Itsepalveluasemia vai kahviloita?
Erään ystäväni kanssa olemme muutamiakin kertoja keskustelleet siitä, kuinka kahvilat systemaattisesti torjuvat maksavia asiakkaitaan.
Yksi keskeinen torjunnantapa on, että kahvilat ovat monin tavoin kuin huoltoasemia - vertaus, jota ystäväni, lahjakkaasti, käyttää.
Suuri osa kahviloista eivät eroa huoltoasemien kahviloista millään tavoin. Sisustus ja miljöö ovat kuin kopio huoltoasemien tehokkaasta ja persoonattomasta ilmapiiristä. Asiakasta ohjataan, sisustuksella, tehokkuuteen: mene tiskin päähän reippaasti, reippaasti valitse tuotteet, joita haluat kahvisi kanssa ottaa, kulje reippaasti tiskillä eteenpäin, maksa mieluusti tehokkaasti itse sirukorttilukijalla, ole tehokas äläkä kysele mitään kahvilatyöntekijältä, jotta jono etenisi etkä rasittaisi kahvilatyöntekijöitä sinun palvelemisella, kanna tehokkaasti tarjottimesi pöytääsi ja muista että kannat itse myös tarjottimesi pois pöydästä kahviteltuasi, ja jos läikytät kahvia pöydälle, niin hae tiskiltä paperiliinoja, joilla pyyhit itse sotkusi pois.
Sellaista tehokkuttaa kahvila-asiakkailta toivotaan. Tehokkuutta ja sujuvuutta - kenen kannalta?
No, tietenkin kahvilan työntekijöiden kannalta koko systeemi on rakennettu sellaiseksi. Työntekijäthän ovat tämän tyyppisissä kahviloissa ilmeisestikin keskeisempiä kuin asiakkaiden viihtyvyys ja asiakkaiden palveltavuus. Asiakkaat tekevät kaiken itse ja kahvilatyöntekijä ainoastaan rahastaa asiakasta: juuri muunlaista palvelua asiakkaalle ei näissä kahviloissa annetakkaan.
Tästäpä syystä, joka viikko, tässä maassa, jättää suuren suuri määrä ihmistä käymättä kahviloissa, vaikka mieli tekisi käydä.
On nimittäin niin, että väestössä keski-ikäisissä ja nuorissa aikuisissakin on paljon sellaisia, työssä käyviä ja maksukykyisiä, joilla on jokin tilapäinen tai pysyvä sairausoire käsissä: aiheuttaa käsilihasten vapinaa tai käsien heikotusta. On paljon erilaisia sairauksia (ohi meneviä ja pysyviä), mitkä aiheuttavat tämän ihmisille, jotka eivät vielä edes ikä-ihmisiä ole. Heidän sairautensa ei näy ulospäin muutoin millään tavalla, ja siksipä heidän olemassaolostaan tietävät vain he, jotka sattuvat tietämään läheisensä, omansa, tuttavansa jne. sairauden tähden, tai ovat sellaisissa ammateissa, että työnsä puolesta ovat heistä tietoisiksi tulleet.
Ja, he eivät yksinkertaisesti voi mennä, useinkaan, tuollaisiin kahviloihin, vaikka tahtoisivatkin kahvilaan mennä.
Kun he eivät voi kantaa sitä tarjotinta itse sinne pöytään, eivätkä pöydästä poiskaan. Kun he tarvitsisivat kahvilaa, jossa asiakasta palveltaisiin, eikä kahvilaa, jossa asiakkaan täytyy olla tehokas ja aktiivinen itsensä palvelemisessa.
Kun kevätaurinko näyttäytyy lämpöisenä ja tuhannet eri ikäiset ihmiset käyvät meren- ja järvenrantateitä kävelemään, ja sitten poikkeavat kahvilaan, joka on kävelyreitin läheisyyteen sijoitettu, niin huomaattehan: päiväkävelyllä olevat vanhukset eivät niihin kahviloihin poikkea. Kahvilat täyttyvät keski-ikäisistä, tehokkaista asiakkaista.
