Makasiinit 1899-2006

Eilen aamupäivällä menin makasiineille katsomaan, miten pahasti tulipalo oli tehnyt. Niin moni muukin sinne oli vaeltanut, ja vaelsi. Yksittäisiä miehiä ja naisia, ja pareittain kulkevia ihmisiä. Lähes kaikki vain kävelivät hiljaisina, sanattomina. Pysähtyivät välillä seisomaan, puhumatta mitään. Muutamat miesryhmät keskustelivat totisena keskenään miettien palon etenemistä rakennuksessa.
Itsekin seisoskelin siinä sanattomana ja kyyneleet nousivat silmiini, minkäs tein. Tunnelma oli kuin hautajaisissa. Käsin kosketeltava tunnelma: syvä järkytys itse tulipalosta ja yhtäaikaisesti jäähyväisten suru. En oikein tiedä, mitä ajattelin. Seisoin vain typertyneenä ja katsoin raunioita. Ja, miksi oikeastaan minun oli nähtävä se? Heitettävä hyvästit makasiineille, kuten kaikki muutkin vaelsivat sinne hyvästejään heittämään, järkyttyneenä itse tulipalosta.

Suojeltavaksi suunniteltu päätykin oli sitten tuhoutunut arkkitehti Bruno F. Granholmin suunnittelemasta rakennuksesta.

Päivän mittaan muutamat oululaiset soittivat ja kyselivät, että onko ne Helesingissä alottanu Oulun vanahan meiningin ja ookko nää jo käyny kattomassa että miten pahasti ne oikeen onnistu polttaa ne makasiinit.

Oulun keskustassa oli vanhoja puutaloja – vielä muutamia. Arkkitehtiopiskelijat ja useat muut oululaiset alkoivat jo 1970-luvulla järjestää kansanliikettä addresseineen, jotta ns. Rantakorttelin vanhat puutalot säilytettäisiin ja kunnostettaisiin. 1980-luvulla niistä yhä keskusteltiin ja kiisteltiin. Ne haluttiin suojeltaviksi, ja osa halusi ne purettaviksi, jotta tonteille voisi rakentaa aivan uusia taloja. Ja, siinähän kävi niin, että yksi toisensa perään nuo Oulun vanhat talot paloivat mystisesti. Nuo kiistellyt talot paloivat niin perusteellisesti, että palojen jälkeen rauniot oli pakko purkaa. Ja tilalle rakennettiin uusia taloja. Viimeisin näistä vanhoista taloista paloi muistaakseni 1991, tai niillä main.
Niin paloivat Oulun keskustassa vanhat, viimeiset puutalot, jotka olivat aiemmilta kaupunkia koetelleita tulipaloilta säilyneet, ja sodan melskeistäkin selviytyneet.
Talojen palaminen mystisesti oli niin uskomatonta, että aiheesta tehtiin dokumenttikin sitten jälkeen päin.

Muutamia vanhoja taloja on vielä Oulussa jäljellä. Yksi niistä, Reinilän talo oli tämän vuosituhannen alussa vaarassa joutua purkutuomiolle. Niinpä järjestettiin jälleen kansanliikettä ja adressia.

No, oululaisilla on surulliset kokemuksensa siitä, että kaupungin keskustan vanhat suojeltaviksi tahdottavat talot syttyvät mystisesti tuleen, eikä siis ihme, että heillä ikään kuin vanhasta tottumuksesta tulivat nämä asiat mieleen katsellessaan televisiosta uutisia Helsingin makasiinien palosta.

Nyt ei ehkä ole makasiinien suojeltavastakaan osasta enää säilytettäväksi. Eilen jo televisiossa uutisoitiin, että ehkä suunnitelmat makasiinien tiilien keräämisen suhteen ja säilytettävän osan suhteen on nyt laitettava uusiksi… Makasiinit olisivat ansainneet tulla tiensä päähän tiilien arvokkaalla keräämisellä uudisrakennukseen, eikä tällä tavoin kuin nyt kävi.

Surullista.

Makasiineillä kävin ensimmäisen kerran 1980-luvulla Lepakkoluolan bileissä. Ja, sittemmin aikuisena löysin Ruohonjuuren. Ne olivat minun kontaktini makasiineihin. Ei sen syvempiä. Osa Helsingin näkyvää historiaa on nyt kuitenkin tuhoutunut – oli siihen historiaan ollut syvä suhde tai sitten pienempi suhde. Pian ei enää näy makasiinejä siinä sivulla, kun Mannerheimin tietä menee raitiovaunulla. Se vanha tuttu näkymä nyt katoaa.

Uudet rakennukset tuovat sitten uudenlaisen historian sille alueelle Helsinkiä… Niin se on.
Tulevaisuudessa luodaan uutta historiaa, eikä historia jää aina vaikuttamaan tulevaan.

Tulipalo itsessään on niin järkyttävä asia, että siitä ei osaa mitään kirjoittaa… Onneksi tilanne oli ollut palokunnan hallinnassa siten, ettei tuli levennyt suuremmaksi suurpaloksi, eikä ihmisuhreja tullut. Sen voin sanoa, että huomaan toivovani, että palon sytyttäjä ei olisi ollut nuori, vaan joku häiriintynyt aikuinen… Nuorison Vapun vietto makasiineillä riistäytyi käsistä, ja se on jo leimannut nuorisoa yliampuvasti… Kuitenkin tosi asia on, että välillä nuorilla asiat menevät ylitse, ja varsinkin alkoholin alaisina heillä on taipumusta mennä joukkoilmiöihin mukaan, eikä se tarkoita sitä, että nykynuorisossa olisi jotakin vikaa… Koko historian ajan näitä nuorison aggressiivisia, järjettömiä joukkokohtauksia on tapahtunut: sieltä maatalousyhteiskunnan ajalta lähtien, kun nuoriso kokoontui kylän raiteille riiaamaan ja viinaa ottamaan asiat menivät joskus överiksi (siitä kertovat esim. useat vanhat laulut puukkojunkkareista ja joukkotappeluista), ja Oulussakin oli, ei niin montakaan vuotta sitten, kristalli yö, jolloin keskustassa iltaa viettänyt tuhatpäinen nuorisojoukko alkoi ilman mitään järjellistä syytä systemaattisesti rikkoa keskustan liikkeiden näyteikkunoita ja vastustivat poliiseja aggressiivisesti… Näitä nuorison järjettömiä väkivaltaisia joukkoilmiöitä on aina tapahtunut ympäri Suomea, eikä nuoriso itsessään nykyään ole sen kummempaa kuin aiemminkaan… Luulisin niin. Toivon ja luulisin, että Vapun ilmiön suhteen ja makasiinien palon suhteen ei ole kysymyksessä mikään suunnitelmallinen toiminta, vaan spontaani järjettömyys. Helsinkiläinen nuoriso on varmasti järkyttynyt makasiinien palosta, kuten heidän vanhempansakin.