko se sitten muka epämiehekästä, vai mitä? Mitä se miehekkyys ja miehisyys aina milloinkin oikeastaan onkaan...

Ehkä mieheyden perusytimeen kuuluu sellainen, että mies ei kaipaa lohdutusta, eikä hellyyttä, eikä turvaa toiselta mieheltä? Ehkä mieheyden perusytimeen kuuluu sellainen, että mies haluaa sairaana ja peloissaan toiselta mieheltä vain sitä, että toinen seisoo ja istuu miehekkäästi sairasvuoteen äärellä ja juttelee Tekniikan Maailman testeistä niitä näitä? Ehkä mieheyden perusytimeen kuuluu se sellainenkin, että mies ei halua kuumeen tehdessä viluista oloa, toista miestä kehollaan siihen lämmittämään ja poistamaan vilua? Ehkä mieheys on sellainen juttu, että miehet eivät kertakaikkiaan kaipaa eivätkä tahdo toisen fyysistä läheisyyttä?

Onko se sekin sitä miehekkyyttä ja miehisyyttä, että eipä varmasti sairaan ja kuumeisen peloissaan olevan ystävän otsaa ja hiuksia silittele rauhoittavasti ja lohduttavasti, eikä kättä laske hellästi ystävänsä harteille turvallisuutta tuottamaan?

Tai, ehkä se miehisyys on mitä milloinkin, vähän niinkuin vaihtelevaa... Jotenkin miehisyys tuntuu niin monimutkaiselta jutulta, kun miehet tuntuvat tekevän yksinkertaisesta asiasta niin tuhottoman monimutkaisia ja kiertotie-ilmaisuja käyttävät hellyyden, läheisyyden ja rakkauden osoittamiseksi toisiansa kohtaan... Että Tekniikan maailman testeistä puhuminen tarkoittaakin: "Minä olen sinusta niin huolissani, sillä tykkään sinusta niin kovin ja haluaisin auttaa ja lohduttaa"?

Mitähän ne miehet oikein tahtovat ystävältään, kun ovat peloissaan ja sairaana sairaalan päivystyspolilla? Eivätkö ne kaipaa lohdutusta ja läsnäoloa hyvältä miesystävältään? Vai onko riittävää lohdutusta sairaalle miehelle kuitenkin se, että miesystävä siinä lähellä istuu tai seisoo ja juttelee autoasioita tai hifi-testien tuloksista?

Ehkä miehisyys on sellainen juttu, että mies ei kaipaa lohdutusta ja läheisyyttä... Tai, sitten kaipaa...

Vanhat miehet, sellaiset iäkkäämmät, ne ne jo osaavat monestikin hellittää sellaisista muodollisista miehekkyys- ja miehisyysrooleista: ja saattavat silmät kyynelissä toisiaan lähellä olla, kädestä kiinni pitää ja vähän toista silitelläkin...

Minä olen nähnyt, että raavaat suomalaiset miehekkään miehiset miehet sitten iäkkäämpänä uskaltautuvat siihen, kuin luonnostaan. Tiedättehän, sellaiset miehet ovat yleensä lastensa lapsiakin kohtaan aivan erilaisia kuin omia lapsiaan kohtaan olivat: helliä ja suukottelevia, iloitsevia ukkeja he ovat: antavat aikaansa pienille suloisille lapsosille, kun eivät aikoinaan omille lapsilleen ehtineet aikaansa antaa, eivätkä tunteitaan omille lapsilleen elämäntouhuissaan jakaa...

Ikäihmisinä sitten vihdoin ovat pysähtyneet niin tekemään: olemaan läheisilleen läsnä myös tunteillaan, sellaisina kuin ovat. Ja, mielessään tuumivat, että oi kunpa olisin jo nuorena näin osannut elää ja tunteitani lasten ja muiden ihmisten kanssa jakaa... Iäkkäinä sitten oppivat, miten hyvltä tuntuukaan elää antautuen ja antaen itsensä toiselle ihmiselle tunteitaan ja kaikkia ytimiään myöten... Mutta, nuorena ja keski-ikäisenä, eihän se siihen miehisyyteen kuulunut ollenkaan, että olisi toista miestä, sairasta ystäväänsä, lohduttanut ja vastaanottanut ja jakanut tunnetasolla yhteisen läheisyyden hetken... Sitähän vaan miehekkäästi seisoa jökötti sairaalassa vuoteen äärellä ja jutteli Tekniikan maailmasta lukemiaan tärkeitä asioita, vaikka tiesi, ettei se sitä sairasta ystävää niin kauheasti tainnut siinä kiinnostaa eikä varsinkaan lohduttaa, mutta kun ei kehdannut siinä muutakaan, kun joku olisi kuitenkin nähnyt...

?