Kirkko ja homot

Ev.lut. kirkko asetti työryhmän tutkimaan homo- ja heteroseksuaalisuutta. Intentiona on selvittää, miten homoihin tulisi suhtautua. Parisuhdelaki oli tekijä, jonka tähden kirkon täytyi alkaa miettiä, miten kirkko suhtautuu samaa sukupuolta olevien rekisteröityihin parisuhteisiin. Pohdintaa on myös se, miten tulisi suhtautua kirkon eiheteroseksuaalisiin työntekijöihin.

Kirkon Tutkimuskeskus avasi tätä aihetta varten nettisivun, jolla se tahtoo edistää keskustelua näistä aiheista. Siitä KTK:lle lämpöiset kiitokset :)

---
Suomalaisista nyt jo 40% sallisi rekisteröityneessä parisuhteessa eläville samaa sukupuolta oleville parisuhteen kirkollisen siunauksen, jos he sitä tahtovat.
Enää vain 45% suomalaisista on sitä mieltä, että rekisteröityneessä parisuhteessa eläviä samaa sukupuolta olevia pariskuntia ei tule siunata kirkossa, vaikka he sitä toivoisivat.

Kirkolla on siis muutoksen paikka jälleen edessään. Se ei voi jatkaa välinpitämätöntä tai torjuvaa linjaansa enää. Kirkon on otettavaa kantaa ihan virallisestikin nyt. Kutakuinkin puolet sen jäsenistä toivoisi samaa sukupuolta oleville pareille kirkollisen siunauksen, jos pariskunnat vain itse sitä tahtovat.
Oletettavaa on, että tuo lukumäärä tulee kasvamaan lähi vuosina. Kirkon tuleva kannanotto tulee muuttamaan joitakin asioita kirkossa: ennen kaikkea, sen kannanotto, johtaa siihen, että ihmisiä tulee eroamaan kirkosta. Siten, muuten, kävi Amerikoissa, kun kirkko julkaisi kannanottonsa vastaavan seksuaalisuutta tutkivan työryhmän työskentelyn jälkeen.
---
Eilen päättyi kirkon ko. työryhmän kaksipäiväinen seminaari. Seminaarista vain muutama huomiota KTK:n nettisivulla julkaistujen alustusten perusteella.

Alustuksissa havainnollistuu selkeästi kahden tyyppinen lähestymistapa aiheeseen. Ensin on praktinen ja realistinen, ja toinen on puhtaasti teoreettinen, ulkopuolisen näkökulma.

Siten esimerkiksi psykiatri Mikko Naaralan lähestymistapa aiheeseen oli puhtaan teoreettinen, eikä praktisuudesta nouseva asiantunteva lähestymistapa. Vastaavasti pyskiatri Hannu Säävälän lähestymistapa aiheeseen oli tietämyksestä ja praktisuudesta nouseva.

Naarala kertoi näkemyksiään siitä, miten psykiatriassa asiaan suhtaudutaan. Säävälä puolestaan ei puhunut psykiatristen teorioiden lävitse, vaan laajemman asiantuntemuksen kautta.

Säävälän puheessa plussaa oli muun muassa hänen mainintansa siitä, että psykodynaamiset orientaatiot ovat muuttuneet suhtautumisessaan homoseksuaalisuuteen.
Se on asia, jota itse olen toisinaan eri yhteyksissä tuonut esiin. Jotkut vähemmistöseksuaalit yhä ylläpitävät esillä yksioikoista näkemystä, että psykoanalyysin lähtökohta ja intentio on homoja kohtaan epähyväksyvä. Sehän ei enää nykyään pidä paikkansa, sillä psykoanalyysi on muuttunut sekin. Asia ei ole psykoanalyysissäkään enää niin mustavalkoista kuin se on joskus aikoinaan ollut. - Historialla ei kannata pelotella ihmisiä, vaan olisi katsottava, miten asiat ovat nyt ja miten asiat voisivat olla tulevaisuudessa.

Säävälä esitti muun muassa, että homojen "eheyttäminen" heteroiksi psykoterapian tai hengellisen terapian keinoin ei ole mahdollista. Sellaisiin päämääriin pyrkivä psykoterapia ja terapia ovat helposti manipulointia.
Hän päätti puheensa näin:

"Yhteiskunnan tulisi tukea eettisesti hyväksyttäviä ja toisia vahingoittamattomia seksuaalisuuden muotoja kuten homoseksuaalisuutta. Yhteisön arvonanto homo- ja lesbopareille sellaisten symbolien kuten parisuhteen rekisteröimisen tai adoptio-oikeuden kautta vähentää liiallisen seksuaalisen muovautuvuuden haittoja. Esimerkiksi homoseksuaalisuuteen liitetty alttius haitalliseen seksuaaliseen liikkuvuuteen ja monimuotoisuuteen johtuu ainakin osittain homojen ja lesbojen syrjinnästä ja halventavasta kohtelusta eikä niinkään itse homoseksuaalisuudesta."