Vanhuskin tahtoisi kahvilaan. Hänestä olisi ihana mennä sinne istumaan ja levähtää iloisen ja aurinkoisen kävelyretken lomassa. Mutta, hän ajattelee, että kahvilan tiskillä on jono, ja hän tietää, että siinä jonossa edetessään tulee olla tehokas, jotta muut jonottajat eivät joutuisi odottamaan. Hän ajattelee, että hän ei voisi pyytää kahvilatyöntekijää kantamaan hänen tarjotintaan pöytään, koska silloin muut tiskillä jonottajat joutuisivat odottamaan sen aikaa, kun työntekijä hänen tarjottimensa hänelle pöytään kantaisi. Tämä vanhus nimittäin tietää käsiensä rajat: että ne vapisevat sillä tavoin, ettei jaksaisi itse kahvia läikyttelemättä tarjotinta sinne pöytään kantaa.
Ja, koska vanhus ei halua aiheuttaa ylimääräisiä paineita kahvilatyöntekijöille, eikä kahvilan tiskillä jonottaville tehokkaille asiakkaille lisää jonotusta, vanhus ei poikkea kahvilaan - vaikka hän kylläkin olisi halunnut ja olisi maksukykyinen.
Samalla tavoin ajattelevat ne keski-ikäiset ihmiset, joilla on pysyvä tai tilapäinen sairaus, joka aiheuttaa käsiin epävakautta tai heikotusta. Hekään eivät yksin kulkiessaan, useinkaan, poikkea kahvilaan, samasta syystä. Joskus heitä myös rassaa se ajatus, että jos pyytäisikin siinä kavilassa työntekijää kantamaan tarjottimen pöytään, niin sitten muut asiakkaat jonossa alkaisivat ikävästi katsoa, että tuokin tuossa vaatii erikoispalveluita itselleen... Nimittäin, ei näiden keski-ikäisten kyseiset sairaudet näy millään tavoin ulospäin: he ovat täysin yhtä terveiden näköisiä kuin ns. terveetkin. Heillä vaan sattuu olemaan pysyvästi tai tilapäisesti käsien epävakautta tai lihasheikotusta, jotta tarjotinta eivät itse kykenisi pöytään kantaa.
Tällaiset maksukykyiset asiakkaat karttavat kahviloita, joissa asiakkaalta edellytetään tehokkuutta ja itsepalvelualttiutta.
Tosi asiassa, nämä maksukykyiset aikuiset ihmiset, kun kaupungilla liikkuvat, tarvitsevatkin välillä lepohetkeä: hetkeä istua ja levätä, jotta lihakset saisivat rentoutua. Ja, siksipä he tarvitsevatkin kahvilaa. Ja, yksin liikkuessaan he valitsevat aina sen paikan, missä heitä palvellaan. Usein miten tämä paikka ei ole kahvila, vaan toisen tyyppinen paikka, sillä kahviloissahan ei asiakkaita palvella.
Todellisuus on, että em. ihmisiä on paljon, ja viikoittain lähes kaikki maan kahvilat menettävät näitä maksukykyisiä asiakkaitaan ihan vain sen tähden, että kahvilat ovat kuin huoltoasemia, joissa asiakkaan on itsensä huollettava itseään ja pidettävä kahvilatyöntekijät tyytyväisenä sekä muut asiakkaat hyväntuulisina.
Toinen keino kahviloille menettää joka viikko runsaasti asiakkaita on, että ei tarjota laktoosionta suupalaa.
Väestöstä 17% on laktoosi-intoleraatikkoja. Väkiluku on päälle 5 miljoonaa, joten laskekaapa siitä, miten hurjan suuresta määrästä ihmisiä nyt on kysymys!
Kun kahvilassa ei ole laktoositonta tarjontaa, laktoosi-intoleraatikko ottaa pelkän kahvin tai teen.
