Onpas sedillä ongelmia naisista ;)

Sori kaikille, joita tämä aihe ei kiinnosta: vielä kirjoitan tästä samasta, tympäännyttävän uskomattomasta aiheesta.

En mielelläni netissä kirjoita hengellisistä asioista. Mutta teen nyt poikkeuksen ja kirjoitan eräästä kirkon hengellisestä oppi-asiasta, jonka tähden kirkko ei tule myöntämään naispappeutta torjuville miespapeille erivapauksia virassaan, kun he erivapauksia itselleen toivovat vetoamalla omaan omaantuntoonsa ja sen yksilölliseen noudattamiseen. Pahoittelen niiden puolesta, joita ei hengelliset seikat kiinnosta ;) Tämä nyt, seuraavaksi kirjoittamani teksti vaikuttaa hieman hassulta, sillä hengelliset argumentoinnit vaikuttavat aina sekopäisen typeriltä tai hassuilta ;)

Lopussa on täysin maallinen kappale työpaikkakiusaamisesta Suomen Ev.lut. kirkossa - mutta ei sekään ole yhtään sen mukavampaa luettavaa - sorry nyt vaan kaikille.

Kirkon hengellinen argumentointi: oppi omastatunnosta - yksilöllinen ja kollektiivinen

Jumala puhuu ihmiselle omatunnon kautta. Mutta, ihmisen omatunto on synnin turmelema. Aina. Siksi kirkossa eivät papit saa toimia virassaan oman omantuntonsa mukaan, vaan heidän täytyy toimia kollektiivin omatunnon mukaan. Kollektiivin omatunto on se, mitä kirkko on asioista päättänyt ja määrännyt.

Jos pappi luottaisi vain omaan synnin turmelemaan omaantuntoonsa viranhoitoonsa liittyvissä asioissa, niin silloin pappi joutuisi harhaan, sillä hänen omatuntonsa ei ole itsessään suoraa Jumalan puhetta, vaan kompleksisen ihmisen syntisen omatunnon puhetta, joka voi olla useiltakin osiltaan tai jopa kokonaan sellaista, mikä ei olisi Jumalan mielenmukaista laisinkaan.

Siksi pappisvirassa pappien toiminnan tulee perustua kirkon kollektiivin omaantuntoon, eikä kunkin papin yksilölliseen omaantuntoon: sillä tavoin varmistetaan se, että papit eivät tee ja opeta mitä sattuu.

Pappien on toimittava kirkon virassaan em. kirkon kollektiivin omatunnon mukaan, eikä oman, syntisen ja turmeltuneen, omatuntonsa mukaan. Jos papeille annettaisiin lupa toimia virassaan oman omatuntonsa mukaan, niin se johtaisi vakaviin ongelmiin, eikä siitä hyvää seuraisi.

Kirkko ei voi myöntää esimerkiksi eräälle pastori Rankiselle, hengellisistä syistä, erivapauksia hänen omatuntonsa tähden. Sillä kirkossa uskotaan kirkon perinteisen opin mukaan tässä asiassa: papin omatunto on synnin turmelema ja siksi pappi ei voi nojata virassaan omaan omatuntoonsa, vaan hänen on toimittava kollektiivin omatunnon mukaan. Samasta syystä myöskään homopareja siunaaville papeille ei ole myönnetty vapautta toimia virassaan oman omatuntonsa ja uskonsa mukaan.

Rankisen omatunto on aivan yhtä synnin alainen kuin kaikkien hänen kollegoittensakin ja muiden ihmisten. Kun on kysymys pappisvirasta, niin siinä papin omaatuntoa määräävä kollektiivi on kirkko, eikä sley, eikä luthersäätiö tms. liike.

Jos papille myönnetään pappisvirkaan hänen omatuntonsa vaatimusten perusteella hänen toivomiaan erivapauksia, silloin tulee välittömästi vastaavasti myöntää myös esim. homopapreja siunaaville papeille ihan samat erivapaudet kuin em. papille. Jos kirkko lipeää uskostaan yhden papin omatunnon vaatimusten kohdalla, silloin sen on livettävä uskostaan myös kaikkien muidenkin pappien omatuntojen kohdalla.

Kirkon opin mukaan, pappi ei voi virassaan alkaa seurata omaa omaatuntoaan ja toimia sen mukaan. Tästä samasta asiasta kirkko ihan vasta keskusteli, kun pastori Leena Huovinen vetosi omaan omaatuntoonsa ja uskoonsa siunatessaan lesboparin liiton.

Pappi ei saa virassaan toimia oman omantuntonsa perusteella, vaan hänen on toimittava kirkon omantunnon perusteella noudattaen niitä määräyksiä, joita kirkko antaa. Papille oma omatunto ei voi olla se, jota hän virassaan seuraa. Kirkko on nojannut tähän käsitykseen koko olemassa olonsa ajan.

Se on sitten toinen asia, että pitäisikö kirkon muuttaa oppia omastatunnosta sellaiseksi, että omatuntoa ei enää pidettäisikään synnin turmelemana, vaan suorana ja eksaktina puheena Jumalalta, jota papit (ja muut yksilöt) saisivat kukin noudattaa omien mielihalujensa mukaan: jokainen ottaisi oman omatuntonsa äänen Jumalan puheena.

Voisihan tuollainen Rankisen kaipaama muutos kirkon omatunto-oppiin olla mielenkiintoisa. Rankinen ajaa tätä muutosta kirkon oppiin omastatunnosta, mutta hän ei oikein taida tiedostaa sitä, että on tällaista kirkon oppien muutosta ajamassa.

Jos taas Rankinen sanoisi, että ei kirkon oppia tarvitse omastatunnosta muuttaa, kunhan vain hänen kohdallaan kirkko tekisi poikkeuksen tässä omatunto-opissaan, niin silloin hän samalla implisiittisesti esittää, että hänen omatuntonsa ei ole synnin turmelema, vaan hänen omatuntonsa ääni on suoraa Jumalan puhetta, jota kirkon ja muiden tulee noudattaa antaen hänelle erivapauksia, joita muille kollegoille ei tule antaa.