Esimerkki siitä, miten puhuja puhuu teorian lävitse, on kirkkoherra, dosentti Sammeli Juntusen puheenvuoro.
Hänellä oli lähtökohtanaan psykologinen teoria, jonka mukaan homojen eheyttäminen, muuttaminen heteroksi on mahdollista. Käänteisesti: Homojen siis tulisi muuttua heteroksi, jotta tilanne olisi hänen mielestään paras mahdollinen. Hänen puheenvuoronsa oli hyvin teoreettisestä viitekehyksestä nouseva: miten kirkon työntekijöiden tulisi kohdata homoja. Puheessa puhui kylmä teoria, eikä syvällinen kokemus tai realismi. Erittäin tyypillinen lähestymistapa uskovaislle, joka puhuu aiheesta, josta ei juuri mitään tiedä ja koko puhe jää sisällytyksettömäksi. Haluaa vain soveltaa jotakin kirjoista lukemaansa teoriaa, eikä tajua, ettei ymmärrä siitä, mistä puhuu.

Ja, taustaa siitä, miten asiaa lähestyttiin realismin ja elämänkokemuksen lävitse.
Perheasiankeskuksen työntekijäthän ovat aina kohdanneet homoja. Heille on kymmenien vuosien työkokemuksella tuttua esimerkiksi, että ns. uskovaisessa heteroperheessä toinen ei olekaan hetero, vaan on vain näytellyt heteroa, koska uskonnollinen ympäristö suhtautuu kielteisesti homouteen ja homot ovat joutuneet valitsemaan vaihtoehdon näytellä heteroa: avioitua vastakkaisen sukupuolen kanssa jne. (näitä perheitä Suomessa lienee kymmeniä tuhansia). Sellaisissa perheissä kuitenkin on mm. parisuhdeongelmia. Se voi heijastua myös perheen lapsiin. Tällaiset uskovaiset, hengellisissä piireissäkin arvostetut, ns. "heteroperheet" ovat useille perheasiainkeskuksen työntekijöille tuttua arkea.
He ovat kohdanneet homoja mitä erilaisemmista lähtökohdista. Siksi heidän lähestymistapansa homouteen ei välttämättä olekaan teoreetinen kuten useimmilla muilla kirkon työntekijöillä.
Heille lähtökohta on elämän oikeissa kohtaamissa hioutunutta. Heillä ei ole hengellistä, opillista tai psykologista teoriaa joiden kautta lähestyvät homoja, ja yrittäisivät asettaa sekä homoja että omia reaktioitansa teorioiden viitekehyksiin - kuten yleensä usein muut uskovaiset, huomaamattaan, tekevät. Elämän realiteetit ovat, parhaimmillaan, pudottaneet heiltä hienot hengelliset teoriat (Raamatun tulkinnat) ja psykolgiset teoriat. Sijaan, parhaimmillaan, on astunut aito ihmisen kohtaaminen. Aito ihmisen vastaanottaminen.

Niinpä esimerkiksi lehtori, perheneuvoja Hanna-Liisa Konttisen puheenvuoro on nöyrää lähestymistapaa tähän aiheeseen. Hän puhui asiaa, eikä teoriaa.
Hän ei puheessan lähestynyt homoutta psykologisten teorioiden lävitse, eikä hän lähestynyt hengellisen teorian (Raamatun tulkinnan) lävitse, vaan kokemukseen, asiantuntemukseen perustuen.

Hän mm. totesi, että kirkon antamassa ammattikoulutuksessa ja maallisessa ammattikoulutuksessa, ei homoseksuaalisuutta ole juuri käsitelty. Se ns. tutkimustieto, mitä on saatu, on ollut puutteellista, ja usein näitä tutkimuksia on leimannut tarkoituksenhakuisuus. Asiallista tietoa on ollut niukasti. Ja, vain asiallinen tieto auttaa asennoitumaan oikein homoseksuaalisuuteenkin.

Hän päätti puheenvuoronsa, ei teorioista käsin, vaan kokemuksesta lähtevästi:
"Seksuaali-identiteetti, sukupuolinen suuntautuminen on äärimmäisen intiimi ja herkkä osaalue ihmisessä. Me haavoitumme ja haavoitamme toisiamme ihan tahtomattammekin. Onnellisia ne henkilöt, jotka tuntevat läheltä yhdenkin homon. Jo tämä auttaa miettimään mitä sanomme ja miten."