Ja, jälleen kahvila menetti 4-8 euroa ja tienasi vain kahvin verran, noin 2 euroa. Ja, kahvilat menettävät tämän tähden päivittäin hurjan monen asiakkaan kohdalla sen 4-8 euroa, koska heillä ei ole tarjota suurelle osalle asiakkaitaan muuta kuin kahvia tai teetä. Kun laktoosi-intoleraatikko kahvilan tiskin jonossa katselee tarjontapuolta ja huomaa, että tarjottaviin ei ole merkitty mitään laktoosittomaksi, niin useinpa hän ei edes viitsi kysyä kahvilatyöntekijältä, että olisiko mitään laktoositonta, sillä vanhasta kokemuksesta hän tietää, että laktoositonta ei ole kahviloissa, joissa tuotteisiin ei ole selkeästi merkitty laktoositon. Niinpä hän hiljaa ottaa sen pelkän kahvin tai pelkän teen, vaikka olisi halunnut ostaa myös jotakin suupalaa kahvin kanssa nautittavaksi.
Näin kahvilat, yksinkertaisesti, menettävät satoja tuhansia maksukykyisiä asiakkaita systemaattisen järjestelmällisesti. Tai, ainakin kahvilat menettävät joka viikko hurjan määrän euroja siinä, että suuri osa asiakkaista hiljaa ottaa pelkän kahvin tai pelkän teen, koska heille ei ole näkyvästi tarjolla mitään muutakaan.
Nyt netin aikakaudella laktoosi-intoleraatikot kertovat netin eri keskustelufoorumeilla missä kahviloissa on kunnolla laktoositonta tarjottavaa ja missä ei. He myös informoivat, missä kahviloissa työntekijät ylipäänsä ymmärtävät, mitä laktoositon merkitsee - useinhan kahvilatyöntekijät esimerkiksi luulevat, että hyla-tuotteet olisivat laktoosittomia jne. Laktoosi-intoleraatikot osaavat karttaa kahviloita, joissa heille tarjotaan pelkkää kahvia.
Kahviloiden tulisi laittaa laktoosittomien tuotteiden kohdalle selkeä merkintä, että ovat laktoosittomia.
Ja, kahviloiden kannattaisi hankkia niitä laktoosittomia tuotteita: sekä suolaista että makeaa suupalaa. Sillä, sen tekemällä, heillä tuotto kasvaisi: asiakkaat eivät enää ottaisikaan pelkkää kahvia tai pelkkää teetä, vaan alkaisivat ostaa myös syötävää, jos sitä kahvilassa tarjottaisiin. Sadat tuhannet asiakkaat, kun eivät tällä hetkellä voi kahviloissa ostaa muuta kuin kahvin tai teen. Jos kahvilat tarjoaisivat laktoosittomia, niin kahvilan tuotto kasvaisi, ilman muuta.
Kahviloissa kannattaisi satsata palveluun, eikä siihen, miten asiakkaan saisi mahdollisimaan tehokkaasti palvelemaan itseään.
Ne kahvilat, joissa on resursseja ja palveluhalukkuutta, kannattaisi vaikkapa laittaa nettisivuilleen tiedoksi, että kahvilassa kannetaan mielellään asiakkaalle, pyydettäessä, tarjotin pöytään - ja, ikä-ihmisille aina kannetaan tarjotin pöytään, ilman pyyntöjäkin. Samoin nämä asiakkaita palvelevat kahvilat voisivat laittaa vastaavankaltaisen ilmoituksen suloisessa "kyltissä" kahvilansa seinälle, tiskin läheisyyteen.
Kun maasta löytyy kahvila, jossa asiakasta palvellaan, siitä lähtee sana kiertämään.
Yksi keskeinen torjunnantapa on, että kahvilat ovat monin tavoin kuin huoltoasemia - vertaus, jota ystäväni, lahjakkaasti, käyttää.
Suuri osa kahviloista eivät eroa huoltoasemien kahviloista millään tavoin. Sisustus ja miljöö ovat kuin kopio huoltoasemien tehokkaasta ja persoonattomasta ilmapiiristä. Asiakasta ohjataan, sisustuksella, tehokkuuteen: mene tiskin päähän reippaasti, reippaasti valitse tuotteet, joita haluat kahvisi kanssa ottaa, kulje reippaasti tiskillä eteenpäin, maksa mieluusti tehokkaasti itse sirukorttilukijalla, ole tehokas äläkä kysele mitään kahvilatyöntekijältä, jotta jono etenisi etkä rasittaisi kahvilatyöntekijöitä sinun palvelemisella, kanna tehokkaasti tarjottimesi pöytääsi ja muista että kannat itse myös tarjottimesi pois pöydästä kahviteltuasi, ja jos läikytät kahvia pöydälle, niin hae tiskiltä paperiliinoja, joilla pyyhit itse sotkusi pois.