Em. ovat ne hengelliset argumentaatiot, joiden tähden kirkko ei voi Rankiselle eikä muillekaan papeille myöntää virkaan erivapauksia heidän omatuntonsa äänten vaatimusten mukaan. Em. ovat kirkon hengellisiä argumentaatioita, kirkon omia oppeja, eivätkä minun mielipiteitäni, eivätkä minun ajatuksiani.

Lisää ja eksaktimmin näistä kirkon hassulta vaikuttavista hengellisistä argumentaatioista voi halutessaan alkaa lukea vaikkapa tämän kirkon sivun sisältämän kirja-linkin kautta.

Työpaikkakiusaamisesta

Eräs työpaikkakiusaamisen muoto on se, kun jotakin töntekijää pidetään työpaikalla esim. sukupuolen perusteella epäpätevänä virkaan.

Kirkon viimeisin julkaistu työolobarometri kertoo surullista faktaa siitä, että kirkossa työntekijät todella harjoittaa työpaikkakiusaamista:

"Työpaikkakiusaamisessa ero kirkon työpaikkojen ja koko palkansaajaväestöä koskevien tulosten välillä on edelleen suuri. Kirkon työntekijöistä 8 prosenttia (9 % vuonna 2003) katsoo työpaikkakiusaamista esiintyvän työpaikalla paljon tai melko paljon ja peräti 40 prosenttia jonkin verran, kun koko palkansaajaväestöstä vastaavat osuudet ovat vain 2 ja 15 prosenttia. Vaikka työpaikkakiusatuksi kirkossa kokee itsensä edelleen 7 prosenttia vastanneista (8 % vuonna 2003), siihen on kuitenkin löytynyt apua. Vastanneista 17 prosenttia ilmoittaa tulleensa aikaisemmin kiusatuksi nykyisessä työpaikassaan mutta ei enää. Eniten apua työpaikkakiusaamiseen on haettu työtovereilta, esimieheltä ja työterveyshuollosta. Kolme neljästä sanoo myös saaneensa apua.

--- Ristiriitoja ja työpaikkakiusaamista koetaan edelleen selvästi enemmän kirkon työpaikoilla kuin työpaikoilla keskimäärin. Vastanneista 26 prosenttia kokee ristiriitoja esiintyvän paljon tai melko paljon esimiesten ja alaisten välillä ja 15 prosenttia työntekijöiden välillä, kun koko palkansaajaväestön vastaavat osuudet ovat 10 ja 5 prosenttia. Barometrin mukaan ongelmat kasautuvat samoihin työpaikkoihin tai vastaajiin, olivatpa sitten kyseessä työn organisointiin tai sosiaalisiin suhteisiin liittyvät ongelmat. Niissä työpaikoissa, joissa esiintyi ristiriitoja, oli myös ongelmia työn organisoinnissa ja tiedonkulun avoimuudessa."

Kaikki empatia ja myötätunto niille naisille, jotka joutuvat parhaillaankin työyhteisöissään kokemaan oman virkapätevyytensä mitätöintiä heidän sukupuolensa tähden.

Kohdelkaa toisia kuten toivoisitte itse tulevanne kohdelluiksi

Tämä pastori Rankinen vetoaa omaan omaantuntoonsa perustellakseen toiveitaan erivapauksista viranhoidossa omalla omallatunnollaan.

Se, mihin Rankinen vetoaa, eli omatunto (ei halua toimia omaa omaatuntoa ja uskoa vastaan) on esim. homopareja ja heidän kotejaan siunaavilla papeilla sama kuin mihin Rankinenkin vetoaa.

Se, mihin vedotaan, on sama, mutta kohde eri. Toinen kohde on vuosikymmeniä sitten hylätty vanha kirkollinen perinne, joka ei ole kirkossa enää mahdollista (miespappeus). Ja, toinen on uusi asia, joka halutaan kirkossa mahdolliseksi.

Mutta, se, mihin vedotaan on molemmissa sama: papin yksilöllinen omatunto ja omatunnon vapaus toimia virassaan vastoin virkamääräyksiä ja virkaohjeita.

Rankinen toteaa blogissaan, että tosiaan hänen mielestä on oikein, että hänelle myönnetään erivapauksia viranhoidossa omantunnon syistä, mutta hänen mielestään hänen kollegoilleen ei niitä tulisi myöntää muuta kuin hänen määrittelemissään tapauksissa (hänen määritelmänsä ovat hänen blogissaan).

Rankiselle ja muille vastaaville henkilöille: kun toivotte ja haluatte tällaista erikoiskohtelua itsellenne, teidän tulisi samalla tavoin toimia myös niitä kohtaan, joilla myös on samanlainen toive erikoiskohteluista.

Jos tahdotte kunnioitusta itsellenne, niin kunnioittakaa ja arvostakaa esim. homoparien liittoja siunaavia pappeja, jotka siunaavat homoja syvän vakaumuksensa, vilpittömän uskonsa ja omantuntonsa perustalta. Antakaa heille tilaa, arvostusta ja kunnioitusta, koska he toimivat oman omantuntonsa, vilpittömän uskonsa mukaan. Heidän omatuntonsa ja uskonsa ovat täysin yhtä aitoja ja vilpittömiä kuin ovat teidänkin. Jos itsellenne haluatte erivapauksia omantuntonne ja uskonne tähden, sallikaa kunnioittaen samat erivapaudet myös kollegoillenne, jotka haluavat erivapauksia omantuntonsa ja uskonsa tähden.

Jos te ette itse salli ja osoita kollegoillenne sitä, mitä itsellenne haluatte kollegojenne teille osoittavan, niin teidän puheenne ovat tyhjää sanahelinää ja oman itsenne turhanpäiväistä egoistista korottamista. Ikävä kyllä sellaiselta se vaikuttaa.

J.K
Lisäys 14.3.
14.3. lisään tähän Helsingin seurakuntien lehdestä, Kirkko ja kaupunki, eilisen uutisen näistä surullisen kuuluisista sley-pappismiehistä ...

Tiedätkö sinä em. tilanteen omasta seurakunnastasi? Joutuvatko seurakunnassasi naispapit väistymään työpaikaltaan pois, kun sleyn miespappi tulee töihin?