---

Puheenvuoroissa tulee esiin, että osa lähestyy aihetta teoreettisesti ilman asiantuntemusta, kun taas toinen osa tietää, mistä puhuu, eivätkä he lähesty aihetta teorioiden kautta.
Teoriat rapisevat, kun kohtaa ja elää elämää. Oli kysymyksessä sitten hengelliset teoriat (Raamatun tulkinat) tai psykologiset teoriat.

---

Ihmettelen, ja hieman paheksun sitä, että kirkko oli kutsunut ryhmäänsä aslanilaisia.
Aslan on ns. eheyttämisliike. He julistavat homouden olevan syntiä, ja että Jumalan tahto olisi, että ihminen muuttuu homosta heteroksi. He antavat ns. eheyttämisterapiaa, jossa pyrkivät muuttamaan homot heteroiksi - ja sanovatpa vielä sen kliseisen valheen, että homot muuttuvat heteroiksi.

Paheksun aslanilaisten mukaan ottamista kirkon kyseiseen projektiin, koska länsimaissa on aslanilainen terapia kuten muutkin eheyttämisterapiat tunnustettu ihmiselle vaarallisiksi liikkeiksi. Useissa länsimaissa psykiatri- ja psykolgiyhdistykset varoittavat näistä ehyttämisterapioista. Myös Suomen psykiatriyhdistys ja Lääkäriliitto saisivat antaa varoituksen näistä aslanilaisista eheyttäjistä.
Eheyttämisterapiat nimittäin perustuvat manipulaatioon, ja siihen, että ihmistä opetetaan suggestiivisilla menetelmillä manipuloimaan itseään itsepetokseen asti. Niissä eivät ole ihmiset muuttuneet homosta heteroksi, mutta ihmiset ovat oppineet niissä näyttelemään heteroa erilaisilla menetelmillä pyrkien samaistumaan heteroihin.

Ulkomailla näiden eheyttämisliikkeiden perustajat ja jäsenet ovat perustaneet liikkeitä, jossa he kertovat, että heidän perustamissaan ja julistamissaan eheyttämisliikkeissä ei oikeasti muututa homosta heteroksi.
He kertovat, että lähes kaikki eheyttämisliikkeissä olleet, jotka ovat julistaneet Jumalan muuttaneen heidät homosta heteroksi, jättävät myöhemmin liikkeen.
Ja kertovat, että todellisuudessa Jumala ei heitä ollutkaan heteroksi muuttanut, vaan he ainoastaan uskottelivat siten niin itselleen kuten toisillekin.

Jopa kymmeniä vuosia eheyttämislikkkeessä olleet, jotka ovat kirjojakin kirjoitelleet siitä, miten Jumala muutti heidät homosta heteroksi, ovat nyt jälkeen päin alkaneet varoitella ihmisiä näistä aiemmin mainostamistaan liikkeistä: todellisuudessa niissä ei homo heteroksi muutu, mutta siellä opetetaan manipuloimaan itseä käyttäytymään kuten hetero (esim. avioitumaan vastakkaisen sukupuolen kanssa), opetetaan että kun tarpeeksi julistaa Jumalan muuttaneen homosta heteroksi, niin sitten muutos tulee todelliseksi jne. - vaikka todellisuudessa ko. muutosta ei koskaan tule tapahtumaan, vaan ko. liikkeen jäseneksi jäänyt on vain jäänyt kiinni siihen harhaan, että julistamalla muutostaan heteroksi hän vielä oikeasti joskus muuttuisi heteroksi...

Nämä eheyttämisliikkeet, perustuvat rankkaan itsemanipulaatioon ja menetelmiin, joissa ihmistä saatetaan tilaan, jossa hän alkaa suggestiivisin menetelmin kuvitella muuttuneensa heteroksi.
Eheyttämisliikkeiden perustajat ja niissä kymmeniä vuosia olleet kertovat nyt siitä, että todellisuudessa he olivat vain heterosti käyttäytyviä homoja, sillä eheyttämisliikkeissä vain opitaan välttämään eiheteroseksuaalista käyttäytymistä, mutta niissä ei muututa heteroksi, eikä Jumala ole ketään homosta heteroksi muuttanut.

En pidä kirkolta järkevänä, että se on kutsunut tällaisen eheyttämisliikkeen edustajia tähän projektiinsa.