Sellaista tehokkuttaa kahvila-asiakkailta toivotaan. Tehokkuutta ja sujuvuutta - kenen kannalta?
No, tietenkin kahvilan työntekijöiden kannalta koko systeemi on rakennettu sellaiseksi. Työntekijäthän ovat tämän tyyppisissä kahviloissa ilmeisestikin keskeisempiä kuin asiakkaiden viihtyvyys ja asiakkaiden palveltavuus. Asiakkaat tekevät kaiken itse ja kahvilatyöntekijä ainoastaan rahastaa asiakasta: juuri muunlaista palvelua asiakkaalle ei näissä kahviloissa annetakkaan.
Tästäpä syystä, joka viikko, tässä maassa, jättää suuren suuri määrä ihmistä käymättä kahviloissa, vaikka mieli tekisi käydä.
On nimittäin niin, että väestössä keski-ikäisissä ja nuorissa aikuisissakin on paljon sellaisia, työssä käyviä ja maksukykyisiä, joilla on jokin tilapäinen tai pysyvä sairausoire käsissä: aiheuttaa käsilihasten vapinaa tai käsien heikotusta. On paljon erilaisia sairauksia (ohi meneviä ja pysyviä), mitkä aiheuttavat tämän ihmisille, jotka eivät vielä edes ikä-ihmisiä ole. Heidän sairautensa ei näy ulospäin muutoin millään tavalla, ja siksipä heidän olemassaolostaan tietävät vain he, jotka sattuvat tietämään läheisensä, omansa, tuttavansa jne. sairauden tähden, tai ovat sellaisissa ammateissa, että työnsä puolesta ovat heistä tietoisiksi tulleet.
Ja, he eivät yksinkertaisesti voi mennä, useinkaan, tuollaisiin kahviloihin, vaikka tahtoisivatkin kahvilaan mennä.
Kun he eivät voi kantaa sitä tarjotinta itse sinne pöytään, eivätkä pöydästä poiskaan. Kun he tarvitsisivat kahvilaa, jossa asiakasta palveltaisiin, eikä kahvilaa, jossa asiakkaan täytyy olla tehokas ja aktiivinen itsensä palvelemisessa.
Kun kevätaurinko näyttäytyy lämpöisenä ja tuhannet eri ikäiset ihmiset käyvät meren- ja järvenrantateitä kävelemään, ja sitten poikkeavat kahvilaan, joka on kävelyreitin läheisyyteen sijoitettu, niin huomaattehan: päiväkävelyllä olevat vanhukset eivät niihin kahviloihin poikkea. Kahvilat täyttyvät keski-ikäisistä, tehokkaista asiakkaista.
Vanhuskin tahtoisi kahvilaan. Hänestä olisi ihana mennä sinne istumaan ja levähtää iloisen ja aurinkoisen kävelyretken lomassa. Mutta, hän ajattelee, että kahvilan tiskillä on jono, ja hän tietää, että siinä jonossa edetessään tulee olla tehokas, jotta muut jonottajat eivät joutuisi odottamaan. Hän ajattelee, että hän ei voisi pyytää kahvilatyöntekijää kantamaan hänen tarjotintaan pöytään, koska silloin muut tiskillä jonottajat joutuisivat odottamaan sen aikaa, kun työntekijä hänen tarjottimensa hänelle pöytään kantaisi. Tämä vanhus nimittäin tietää käsiensä rajat: että ne vapisevat sillä tavoin, ettei jaksaisi itse kahvia läikyttelemättä tarjotinta sinne pöytään kantaa.
Ja, koska vanhus ei halua aiheuttaa ylimääräisiä paineita kahvilatyöntekijöille, eikä kahvilan tiskillä jonottaville tehokkaille asiakkaille lisää jonotusta, vanhus ei poikkea kahvilaan - vaikka hän kylläkin olisi halunnut ja olisi maksukykyinen.