Halutessasi voisit kysellä asiaa vaikkapa seurakuntasi valtuutetuilta luottamushenkilöiltä: niiltä, joita viime kirkollisvaaleissa äänestimme seurakuntaneuvostoon.

Seurakuntasi luottamushenkilöiden yhteystietoja voit löytää vaikkapa seurakuntasi nettisivulta.

Samaisen lehden pääkirjoituksessa pastori Seppo Simola kirjoittaa mielestäni hyvin:

"Sleyn johto puolustaa käyttäytymistä jo miljoona kertaa kuullulla tavalla: he tukeutuvat mukamas raamatulliseen virkakäsitykseen. Tämä on puppua. Sanottakoon tämäkin vielä miljoonannen kerran: naispappeuden torjujien käsitys ei ole sen raamatullisempi kuin hyväksyjienkään. Se vain perustuu toisenlaiseen Raamatun ja kristinuskon tulkintaan. Tällaisen tulkinnan ylivoimainen valtaosa evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistöä, luottamushenkilöitä, työntekijäkuntaa ja korkeasti oppineita teologejakin on jättänyt taakseen vuosikymmeniä sitten.

On sietämätöntä, että näitä vanhan tien kulkijoita ei saada ruotuun. Kirkossa pitää toki olla ajattelun, sanomisen ja toiminnankin vapaus. Kyllä kansankirkkoon pitää mahtua monenlaista uskontulkintaa ja erilaisia tapoja harjoittaa kristillistä uskoa. Pitäköön Sleykin ”naisista puhtaita messujaan” omissa oloissaan. Mutta silloin kun liikutaan kirkon omissa tapahtumissa, pitää kyllä hyväksyttyjä pelisääntöjä noudattaa."

Aamen, sanoo Helena-Lady.

15.3. Lisään tähän linkin Kotimaa-lehden tämän päivän uutiseen oululaistuneesta pastori Vesa Pöyhtäristä, joka haluaa, että naiset väistyvät työvuoroista, kun hän menee Messua toimittamaan.

Lehden mukaan Pöyhtärin mielestä hänen tai hänen seurakuntansa tilanne on "jumalaton", kun hänen takiaan ei haluta naispappien väistyvän työvuoroistaan, tai kun hän ei saa vapaata töistä silloin, kun joutuisi naiskollegan kanssa alttarille hommiin, ja kun hänen mielestään seurakuntalaiset tahtovat, että heitä palvellaan "vanhemman teologian mukaisesti" = naiset pois työvuoroista, kun miehet tulevat töihin ;)

(Pöyhtäri ei käsittääkseni ole sley-pappi, vaan lestadiolainen, ja nuorempana hän oli Kansanlähetyksen piirissä)

P.S terveisiä vaan sinne Karjasillalle päin, Laanaojan molemmin puolin, niille tutuille, jotka toivovat, että naisten ei tarvitse väistellä, kun yksi miespappi saapuu töihin ;)

Lisäys 20.3. Hyvinkäällä on kirkkovaltuuston puheenjohtaja, komisario, tehnyt tutkintapyynnön siitä, syrjikö sley-pappi naispappia tämän työvuorossaan työpaikalla. Asiaa aletaan tutkia Keski-Uudenmaan poliisilaitoksella Järvenpäässä.

Kirkkokansa vaikuttaa kyllä nyt oikeutetusti lopen väsyneeltä näihin miespappeihin, jotka toivovat naispappien väistävän työvuoroissaan heitä, kun he töihin saapuvat.

Kotimaa-lehden tämän päivän uutisointi asiasta: tässä.

Lisäys 21.3. Kirkko ja Kaupunki -lehdessä keskustellaan aiheesta. Toisten mielestä on kohtuutonta, kun miespapeilta vaaditaan virkamääräysten noudattamista (työskentelemistä kaikkien kollegojen kanssa) ja toiset kyselevät hädissään onko vielä niin, että Helsingissäkin nainen joutuu väistämään työpaikaltaan pois, kun mies tulee töihin.

Muistin virkistämiseksi: miksi kirkko vihdoin päätti, että naisia ei enää työpaikoilla saa vaatia väistymään, kun mies tulee töihin, tai miksi mies ei enää saa naisia väistää, kun nainen tulee töihin, ts. miksi kaikissa seurakunnissa työntekijät toivoivat (suuri enemmistö), että piispat tekisivät tämän päätöksen (minkä he nyt ovat tehneet) ja siten saisivat seurakuntatasolla väistämisen kulttuurin loppumaan.
Väistämisen kulttuurin luopumisen syistä:

Vain 2%:ssa seurakuntia naispappeus aiheuttaa vakavia ongelmia miespapeille. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteensä kymmentä seurakuntaa, joissa naiset joutuvat väistämään miehiä.

"Tutkija Paula Närhi katsoo, että halu antaa torjujille tilaa työskennellä vakaumustaan seuraten on synnyttänyt kirkossa väistämisen kulttuurin, joka on naispappien kannalta ongelmallinen.

"Jotkut naispapit joutuvat yhä työssään tilanteisiin, joissa heidän odotetaan mukautuvan naispappeuden torjujien yhteistyörajoitteista nouseviin ehtoihin: jättäytymään pois heille jo määrätyistä työtehtävistä, vetäytymään torjujien jakamalta ehtoolliselta tai olemaan käyttämättä pappisviran tunnuksia. Väistyminen tai odotus siitä on pappisnaisille usein nöyryyttävä ja pappisidentiteettiä loukkaava kokemus. Voidaankin kysyä, ovatko työjärjestelyt onnistunut ratkaisu vai ongelma sinänsä", sanoo Närhi.

Kärjistyneiden virkanäkemyskiistojen vaikutukset heijastuvat aina koko seurakuntaan. Vakavat ristiriidat on koettu myös perustyötä häirisevinä ilmapiiri- ja ihmissuhdeongelmina. Jännitteet ovat saattaneet lisätä etenkin naispappien, mutta myös muiden työntekijöiden - sekä torjujien että puoltajien - sairauspoissaoloja ja työuupumusta. Tutkimuksen mukaan torjunta täyttää ääritapauksissa työpaikkakiusaamisen kriteerit."