Kirkon tulisi sanoutua irti kyseisestä liikkeestä, jonka menetelmät ovat länsimaissa psykiatrien ja psykolgien kysenalaistamia, ja liikkeen entisten jäsenten mukaan, liikkeissä opetetaan suggestiivista ja manipulatiivista "itsepetosta", eikä ko. liikkeissä todellisuudessa kukaan muutu homosta heteroksi.
Kuten esimerkiksi eräs eheyttämisliikkeessä ollut, Jumalan armosta, "lesbosta heteroksi muuttunut" kertoo viiden vuoden eheyttämisterapian kokemuksella:

"That's when I started realizing that being an ex-gay does not mean a change in orientation, but a change in behavior. The term "ex-gay" does not mean that someone becomes heterosexual. It just means that the person has stopped behaviors associated with homosexuality. I never remembered reading that in all the ex-gay advertisements!"
(Aloin tajuta, että olla "entinen homo" ei merkinnytkään muutosta seksuaalisessa suuntautumisessa, vaan muutosta käyttäytymisessä. Termi "entinen homo" ei tarkoittanutkaan, että homosta voisi tulla hetero. Termi "entinen homo" tarkoittikin vain sitä, että oli lopettanut homouteen liitetyn käyttäytymisen. Mutta sitähän ei eheyttämisliikkeet kerro")

---

Kirkon homotyöntekijät ja Suomen laki?

Valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen Turun yliopistosta sanoo, että mikäli esimekiksi parisuhteensa rekisteröinyt homopappi saisi virkakiellon, kirkon tulisi kyetä todistaa, että homoseksuaalin sulkeminen kirkon viran ulkopuolelle kuuluu kirkon oppiin.

Lainopillisesti kysymys on siitä, että Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän sukupuolisen suuntautumisen perusteella.
Kun uskonnon sisällä harjoitetaan syrjintää sukupuolisen suuntautumisen perusteella, joudutaan silloin tarkastelemaan sitä, mikä on kyseisen uskonnon oppi homoseksuaalisuutta koskien. Kirkolla tulee olla tästä asiasta siis oppi, jossa se joko hyväksyy tai kieltää homotyöntekijänsä ja rekisteröityneessä parisuhteessa elävät homotyöntekijänsä. Tämä asia ei voi olla pelkästään kirkolliskokouksen äänestyskysymys, vaan sen olisi oltava kirkon oppeihin painettuna.

Asiasta kirjoittaa Kotimaa-lehti: Homokysymys vaikea todistaa kirkon oppiin kuuluvaksi.
----

Kirkko käsittelee homoasiaansa seuraavaksi hiippakunnallisissa keskusteluissa, tammikuussa.

Ihmettelen kyllä myös eräitä hiippakunnallisiin keskusteluihin tehtyjä henkilövalintoja. Kuka nämä valinnat on tehnyt?
Esimerkiksi, pidän vitsinä sitä, että keskusteluun on valittu Henrik Perret, joka on tunnettu siitä, että hän ei osaa keskustella niiden kanssa, jotka ovat asioista eri mieltä kuin hän itse. Ja, toisekseen Perret ei tiedä homoseksuaalisuudesta mitään, eikä ole edes halukas tietämäänkään, vaan julistaa sokeana ja kuulematta ja pohtimatta:"Homous on syntiä".

---

Ihmisiä ei tulisi kohdata hengellisten teorioiden (Raamatun tulkintojen) tai psykologisten teorioiden lävitse.
Yleisesti ottaen tuntuu, että se on kovin vaikeaa useille uskovaisille ja kirkolle.... He tahtovat asettaa kohtaamansa ihmiset ensin johonkin teoriaan (Raamatun tulkintaan) ja sitten...

Olen ennenkin maininnut siitä, että on tavallaan traagista, että kirkko miettii, miten lähimmäisiin tulisi suhtautua, kun kirkko ei sitä oikein tunnu tietävän.
Ikään kuin kirkon vanhoillisimman siiven mielestä, Jeesuksen sanat "Kohtele lähimmäistäsi kuten toivoisit itse tulevan kohdelluksi" olisivatkin Jeesuksen lausuma epäluterilainen harhaoppi, jota ei missään nimessä tule noudattaa...

Aku Ankka Suomessa

Eilen, keskiviikkona, ilmestyneessä Aku Ankassa, Roope, Aku ja Tupu, Hupu ja Lupu seikkailevat Suomen Lapissa.

Odotin aika paljon tarinalta. Että siinä sitten seikkailtaisiin Suomessa.
Tarina alkoikin hyvin. Ensimmäisellä sivulla mainittiin Suomi ja Helsinki-Vantaa lentoasema sekä Ivalo.
Ensimmäisen sivun viimeiset repliikit lupasivat paljon:

Aku: Tylyä ja hyistä kairaa silmänkantamattomiin.
Roope: Minkä Suomi maantieteelleen mahtaa, Aku? Minun silmissäni tämä on mahdollisuuksien maa - ihan kuin Klondike aikoinaan.