Samalla tavoin ajattelevat ne keski-ikäiset ihmiset, joilla on pysyvä tai tilapäinen sairaus, joka aiheuttaa käsiin epävakautta tai heikotusta. Hekään eivät yksin kulkiessaan, useinkaan, poikkea kahvilaan, samasta syystä. Joskus heitä myös rassaa se ajatus, että jos pyytäisikin siinä kavilassa työntekijää kantamaan tarjottimen pöytään, niin sitten muut asiakkaat jonossa alkaisivat ikävästi katsoa, että tuokin tuossa vaatii erikoispalveluita itselleen... Nimittäin, ei näiden keski-ikäisten kyseiset sairaudet näy millään tavoin ulospäin: he ovat täysin yhtä terveiden näköisiä kuin ns. terveetkin. Heillä vaan sattuu olemaan pysyvästi tai tilapäisesti käsien epävakautta tai lihasheikotusta, jotta tarjotinta eivät itse kykenisi pöytään kantaa.
Tällaiset maksukykyiset asiakkaat karttavat kahviloita, joissa asiakkaalta edellytetään tehokkuutta ja itsepalvelualttiutta.
Tosi asiassa, nämä maksukykyiset aikuiset ihmiset, kun kaupungilla liikkuvat, tarvitsevatkin välillä lepohetkeä: hetkeä istua ja levätä, jotta lihakset saisivat rentoutua. Ja, siksipä he tarvitsevatkin kahvilaa. Ja, yksin liikkuessaan he valitsevat aina sen paikan, missä heitä palvellaan. Usein miten tämä paikka ei ole kahvila, vaan toisen tyyppinen paikka, sillä kahviloissahan ei asiakkaita palvella.
Todellisuus on, että em. ihmisiä on paljon, ja viikoittain lähes kaikki maan kahvilat menettävät näitä maksukykyisiä asiakkaitaan ihan vain sen tähden, että kahvilat ovat kuin huoltoasemia, joissa asiakkaan on itsensä huollettava itseään ja pidettävä kahvilatyöntekijät tyytyväisenä sekä muut asiakkaat hyväntuulisina.
Toinen keino kahviloille menettää joka viikko runsaasti asiakkaita on, että ei tarjota laktoosionta suupalaa.
Väestöstä 17% on laktoosi-intoleraatikkoja. Väkiluku on päälle 5 miljoonaa, joten laskekaapa siitä, miten hurjan suuresta määrästä ihmisiä nyt on kysymys!
Kun kahvilassa ei ole laktoositonta tarjontaa, laktoosi-intoleraatikko ottaa pelkän kahvin tai teen.
Ja, jälleen kahvila menetti 4-8 euroa ja tienasi vain kahvin verran, noin 2 euroa. Ja, kahvilat menettävät tämän tähden päivittäin hurjan monen asiakkaan kohdalla sen 4-8 euroa, koska heillä ei ole tarjota suurelle osalle asiakkaitaan muuta kuin kahvia tai teetä. Kun laktoosi-intoleraatikko kahvilan tiskin jonossa katselee tarjontapuolta ja huomaa, että tarjottaviin ei ole merkitty mitään laktoosittomaksi, niin useinpa hän ei edes viitsi kysyä kahvilatyöntekijältä, että olisiko mitään laktoositonta, sillä vanhasta kokemuksesta hän tietää, että laktoositonta ei ole kahviloissa, joissa tuotteisiin ei ole selkeästi merkitty laktoositon. Niinpä hän hiljaa ottaa sen pelkän kahvin tai pelkän teen, vaikka olisi halunnut ostaa myös jotakin suupalaa kahvin kanssa nautittavaksi.
Näin kahvilat, yksinkertaisesti, menettävät satoja tuhansia maksukykyisiä asiakkaita systemaattisen järjestelmällisesti. Tai, ainakin kahvilat menettävät joka viikko hurjan määrän euroja siinä, että suuri osa asiakkaista hiljaa ottaa pelkän kahvin tai pelkän teen, koska heille ei ole näkyvästi tarjolla mitään muutakaan.