"Usein osasyynä tilanteiden kärjistymiseen pidettiin naispappeuden torjuvien kirkkoherrojen näkemysten jyrkkyyttä tai esimiesten kykenemättömyyttä puuttua työyhteisöjen epäkohtiin. Ristiriidat ovat kuormittaneet kirkkoherroja myös niissä seurakunnissa, joissa he eivät ole olleet kiistojen varsinaisia osapuolia.

"Erityisen vaikeana esimiehet kokivat sen, että kirkolta puuttuvat yhteiset pelisäännöt näkemyseroista aiheutuviin ristiriitoihin. Monet haastatellut olivat sitä mieltä, että kirkko on virkakysymyksessä siirtänyt vastuun epäselvästä hallinnollisesta päätöksestä yksittäisille seurakunnille. Tätä pidettiin tutkimuksen mukaan kohtuuttomana", sanoo Närhi. Virkakysymys on myös yksi keskeinen kirkon ja järjestöjen suhdetta määräävä tekijä. Lievien ongelmien syyksi mainittiin usein seurakuntien yhteistyö niiden kirkollisten järjestöjen kanssa, joissa ei hyväksytä naispappeutta. Useimmissa seurakunnissa järjestöjen toiveisiin naispappien väistymisestä ei ole suostuttu, mutta paikoin on syntynyt jännitteitä siitä, että pappisnaisia on siirretty pois heille jo määrätyistä työvuoroista järjestöjen edustajien vierailujen vuoksi. "

---
"Ylivoimainen enemmistö haastatelluista piti ainoana ratkaisumallina sitä, että myös torjujilta edellytetään sitoutumista kirkon yhteisiin päätöksiin ja että yhteistyöstä kieltäytymistä omantunnon syihin vedoten ei tulisi enää sallia. Torjujilla korostettiin olevan oikeus mielipiteenvapauteen, mutta se haluttiin erottaa toimintavapaudesta. Työtehtävissä kirkon yhteisten päätösten nähtiin menevän subjektiivisen vakaumuksen edelle."

"Kyselyn mukaan noin 13 prosenttia miespapeista ei hyväksy naispappeutta, noin neljä prosenttia kieltäytyy osittain yhteistyöstä, tavallisimmin jumalanpalvelusyhteistyöstä, ja 2-3 prosenttia kokonaan yhteistyöstä naispappien kanssa. Vertailu aiempiin tutkimuksiin osoittaa, että torjujien määrä on vähenemässä ja monen asenteet muuttumassa myönteisemmiksi. Jyrkimmin vastustavien asenteet ovat kuitenkin tiukkoja ja paikoin ristiriidat ovat kärjistyneet."

Ensimmäiset naiset vihittiin Suomessa papeiksi vuonna 1988. Vuonna 2004 jo joka kolmas seurakuntapappi oli nainen. Ala naisistuu edelleen, ja vuosina 2001-2005 teologisiin tiedekuntiin hyväksytyistä 63 prosenttia oli naisia.

Valtaosa suomalaisista hyväksyy naispappeuden, ja myös kirkon työntekijöiden suhtautuminen naispappeuteen on useimmiten myönteistä. Sekä työntekijöissä että seurakuntalaisissa on kuitenkin yhä niitä, joiden mielestä pappisvirka kuuluu pelkästään miehille.

"Vuonna 2004 tehdyssä kyselyssä noin 58 prosenttia seurakuntien työntekijöistä ilmoitti, ettei ymmärrä torjujia. Enemmistö suomalaisista ei myöskään hyväksy sitä, että torjujat kieltäytyvät yhteistyöstä naispappien kanssa. Torjujien asema kirkossa on kiristynyt myös siksi, että vuodesta 2002 lähtien missään hiippakunnassa ei ole järjestetty erillisvihkimyksiä naispappeuden torjujille. (KT 7.2.2006 vs)"

22.3. Lisäys. Kun miespappi nöyryyttää naispappia siten, että naispapin tulee väistää työpaikaltaan epäpätevänä virkaansa, niin sitten on vielä otsaa jollakin miespapilla sen jälkeen leikkiä hämmästynyttä ja kysellä kuin pahainen pikkulapsi, että "miten minä muka olen naispappia nöyryyttänyt"! Tsiisus sentään, mitä kaikkea tässä joutuu näiltä miespapeilta lukemaan ja kuulemaan! Ja sitten joku yhtä tolvana menee huutamaan kuin pikkulapsi, että vaatii tietää, miten se miespappi nöyryyttää naispappeja, kun eihän se hänen mielestään nöyryyttämistä ole kun nainen käsketään epäpätevänä poistua työvuoroista miehen tullessa töihin! Voi pyhä jysäsys!

Any way, espoolainen emerituspiispa Kalevi Toiviainen on ihmeissään ja pähkäilee, että "On omituista, että voi olla kirkon palveluksessa ja olla noudattamatta yhteisön päätöksiä. Se ei mahdu kallooni"
Ei se mahdu kenenkään muunkaan kalloon. Suurin osa kirkon työntekijöistä on pitkään toivonut, ja lähes kaikki esimies asemassa olevat kirkon työntekijät ovat toivoneet, että piispat antaisivat luvan tehdä lopun tästä väistämisen kulttuurista. On käsittämätöntä, että voi olla muutamia miespappeja, jotka eivät kertakaikkiaan tahdo noudattaa sitä, mitä esimiehet käskevät, virka velvoittaa ja kirkkokansa sekä suurin osa kirkon työntekijöistä ja esimiehistä heiltä odottaa!

Pastori Jari Rankinen on julkaissut blogissaan listan niistä miespapeista, jotka vaativat kirkkoon oikeutta saada naispapit väistymään työtehtävistään, kun he menevät töihin, ts. se tarkoittaa sitä, että käytännössä listassa mainitut papit pitävät naispappeja itsensä rinnalla papeiksi kelpaamattomina.
Rankisen blogitekstin mukaan listassa nimetyt papit kieltäytyvät tehdä töitä naispappien kanssa, jos joutuvat työvuoroon naispapin kanssa kuten Rankinen ja Pöyhtäri ovat joutuneet.
(Ts. Rankisen blogitekstin mukaan he ovat ilmaiseet näin sen, että he eivät työskentele naispapin kanssa, jos joutuvat Pöyhtärin ja Rankisen tavoin tilanteeseen, jossa joutuisivat naispapin kanssa töihin: "Jari Rankisen ja Vesa Pöyhtärin tilanteessa toimisimme samalla tavalla kuin he.")