Innoissani ja jännittyneenä käänsin seuraavalle sivulle. Nyt alkaisi seikkailu Suomen Lapissa!

Mutta, käsikirjoittaja ei ollut nähnyt vaivaa. Hän ei ollut tehnyt taustatöitä, kuten ei kuvittajakaan. Koko tarina olisi voinut tapahtua missä tahansa päin maailmaa tai missä päin tahansa kuvitteellista maailmaa.

Käsikirjoittaja tai kuvittaja oli ainoaksi Suomeen yhdistäväksi tekijäksi keksinyt sanan sauna.
Tarinan kylän liiketaloissa oli nimittäin kylttejä, joissa mainittiin sana sauna:

Sauna
Mönkijöitä, moottorikelkkoja ja pulkkia vuokrataan sekä sauna.
Kauppa ja sauna
Pizzasaunavesuvius

Tekijät olivat siis ajatelleet, että riittäisi, kun mainittaisiin sana sauna: sanalla sauna liitettäisiin tarinan tapahtumat Suomeen. Ja, muuta ei tarvittaisikaan.


Se oli pettymys. Ja, nämä sauna-kyltit taloissa eivät enää edes naurattaneet...

Nooh...

Kyllähän tuo Aku pitää arkistoida kuitenkin, ikään kuin historiantutkijan pieteetillä, vaikka hieman pettynyt mieli siitä jäikin.
Tämähän on varsinaisesti toinen kerta Akun historiassa, kun seikailut yltävät Suomeen asti.

Suomessa erittäinkin ihailtu Ankka-taiteilija Don Rosa teki 1990-luvulla hienon tarinan Sammon salaisuus.
Rosa oli innostunut Kalevalasta ja laittoi Roopen, Akun ja veljenpojat etsimään Kalevalassa mainittua rahasampoa eli Sampoa.
Don Rosa sitten tekikin taustatyötä, ei vain Kalevalan tarinan suhteen, vaan myös sen suhteen, että liitti tarinansa Suomeen enemmän kuin vain sanalla sauna.
Hänen tarinassaan Ankat kulkevat oikeasti Mannerheimintiellä ja Mustasaaren maisemissa, ja maisema muutoinkin sisältää suomalaisia elementtejä.

Joskus Disney-hahamot ovat piipahtaneet Suomessa, kertoo eilen ilmestynyt Aku Ankan info-osuus.
Esimerkiksi Italialaisessa Minni-lehdessä Minni ja Mikki ovat lomailleet Suomen lapissa. Myös muutamissa muissa maailmalla ilmestyneissä Akuskeissa on ollut muutamia kertoja viitteellisiä mainintoja Suomesta.

Eilen ilmestyneessä Akussa, Roope ja kumppanit Lapissa, on lehden lopussa Tehtäväpähkinä. Tuossa tehtäväpähkinän viimeisessä kuvassa ivalolaisen liikkeen seinässä on kyltti "Pizzasaunavesuvius", jolla tarinankertoja haluaa viitata seuraavan viikon numeroon ja sen Italiassa sijoittuvaan kontekstiin.
Mutta, minua "Pizzasaunavesuvius" nauratti - sillä onhan se tavallaan oikea ja osuva tiivistelmä suomalaisuudestakin:
Suomen kaupunkien joka korttelissa on vähintäänkin yksi pizzeria, ja kaikille suomalaisille on tärkeää sauna.

Mikä ulkomaalaisen silmin siis olisi suomalaisempaa kuin pizzeria ja sauna ;)

Tarinan kirjoittajana on Per-Eric Hedman (s.1959), Tanskassa asuva ruotsalainen sarjakuvataiteilija.
Kuvitus on Wanda Gattinon (s.1969), Tanskassa asuva argentiinalainen sarjakuvataiteilija.

Joukkokuolemilla uhkailu ongelman käsittelyn keinona...

Olen viime päivinä kuunnellut useamman kerran vanhaa progeorkesteria Tabula Rasaa.
Nämä Jokelan koulusurmat. Koululaisten jatkuva levottomuus ja epävarmuus kouluihin netissä osoitettujen joukkusurmauhkausten takia.
Joidenkin ihmisten kyvyttömyys ymmärtää miten lopullinen kuolema oikeasti on. Ja, kuolemalla uhkaaminen. Tappamisella ja väkivallalla uhkaaminen. Sen ihannointi?