Nyt netin aikakaudella laktoosi-intoleraatikot kertovat netin eri keskustelufoorumeilla missä kahviloissa on kunnolla laktoositonta tarjottavaa ja missä ei. He myös informoivat, missä kahviloissa työntekijät ylipäänsä ymmärtävät, mitä laktoositon merkitsee - useinhan kahvilatyöntekijät esimerkiksi luulevat, että hyla-tuotteet olisivat laktoosittomia jne. Laktoosi-intoleraatikot osaavat karttaa kahviloita, joissa heille tarjotaan pelkkää kahvia.
Kahviloiden tulisi laittaa laktoosittomien tuotteiden kohdalle selkeä merkintä, että ovat laktoosittomia.
Ja, kahviloiden kannattaisi hankkia niitä laktoosittomia tuotteita: sekä suolaista että makeaa suupalaa. Sillä, sen tekemällä, heillä tuotto kasvaisi: asiakkaat eivät enää ottaisikaan pelkkää kahvia tai pelkkää teetä, vaan alkaisivat ostaa myös syötävää, jos sitä kahvilassa tarjottaisiin. Sadat tuhannet asiakkaat, kun eivät tällä hetkellä voi kahviloissa ostaa muuta kuin kahvin tai teen. Jos kahvilat tarjoaisivat laktoosittomia, niin kahvilan tuotto kasvaisi, ilman muuta.
Kahviloissa kannattaisi satsata palveluun, eikä siihen, miten asiakkaan saisi mahdollisimaan tehokkaasti palvelemaan itseään.
Ne kahvilat, joissa on resursseja ja palveluhalukkuutta, kannattaisi vaikkapa laittaa nettisivuilleen tiedoksi, että kahvilassa kannetaan mielellään asiakkaalle, pyydettäessä, tarjotin pöytään - ja, ikä-ihmisille aina kannetaan tarjotin pöytään, ilman pyyntöjäkin. Samoin nämä asiakkaita palvelevat kahvilat voisivat laittaa vastaavankaltaisen ilmoituksen suloisessa "kyltissä" kahvilansa seinälle, tiskin läheisyyteen.
Kun maasta löytyy kahvila, jossa asiakasta palvellaan, siitä lähtee sana kiertämään.
posted by Helena K | 6:25 ap.
3 Comments:
Tähdellisiä havaintoja. Kun en tiedä miten sinulle yhteydenpitoteknisesti kertoisin kiintoisasta mutta vähän toisella tapaa suvaitsevaisuutta koskettelevasta keskustelusta, laitan linkin tänne. Toivottavasti et pahastu. Kaapista ulos tulosta tavallaan kyse täälläkin:
http://groups.msn.com/Keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/vljapolitiikka.msnw?action=get_message&mview=1&ID_Message=2019
Tuo vanhoillislestadiolaisten ehdokkaiden kaapissa oleminen on ongelmallinen juttu. Kirkollisvaaleissa useampi sukulainen ja tuttavani,
Oulussa, jättivät äänestämättä, kun pelkäsivät vahingossa antavansa äänensä vanhoillislestadiolaiselle. Ehdokkaiden taustoista ei saanut tietoa tarpeeksi, vaikka sitä etsimällä etsittiin. Kirkollisvaalien kohdalla tuo omien taustojen piilotteleminen oli hyvin vaikea juttu laajemminkin:
useat jättivät, eri puolella Suomea, sen tähden äänestämättä - ainakin sellaisia kommentteja mediassa tuli esiin. Itsekin soitin kyseisen asian tähden
kirkon tiedotuskeskukseen ja kyselin, miten voi olla mahdollista, että ehdokkaat eivät kerro taustojaan selkeästi. Minulle vastattiin mm.,
että eri saurakunnissa on erilaisia tapoja kirkollisvaalimainonnan suhteen. Kävin sitten katsomassa Helsingissä mm. Meilahden seurakunnan ehdokas listoja, ja siellä oli hienosti jokainen ehdokas esitelty kuvin ja jokainen heistä omin sanoin oli jotakin kirjoittanut itsestään ja taustoistaan:
ehdokkaista sai perustietoja. Sitten taas Malmin seurakunnan alueella ei ehdokkaista ollut saatavilla selkeästi perustietoja heidän taustoistaan ja ajatusmaailmoistaan. Malmin ja Meilahden seurakunnissa ehdokkaiden esittelyt olivat täysin päinvastaisia: kuin yö ja päivä ne toisilleen olivat.