Kuten edellä mainitsemassani kirkon tutkimuksessa ilmaistiin, lähes kaikki kirkon esimiesasemassa olevat ovat toivoneet, että piispat antaisivat heille oikeuden tehdä lopun tästä väistämisen kulttuurista, ts. on toivottu, että naispappeja torjuvien tulisi lopettaa väistämisen kulttuuri ja että kirko tekisi tästä asiasta päätöksen, jotta seurakuntatasolla olevien esimiesten ei enää tarvitsisi kärsiä tästä helvetillisestä tilanteesta.
Rankisen julkiseksi tekemän listan mukaan kaikista kirkon esimiehistä, naispappeja miespappien rinnalla kelpaamattomina pappeina pitäviä, on laskujeni mukaan yhteensä 16 esimiestä (pastori Jari Rankisen listasta):
Hannu Anttoora, kirkkoherra, Pomarkku
Tom M. Broberg, kirkkoherra, Merikarvia
Tord Carlström, vt. kirkkoherra, Loviisa
Kjell Granström, kyrkoherde, Nagu
Yrjö Haapala, kirkkoherra, Keminmaa
Heikki Holma, kirkkoherra, Tervola
Teuvo Huhtinen, kirkkoherra, Kiukainen
Max-Olav Lassila, kyrkoherde, Larsmo
Lauri Lempinen, kirkkoherra, Soini;
Lasse Marjokorpi, kirkkoherra, Kemijärvi
Keijo Rainerma, kirkkoherra, Kankaanpää
Timo Saitajoki, kirkkoherra, Teerijärvi
Arto Seppänen, kirkkoherra, Utsjoki
Martti Toivanen, kirkkoherra, Kristiinankaupunki
Miika Vuola, kirkkoherra, Kaskinen
Sakari Vuola, kirkkoherra, Köyliö

Mitä johtopäätelmiä voitaisiinkaan tehdä paikkakuntien ja seurakuntien kokojen perusteella, jossa nämä Rankisen luettelemat esimiehinä työskentelevät toimivat?

23.3. Lisään Vantaan-Laurista mukavan kolumni-linkin, jossa sivutaan aiheen käsittelyä netissä.

Akatemiatutkija Mikko Ketola huomioi kolumnissaan "Senkin natsi"! pilke silmäkulmassa (ainakin kuvassa) seuraavaa, kun on jossakin naispappeutta vastustavan papin blogissa nähnyt mopon karkaavan käsistä:
"Eräs perinteisellä kannalla virkakysymyksessä oleva miespappi rinnasti nettipäiväkirjassaan naispappeuden vastustajien kohtelun juutalaisten kohteluun natsi-Saksassa, vaikka totesikin varmuuden vuoksi Suomen olevan kaukana Hitlerin Saksasta."

Sehän on totta: tietyn tyyppiset netissä kirjoittelevat (erityisesti keskustelu-palstoilla) todella alkavat natsismiin liittyviä asioita nähdä silloin, kun heiltä loppuvat tiedolliset ja asialliset eväät keskustella ;) Se on säännönmukaista heidän nettikäyttäytymisessään - oli kysymys mistä aiheesta tahansa ;)
(Sitä en tiedä kenen miespapin blogista on kysymys Ketolan kirjoituksessa)

On järkyttävää, jos todella miespappi on rinnastanut naispappeuden vastustajien kohtelun juutalaisten kohteluun natsi-Saksassa. Silloin se sisältää implisiittisen syytöksen, että esimiehet ovat natseja tai kohtelevat heitä kuin natsit.
Kun esimies on toivonut, pyytänyt ja lopulta vaatinut, että työntekijän on tehtävä ne työvuorot, jotka hänelle määrätään, niin on aivan käsittämätöntä, että joku työpaikan jäsen sitten alkaa julkisesti netissä nimitellä esimiehiä ja työpaikkaa natseiksi (kertoo, että kohtelu on sama kuin natsi-Saksassa juutalaisten kohtelu) siitä hyvästä, että työntekijältä vain edellytetään ja odotetaan virka-aikana työtehtävissä esimiesten määräysten noudattamista - kuten tässä maassa, ja samassa työpaikassa, kaikki noudattavat esimiestensä määräyksiä.
(Ja, minä en tiedä kenen miespapin blogista on kysymys, enkä ole itse kyseistä kirjoitusta nähnyt, mutta olen järkyttynyt... Vaikka kuinka olisi sedillä ongelmia naiskollegoihinsa asennoitumisessa, niin jotain rajaa kuitenkin kielenkäyuttöön, please... Ei sitä kaikkea teidän höpinöitänne jaksa pilke silmäkulmassa lukea ja kuulla enää... Rajatkin tulevat vastaan.)

25.3. Lisään. Historiaan jäävä päivä: miespappi ei mennyt työvuoroonsa, koska ei halunnut tehdä naiskollegan kanssa töitä.
Eipä olisi mukava olla esimiehenä työntekijälle, joka ei työvuoroihin mene, kun omaatuntoa särkee niin kauheasti mennä töihin esimiehen määräämillä työvuoroilla....
Ei se työntekijä usko millään, että työpaikalla ovat korkeimmat esimiehet tehneet sen päätöksen, että töihin täytyy mennä määrätyillä työvuoroilla, vaikka kuinka pahhaa tekisi omassatunnossa tai päässä...
Surullinen tapaus tuo kyseinen miespappi - tosi surullinen tapaus...
Useimmissa työpaikoissa annettaisiin potkut sellaiselle työntekijälle, joka ei mene määrättyihin työvuoroihinsa, vaan esimiehen (tai muiden) täytyisi tehdä työvuorot hänen puolestaan.
Tässä tämän päivän tapauksessa oli upeaa se, että esimies ei rasittanut työpaikan muita työntekijöitä, tämän yhden töistä laistamisen tähden, vaan meni ja teki itse sen työvuoron, josta työntekijä laisti pois.
Toisekseen upeaa oli se, että esimies itse meni työvuoroon ja työskenteli sen naisen rinnalla ja kanssa - sen naisen, jonka tähden tämä yksi työntekijä kieltäytyi työvuoroon menemästä.
Näin esimies osoitti arvokasta kunnioitusta ja arvonantoa tälle naiselle, joka on pätevä ja hyvä sekä loistava omassa ammatissaan ja virassaan - kun puolestaan töistä kieltäytyjä osoitti työvuorosta kieltäytymisellään sitä, että työvuorossa työskentelevä nainen on niin epäpätevä virkaansa ja ammattiinsa, ettei hänen kanssaan voisi työskennellä.