Ja, joidenkin kansanedustajien ja ministerien meneminen siihen samaan mukaan mihin nuoret menivät. Siihen samaan järjettömään joukkokuolemilla uhkailemisen pelotteluun.
Puhuvat ja kirjoittavat, että sairaanhoitajat tappavat tai murhaavat ihmisiä, kun menevät lakkoon.

Miten aikuiset ihmiset, kansanedustajat ja ministerit, voivat toimia nyt noin järjettömästi, että uhkailevat joukkokuolemalla, ja kuolemantuottajiksi nimittelevät sairaanhoitajia?

Kansanedustajien ja ministereiden tulisi lopettaa tuo murrosikäisten leikki.
Heidän tulisi ottaa tosissaan tämä tilanne. Edes heidän, aikuisina ihmisinä, tulisi ymmärtää, että kuolema on lopullinen asia, eikä leikinasia.
Heidän tulisi lopettaa kansan pelottelu "sairaanhoitajien aiheuttamilla" joukkokuolemilla ja murhilla, ja sen sijaan heidän tulisi keskittyä tekemään jotakin, kuten aikuiset, sen eteen, että hoitajat saisivat työstään työtään vastaavaa palkkaa.

Osa kansanedustajista ja ministerit, toimivat kuin Jokelan koulusurmien innoittamat nuoret. He käyttävät uhkakuvien luomista keinona, ja pelottelua.
Aiheuttavat siten turvattomuutta. Kuolemilla pelottelu aiheuttaa turvattomuutta niin lapsissa kuin aikuisissakin. Mihin ihmeeseen nämä ministerit ja kansanedustajat oikein kuvittelevat pääsevänsä tällä? Eivätkö he ymmärrä, mitä he tekevät, kun noin tekevät?

Näiden pelottelujen sijasta ministereiden ja kansanedustajien tulisi alkaa toimia aikuisella tavalla ja alkaa työskennellä sen eteen, että sairaanhoitajien palkka-asiat saataisiin kuntoon. Ministereiden ei tulisi keskittää voimavaroja uhkakuvien lietsomiseen ja sairaanhoitajien syyllistämiseen, kuten he ovat tähän asti tehneet, vaan heidän tulisi keskittää kaikki toimintansa ja energiansa siihen, että ongelmatilanne saataisiin ratkaistua. Se ei ratkea ihmisiä joukkotappajiksi nimittelemällä, eikä tappajiksi syyllistelemällä.
Ongelmatilanne ei ratkea uhkakuvien lietsonnalla ja tappajiksi nimittelemällä, vaan aivan päin vastaisella tavalla ja asenteella.

---

Tällä hetkellä, tässä maassa, hallitus toimii samassa mielettömässä psykologisessa tilassa kuin mihin ihmiset joutuivat Jokelan surmien johdosta.
He eivät tunnu kykenevän toimimaan, vaan ainoastaan pelottelemaan ja maalailemaan uhkakuvia. Se ei vie mihinkään.

Olisi toimittava sen eteen, että uhkakuvat eivät toteutuisi. Nyt he keskittyvät ainoastaan uhkakuvien maalailemiseen ja kansalaisten pelotteluun.
Aikuisten tulisi toimia siten, että uhkakuvat poistuisivat. Ministerit on valittu tehtäviinsä siksi, että he hoitaisivat kansalaisten asioita, eivätkä alkaisi ala-arvoiseen nimittelyyn ja pelon lietsontaan.

---

Meille sairaanhoitajat ovat äärimmäisen arvokkaita, ja heidän nimitteleminen tappajiksi ja joukkokuolemien aiheuttajiksi on asiatonta ja äärimmäisen kuvottavaa.
Vastuu tästä tilanteesta on hallituksella. Hallitus ei ole tehnyt muuta kuin lietsonut uhkakuvia joukkotuhoista ja syyllistäneet sairaanhoitajia. Sekä uhkavien lietsonta joukkokuolemista että sairaanhoitajien syyllistäminen, ovat molemmat väärin ja ala-arvoista.
Oman syyllisyyden projisoiminen sairaanhoitajien syyllisyydeksi olisi loputtava. Syyllisten etsiminen ja uhkakuvien lietsomisella asioiden hoitaminen olisi loputtava.
Järki, ajatus ja energia tulisi keskittää itse ongelmaan, eikä syyllistämiseen ja joukkokuolemien uhkakuvien lietsontaan.

Onko se sairaanhoitajien vika, että heille ei makseta asianmukaista palkkaa? Tämä tilanne ei ratkea kuolemilla peloittelulla, vaan aivan toisella tapaa.