Oulussa tämä ehdokkaiden tilanne oli ollut katastrofaalisen surkea: siellä ei saanut tietoja juuri kenestäkään ehdokkaasta tarpeeksi, eikä voinut tietää ketkä ehdokkaista ovat esim. vanhoillislestadiolaisia.
Kirkon tiedotuskeskuksesta muistaakseni sanottiin, että ehdokkaita ei voi pakottaa kertomaan hengellistä taustaansa, vaan se, mitä ehdokas itsestään kertoo julki, on ehdokkaan oma asia...
Koska vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluu voimakas kyseisen liikkeen mukaan ajattelemisen ja toiminnan elementti, joka vaikuttaa sitten myös siihen, miten suhtautuuu yhteiskunnallisiin asioihin, tulisi kansanedustajaehdokkaiden reippaasti tuoda esiin taustansa tällaiseen liikkeeseen...
Jos hengellinen tausta olisi sellainen, että se ei vaikuttaisi asenne- ja arvomaailmoihin (jotka vaikuttavat yhteiskunnallisiin asioihin asennoitumisessakin),
silloin ei tietenkään olisi niinkään tarpeellista tuoda tällaista taustaansa esiin. Mutta, vanhoillislestadiolaisuus vaikuttaa asenne- ja arvomaailmoihin voimakkaasti, ja
siksi ehdokkaiden, rehellisen reippaasti, tulisi tuoda esiin vanhoillislestadiolaisuutensa - ja antaa äänestäjien reilulla tavalla päättää, että tahtovatko äänestää vanhoillislestadiolaisia arvoja siinä samalla, vai eivät.
Miksi ehdokkaan, ylipäänsä, täytyy peitellä hengellistä taustaansa? Miksi ehdokas ei tuo sitä terveellä ylpeydellä ja ilolla esiin, kun kerran sellainen tausta on? Mitä hävettävää voi olla omassa hengellisessä kodissa, jos kerran sitä hengellisenä kotinaan pitää?
Valaisit erinomaisen hyvin ja totuudenmukaisesti seurakuntavaalien tilannetta, josta moni jonkinkaan verran kirkon päätöksenteon ja vallankäytön taustoja tunteva on ollut huolissaan.
Seurakuntavaaleissa ihmiset äänestävät usein tosiasiassa konservatiivisempia ehdokkaita kuin mitä itse ovat - ja usein tietämättään.
Seurauksena on että sekä paikallisessa seurakuntien päätöksenteossa että kirkolliskokouksessa on vanhoillislestadiolaisilla ja muilla tavallisia seurakuntalaisia tiukkahenkisemmillä huomattavasti todellista jäsenmääränsä suurempi edustus. Vanhoillislestadiolaisilla on kirkon päätöksenteossa erittäin paljon valtaa. Se on aivan absurdia, kun tiedämme miten paljon kirkon piirissä on samaan aikaan alettu korostetaa läpinäkyvyyttä ja avoimuutta sekä hengellisen väkivallan torjuntaa!
Kummallisen vähän tästä asiasta silloin seurakuntavaalien aikaan julkisuudessa kuitenkaan puhuttiin.
Ihan kaikkia ihmisiä tämä vanhoillislestadiolaisten sammutetuin lyhdyin politikointi ei tyydytä. Maallisia asioita koskevassa päätöksenteossa se on alkanut rassata ihmisiä.
Edellä mainitussa "Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudesta" -palstalla nimimerkki Maria viittasi myös Helsingin Sanomien nettikeskusteluun asiasta:
http://www.hs.fi/keskustelu/vaalit2007/thread.jspa?sourceStart=0&threadID=45275&tstart=0&start=20
Lähetä kommentti
<< Home