Minä kertakaikkiaan nautin ja arvostan naispappien sisäistä levollisuutta ja rauhaa kaiken sen nimittelyn keskellä, mitä naispappeuden vastustajat heihin kohdistaa :)
Yksi esimerkki, jossa nimittely sangen tyynesti ja huvittuneesti todetaan on pastori Pirjo Vahtolan kirjoituksessa :)
Mietin vaan, kun on lukenut julkisuutta blogillaan janoavan naispappeutta torjuvan miespapin blogia kommentteineen, joissa ei kun nimitellään vaan, niin tuntuu niin äärimmäisen huvittavalta heidän sanojensa ja tekojensa välinen ammottava kuilu, kun he huutavat "että toinen toistemme kunnioittamisessa kilpailkaa keskenään".
Mitähän kunnioittamista se nimittely sitten oikein on?
Pastori Merja Auerin tämän päivän saarna oli kiva :)

26.3. Lisään vielä.
Pastori Rankisen eilinen teko ei ollut pieni ja mitätön, vain yhteen naiseen kohdistuva syrjinnän kaltainen teko.
Hänen teollaan on laajemmat yhteiskunnalliset- ja kirkolliset ulottuvuudet. Pappina hän osoitti mallin, että työnantajaa ja esimiehiä ei tule noudattaa, jos omasta mielestä ei tunnu oikealta esimiesten ja työnantajan päätökset (oman omatunnon seuraaminen on tärkeämpää työpaikalla kuin esimiesten määräysten noudattaminen).
Mies-työntekijänä hän osoitti mallin, että työyhteisössä saadettyjä asioita ei tule noudattaa, jos niiden noudattaminen vaatii naiskollegojen samanarvoistamista itse kanssa.
Hän antoi mallin: nainen ei ole miehen kanssa yhtä pätevä virkaan, eikä tässä asiassa tule noudattaa säädettyjä määräyksiä, vaan omia näkemyksiä.

Kaiki tuo on tapahtunut, uskomatonta kyllä, tänä armon vuonna 2007 ja eilen: 25.3.

Rankinen kykenee kantamaan tekonsa seuraksien vastuun vain henkilökohtaisella tasolla, mutta hänen tekonsa yhteiskunnallisten ja kirkollisten seuraamusten tasolla hän ei luonnollisestikaan kykene.
Mitä tulevat olemaan hänen tekonsa yhteiskunnalliset- ja kirkolliset diemnsiot? Se selviää myöhemmin...

Naisasialiitto Unioni on antanut tänään asiasta lausuntonsa.
Yksittäiset papit kommentoivat surullisina asiaa netissä blogeissaan. Esimerkkinä, ihanainen pohdiskelija (ihailtavasti lyhyestä virsi kaunis -tyyliin), esimies kirkkoherra Jukka Lopperi.
Iltalehden pääkirjoituksessa mainitaan oikeutetusti:
"Edelleen on kysyttävä, onko kirkko tarkoitettu vain sisäpiirille vai suomalaisten enemmistölle. Kotimaassa muuan kirjoittaja vaatii jopa puhdasoppisuuden testiä kirkon luottamushenkilöille. Sisäpiiriin kuulumattomien kirkollisverot siis kelpaavat, mutta he eivät saisi päättää varojen käytöstä."

Tiedän, että kansanedustajilla on nyt hektistä, kun uudet edustajat ovat täpinöissään ja vanhatkin uusivat paikkaansa iloiten työnsä jatkuvuudesta, toivoisin kuitenkin, että myös kirkkoon kuuluvat kansanedustajat ottaisivat kantaa tähän tapahtumaan, joka nyt on kirkossa sattunut.
Missä mennee raja? Onko kirkko se insatanssi tässä yhteiskunnassa, että hyväksytään naisten eriarvoistaminen heidän sukupuolensa perusteella vastoin insatanssin itsensä esittämiä päätöksiä ja ohjeita?

Pihallamme, parhaillaan, käy mukavan iloinen meteli. Kävin parvekkeelta katsomassa: 15 eri ikäistä lasta leikkii pihamme kallioilla :) Sitä iloa ja mekastusta lämmöllä katselee ja kuuntelee.
He ovat kristityistä perheistä, muslimi perheistä ja eräästä aasian uskonnon mukaiseta perheestä. Nyt he leikkivät iloiten keskenään, mutta kun he kasvavat siihen ikään, että alkavat kuunnella oppi-isiään, he myös alkavat vieroksua ja vihata toisiaan :(
Niinhän lapsille käy kun aikuisiksi kasvetaan: oppi-isiltä omaksuttu Pyhän kirjan tulkinta, ja oma omatunto ajaa kaiken edelle ja toisia sorretaan ja eriarvoistetaan ihan vaan siksi, että he sattuvat kunkin omasta mielestä olemaan väärässä Jumalan, elämän, toispuoleisen ja tämänpuoleisen ja muun sen kaltaisen suhteen.

Jari Rankinen, olen todella surullinen siitä, mitä sinä teit eilen... Mitä sitä selittämään enää... Enhän toki ole ainoa sitä sureva... ja, sinähän et siitä pätkääkään välitä, että aiheutat muille syvää murhetta... So what?

27.3. Lisään.
Pastori Rankinen kertoo blogissaan, että eilen on järjestetty Vammalan kirjastossa paneeli "Sopiiko nainen papiksi".
Toivon tosiaan, että kirkko ei ole ollut millään tavoin tuon paneelin järjestelyissä mukana. Tsiisus sentään...