---

Koululaisilla on ollut turvattomuutta, kun joukkosurmien uhkauksia toistensa perään, on tullut heidän koulujaan kohtaan.
Aikuisilla on turvattomuutta, kun ministerit ja muutama kansanedustajaa nimittelevät mediassa sairaanhoitajia joukkokuolemien aiheuttajiksi ja maalailevat uhkakuvia joukkosurmista, joita sairaanhoitajat aiheuttaisivat.

Tämä yhteiskunta on ollut tämän viikon täysin sekaisin. Päättäjät ovat kuin jonkin psykologisen joukkosuggestiotilan vankina... He toimivat samalla lailla kuin osa nuorista alkoi toimia Jokelan surmien jälkeen...

Mediassa psykologit ja kasvattajat kertovat keinoista, joilla nuoret voisivat käsitellä hämmenneystään, turvattomuuttaan ja pelkojaan, jotta ne eivät lähtisi purkautumaan mm. niinkin järjettömillä tavoilla, että laittavat nettiin joukkosurmauhkailuvideoita.
Kuka ottaisi hallituksen ja nämä muutamat kansanedustajat syliin ja opettaisi heille, että hämmennyksen ja syyllisyyden ja ongelman käsitteleminen uhkailemalla joukkokuolemilla ei ole oikea keino käsitellä tunteita ja ongelmaa?

Tabula Rasan Omantunnon rukous vuodelta 1976.

Kuka ymmärtää hallitusta?

Laitan tämän nyt näin, kun olen aamuvihastunut aiheesta:
käsittämätöntä, että hoitajien palkkaneuvottelut keskeytettiin ja alettiin sen sijaan kehittämään pakkolakia, jolla heidät saataisiin töihin kriminalisoinnin uhalla.

Käsittämätöntä, että hallitus esti sairaanhoitajien palkkaneuvottelut alkamalla kehittää lakia, jolla hoitajista tehtäisiin rikollisia.

On käsittämätöntä, että hallitus ei mennyt hoitajia vastaan. Vielä käsittämättömpää on, että hallitus syyllistää hoitajia. Hallituksen edustajien puheenvuorot eilen olivat sitä luokkaa, että minäkin jo sain tyynnytellä itseäni, etten hyppisi seinille.

Kyllä jokainen järjellä ajatteleva ymmärtää, että se joka tässä on vaarantanut potilasturvallisuuden on Suomen Hallitus, eikä suinkaan sairaanhoitajat.

Hallitus, joka toimellaan keskeytti palkkaneuvottelut, on kyllä vastuussa siitä, että lakko alkaa ja potilasturvallisuus vaarantuu. On se kumma, kun hallituksella ei ole rahaa potilasturvallisuuden parantamiseen hoitajien palkkausasian kohentamisen muodossa. Kaikkeen muuhun vähemmän tärkeään hallitus taas on jakanut ja jakaa veronmaksajien rahoja.

Sanomattakin on selvää, että tällä lailla hallitus vaarantaa potilasturvallisuuden, ja pitkäksi aikaa. Pitkän ajan seuraukset eivät ole potilasturvallisuuden kannalta hyviä, vaan äärimmäisen huonoja.

Mikä tätä hallitusta riivaa? Tässä asiassa hallitus ei kuuntele eikä kuule yhtään ketään. Se ei kuule sairaanhoitajia, ei neuvottelijoita, ei oppositiota, eikä veronmaksajia. Hallitus ei kuuntele ketään.
Siten hallitus on yhteistyökyvytön. Hallitus on kykenemätön luovaan ongelmanratkaisuun. Hallitus ei ole tilannetajuinen: se ei kykene etsimään luovia ratkaisuja, vaan kykenee ainoastaan toimimaan vanhojen, aikaisemmin määrittämiensä periaatteitten mukaan (ja toisaalta rikkoo aiemmin lausumiaan...). Hallitus toimissaan ei kykene kriittiseen oman toiminnan tarkasteluun, ja muuttamaan toimintalinjaansa edes vaikeissa ja vaativissa tilanteissa.
Johtuuko tämän typerän hallituksen typerä toiminta sen kahden johtomiehen, Kaitaisen ja Vanhasen, ajattelemattomasta typeryydestä?
Kaiken kaikkiaan: hallituksen toiminta ja hallituksen edustajien lausunnot ja kirjoitukset ovat käyneet äärimmäisen sekaviksi - ikään kuin hallituksella itselläänkään ei olisi enää käsitystä siitä, mitä se on sanonut ja miksi tekee sitä mitä tekee...