Keskustelut siitä, sopivatko naiset papeiksi, käytiin jo päälle 20 vuotta sitten. Silloin kirkossa päätettiin, että naiset sopivat papeiksi. Olisi törkeän epäjohdonmukaista kirkolta, jos kirkko olisi ollut tuollaista Rankisen kuvaamaa paneelia järjestemässä, tai siihen osallisena.

Kirkossa päätettiin 20 vuotta sitten, että naiset sopivat papeiksi, ja ne keskustelut käytiin silloin, ennen sitä päätöstä.
Kirkossa on naispappeus, koska kirkossa päätettiin naisien olevan erittäin sopivia papeiksi. Siten kirkko ei voi missään nimessä järjestää paneeleita, joissa jo otsikkona on naisten pappeuden kyseenalaistaminen - vastoin kirkon omia voimassa olevia päätöksiä ja käytäntöä sekä uskoa naispappeudesta.

Nyt olisi akuuttia keskustella ihan muista aiheista kuin sellaisista, jotka olivat akuutteja 20 vuotta sitten ja joihin kirkko silloin päätöksensä teki.
Nyt on akuutti keskustelun aihe se, saavatko muutamat miespapit osoittaa käytännön virantoimituksessa naispappien syrjintää ja torjuntaa.

Nyt sen sijaan voisi järjestää paneeleita, kirkon toimesta, joiden aiheena olisi:
"Saavatko papit tosiaan toimia viranhoidossa omien mielihalujensa mukaan vedoten omaantuntoonsa (kuten pastori Rankinen), vai sitovatko pappeja pappisvalat ja kirkon määräykset viranhoidossa"
"Saavatko papit osoittaa seurakuntalaisille mielipiteitään kollegojensa epäpätevyydestä jättäytymällä työvuoroista pois"

28.3. Lisään vieläkin....
Tilannehan on tämä:
"Tuomiokapitulin mukaan kirkon oma tai muu lainsäädäntö ei mahdollista kieltäytymistä työ- tai virkatehtävistä oman vakaumuksen, raamatuntulkinnan tai muun teologisen käsityksen perusteella."
Pastori Jari Rankinen ei ole oikein mitenkään perustellut sitä, miksi hänelle tulisi antaa lainsäädännön suhteen erivapauksia, joita ei missään nimessä muille ihmisille anneta. Hän on ainoastaan perustellut Raamatun tulkintaansa naispappeutta koskien, mutta ei sitä, miksi hänen kohdallaan ei hänen mielestään tulisi lainsäädäntöä soveltaa hänen toivomiltaan osin..
Siksipä on aiheesta pastori Jari Rankisen toimia nyt alettu kirkossa tutkia.


Seurakunnat boikotoivat Sleyn järjestämää Maata näkyvillä -festivaalia, jossa naispastoreita ei ole miesdpastoreiden rinnalla ehtoollista jakamassa.
Otathan omalta seurakuntaneuvostosi jäseniltä selville, aikooko oma seurakuntasi lähetää nuoria tuolle festivaalille?
Seurakuntaneuvostosi jäsenet löytyvät seurakuntasi nettisivulta - toivottavasti :)

Luonnollisesti on surullista, että muut alkavat kärsiä muutamien sley-pappien toiminnan tähden, mutta jotenkinhan tämä heidän toimintansa täytyy saada loppumaan... Kun he eivät halua työskennellä kirkossa esimiestensä ja kirkon käsitysten mukaan suhtautumisessaan kollegoihinsa, niin jotakinhan tässä täytyy tehdä meidän, jotka heidän palkkansa maksamme kirkollisverorahoilla...

Kirkkopalveluiden viestintäpäällikkö Krista Susi kirjoittaa Vantaan laurin kolumnissaan Ahdistusta alttarilla sen, mitä miljoonat ajattelevat:
"Seurakuntalaiset saattavat odottaa, että kirkko pysyy tekemissään päätöksissä. Jos pappisvirka on avattu naisille, se on avattu kokonaan. Vastustajat voivat järjestää omia naisvapaita toimituksiaan omassa, samanmielisessä joukossaan."

Naispappeuden vastustajien tulisi perustella sitä, että he vaativat pastoreille oikeuksia saada toimia virassaan vastoin kirkon määräyksiä ja vastoin esimiesten määräyksiä.
Kukaan heistä ei ole perustellut näitä asioita, eivätkä he ole esittäneet näkemyksiään, mitä kaikkea siitä kirkossa seuraa, kun papeille annettaisiin lupa toimia virantoimituksessaan oman omantuntonsa mukaan, eikä enää pappisvalaansa ja virkamääräyksiään, kirkkoa, noudattaen.
He eivät ole esittäneet näkemyksiä näihin asioihin, joita he vaativat pastoreiden oikeuksiksi. Sen sijaan he kirjoittavat sellaisesta, joka jo päätettiin 20 vuotta sitten, eikä ole nyt enää ajankohtainen: perustelut naispappeuden vastustamiselle.

He itse ovat nostaneet ajankohtaiseksi ja akuutiksi ongelmaksi nämä kaksi asiaa:
1) vaatimus, että pastorit saisivat toimia virassaan oman omantuntonsa mukaan, eikä kirkon eikä esimiesten määräysten mukaan. Tämä luo useita jatko-ongelmia kysymyksineen.

2) Suhtautuminen naispappeuteen - haluavat luvan saada osoittaa julkisesti seurakuntansa edessä, että naiskollegat eivät ole päteviä pastoreita (kieltäytymällä töistä heidän kanssaan) - ts. he tahtovat oikeuden osoittaa julkisesti seurakunnan edessä naiskollegoittensa mitätöimistä heidän sukupuolensa perusteella. Voiko vuonna 2007 Suomessa syrjiä naisia vetoamalla tuhansien vuosien takaisiin Raamatun kuvaamien hellenistisjuutalaisten kultuurin tapoihin, vai tulisiko 2007 Suomessa kuitenkin noudattaa oman ajan ja maan lakeja, esimiehiä, työpaikkaansa ja tapoja? etc.

Tiedämme, että Rankisella ja hänen tavoin ajattelevilla, on raamatullisia perusteita (ts. oma Raamatun tulkinta) naispappeuden vastustamiselleen. Hyväksymme sen ja mielestämme se on ok. Heillä saa olla omat Raamatun tulkintansa. Meitä ei kiinnosta tässä heidän Raamatun tulkintansa ko. asiaan. Sen sijaan meitä kiinnostaa Rankisen kirkolle nostamat kaksi ongelmaa ja ratkaisumallit niihin.