Jos hallitus olisi henkilö, työtön työnhakija ja minä olisin työnantaja, niin minä en palkkaisi hallitusta töihin. Mieluummin palkkaisin vaikkapa Päivi Räsäsen. (Järkyttävää...)

---

1) Hallituksen olisi tullut tehdä ja tulisi tehdä kaikkensa, että sairaanhoitajien palkkaneuvotteluja jatkettaisiin.
2) Hallituksen olisi tullut ja tulisi mennä vastaan sairaanhoitajia heidän palkkausasiassaan.
3) Hallitus ei saisi omaa syyllisyyttään potilasturvallisuuden vaarantamisesta projisoida sairaanhoitajien syyllistämiseksi.
4) Ja, mitä vielä.

Punkmuistoja?

Punk-muistoja?

Niitähän on. Tai onko ne Uuden aallon muistoja?
Kuinka se olikaan nuorille tärkeätä silloin, kun sitä aikaa elettiin, että osasi erottaa punkkarin punkista, ymmärtää niiden välinen ero. Minulle henkilökohtaisesti se ei ollut tärkeää, mutta joskus närkästyin, kun joku aikuinen sekoitti ne keskenään. Hymh ;) Olin enemmänkin Uuden aallon ystävä, enkä digannut niin kovasti punkkia. Punkbiisit ovat lyhyitä, mieletöntä menoa, ja ideologiaa. Se ideologia ei kolahtanut. Uusi aalto oli omampi juttu. En ollut punkki, enkä punkkari. En ollut mikään muu kuin minä. Joskus jotkut nimittelivät minua hipiksi, kun kuuntelin Doorsia, Beatlesta, CCR:ää, Janis Joplinia, Mamas ja papasia etc.

Yle kerää Suomen punkeita biisiä äänestyskisassa. Muutoinkin Yle taltioi Punklandiassaan muistoja punkaikakaudelta...

Äänestyskisan ehdokasbiiseistä numero 10 on mielenkiintoinen siinä mielessä, että Koorroosiossa oli kitaristina Joel Hallikainen: tuo keski-ikäisten ladyjen gospelia laulava ihannemies ;) Joel Hallikainen esiintyi Korroosiossa punkkarinimellään Jeesus Caesar ;) Makeaa ja mellevää nuorisouhoa siis :)

Minä kävin silloin annodomino Oulussa Leipätehtaalla. Leipätehdasaika kai kuitenkin menee jo jonnekin noin 1985 vuoden aikoihin, tai niille main? Oli bändiä jos jonkin moista. Sellainenkin oli kuin Juliet Jonesin Sydän, ja 22 Pistepirkkojen pojat... Jos joku toinenkin muistaa niitä aikoja, kun Leipätehtaan pienellä lavalla porukat pakersi sähkösoittimiensa parissa. Tulipa kerrankin käytyä myös Limingan taidekoululla jollakin ihmekeikalla, kun jokin enäämuistaminkäniminen punkbändi siellä esiintyi... Kitaristi oli tuttu ja saksofonisti oli tuttu, ja siksipä siellä käväisinkin... Bändit kasaantuivat ja hajosivat. Ei niiden nimiä voi muistaa. Se oli sellaista aikaa. Juliet Jones ja Pistepirkot jatkoivat. Ne eivät hajonneet. Pistepirkot rullaavat edelleenkin vallan voimallisesti.
Mielenkiintoisaa tuon ajan huippubändeissä oli se, että ne tulivat jostakin Utajärveltä, Joensuusta, Torniosta ja Takahikiältä, eikä suinkaan mistään PK-seudulta. Maakunnat ruletti, ja kovaa.

Tykkäsin Hassisen Koneesta ja Tavaramarkkinoista ja sen sellaisesta. Punkideologiassa en ollutkaan koskaan mukana. Ja, Hassinenhan ja Tavaramarkkinat eivät punkkia soittaneet, vaan sitä Uutta aaltoa, tai jotakin sellaista, miksi sitä kukin halunneekaan kutsua...
Mutta, ainahan sitä kuunteli 1960-luvun lopun ja 1970-luvun rock- ja folkbiisejä. Niitä samoja, joita sitä vieläkin kuuntelee, vaikka kuuntelikin oman aikansa kotimasista ja ulkomaista Sex Pistolsien ja Blondien kaltaista fiilismusiikkia... Ja, niitä oman nuoruuden ajankohtaisiakin sitä edelleen kuuntelee... Niitä Pistepirkkoja, Tavaramarkkinoita, Blondieta ja sen sellaisia. Ei sitä pääse eroon siitä, minkä nuorena on oppinut :) Hyvä niin - ainakin tässä asiassa, sillä se musiikki on hyvää