Rankinen tietää, että kirkko on hyväksynyt naispappeuden, joten naispappeudesta itsestään (sen raamatullisista perusteluista ja vastustamisista) ei nyt enää käydä keskustelua. Ts. hän ei ole pyytänyt kirkkoa muuttamaan kantaansa naispappeuteen - siksi emme keskustele naispappeuden raamatullisista perusteluista ja vastusteluista. Sen sijaan hän on nostanut kirkolle em. kaksi ongelmaa esiin, ja on itse antanut niistä toiseen oman osittaisen ratkaisumallinsa, mutta ei ole julkisesti millään tavoin keskustellut ja reflektoinut sen huonoista puolista. Toiseen hän ei ole vielä ratkaisumalliaan esittänyt.

Nyt vuonna 2007 kysymys ei ole naispappeuden raamtullisista perusteluista tai vastusteluista, vaan tästä:
Tosia asia on, että kirkossa on naispappeus. Tosi asia on, että kirkko on myös päättänyt, että naispastoreiden viran kutsumuksen ja pätevyyden mitätöinti saa nyt luvan loppua.
Kirkossa on
noin 4000 pastoria, joista kolmannes on naisia. Noin 70 Rankisen luettelemaa pastoria tahtovat määrätä pelisäännöt, joiden mukaan he 70 pastoria suostuvat työskentelemään toisien pastoreiden kanssa.
Sellainen ei käy enää. Viimeiset 20 vuotta he ovat sanelleet pelisäännöt, joiden mukaan he suostuvat toimimaan muiden pastoreiden kanssa, eikä se ole ollut hyvä käytäntö, vaan se on ollut ongelmallinen käytäntö. Nyt sellaisesta käytännöstä on luovuttu. Näille 70 miespastorilla ei ole enää oikeutta sanella kirkossa ehtoja, joilla he toimivat muiden pastoreiden kanssa.
Mitä siis aikovat tehdä nämä 70 miespastoria nyt? Miksi heistä kukaan ei keskustele ihmisten kanssa tästä asiasta, vaan ainoastaan luettelevat tuhat kertaa kuultua mantraansa naispappeuden vastustamisensa raamatullisista perusteista? Tiedämme jo heidän Raamatulliset perusteensa naispappeuden vastustamiselleen ja ne ovat oikein hienoja perusteluja. Nyt vain odotamme sitä, että he alkaisivat viimeinkin keskustella siitä, mihin heidän vaatimuksensa kirkollisella ja yhteiskunnallisella dimensiolla johtavat ja mitä merkityksiä ne mahdollisesti saavat ja millä he oikeuttavat vaatimuksensa saada sanella sääntöjä, joiden puitteissa he muiden pastoreiden kanssa toimivat. Kukaan heistä ei ole vielä näistä asioista kirjoittanut, vaan ainoastaan ovat luetelleet mantraansa aivan toisesta asiasta, eli naispappeuden raamatullinen näkemyksensä.

Olisiko heidän jo aika alkaa keskustella näistä asioista ihmisten kanssa, eikä vain yksipuolisesti julistaa ehtojaan, pelisääntöjään ja neljän kohdan ohjelmiaan ja ulkoa osaamaamme mantraa naispappeuden raamatullisesta vastustamisesta?

29.3. Lisättyä...
Pastori Jari Rankisen menettelyä koskeva selvityspyyntö Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille (Adnro 246/43/2007/KM ) :

"Perustuslain 11 §:n merkityksestä: ”Viranhaltijan on katsottava tehneen oman uskonnon ja omantunnon vapauden mukaisen ratkaisunsa olemalla kirkon jäsen ja hakeutumalla kirkon hengelliseen virkaan. Samalla hän kirkon työntekijänä sitoutuu kirkon laillisessa järjestyksessä toteuttamiin ratkaisuihin.”

”Tehdessään päätöksen pappisviran avaamisesta naisille kirkolliskokous ei päättänyt liittää kirkkolakiin omantunnonklausuulia, joka olisi mahdollistanut naispappeuteen torjuvasti suhtautuvien kieltäytymisen tietyistä työtehtävistä. Näin ollen lain velvoitteet virkatehtävien hoitamisesta ovat edelleen voimassa.”

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 8 §:n mukaan on kiellettyä syrjintää, jos työnantaja johtaa työtä, jakaa työtehtävät tai muutoin järjestää työolot siten, että yksi tai useampi työntekijä joutuu muihin verrattuna epäedullisempaan asemaan sukupuolen perusteella. Messun toimittaminen tai siinä avustaminen on seurakuntapapin virkatehtävä, joten tasa-arvolain säännöksiä on sovellettava. Myös työvuorojen jakaminen ja työvuorolistan laatiminen on kirkkoherralle kuuluva virkatehtävä, jossa hänen on noudatettava tasa-arvolakia.

Kirkkolainsäädäntöön tai muuhun lainsäädäntöön ei sisälly mahdollisuutta kieltäytyä työ- tai virkatehtävistä oman vakaumuksen, raamatuntulkinnan tai muun teologisen käsityksen perusteella."


Tuomiokapituli päätti valmistavan tutkinnan käynnistämisestä Vammalan kappalaisen osalta Tiedote 28.3.2007 :

"Tuomiokapituli katsoo, että kirkkolainsäädäntöön tai muuhun lainsäädäntöön ei sisälly mahdollisuutta kieltäytyä työ- tai virkatehtävistä oman vakaumuksen, raamatuntulkinnan tai muun teologisen käsityksen perusteella."

Piispa Kari Mäkinen on hoitanut tehtäviään kaitsien isällisesti laumaansa: kuunnellen ja arvoiden sekä lainsäädännön mielessään isällisesti pitäen. Isälliset kaitsijat ovat varmasti surullisia, kun yksi lauman jäsen ei ymmärrä, että maassa ja kirkossa on noudatettava maan lainsäädäntöä ja kirkon päätöksiä. Isälliset kaitsijat ovat suurella pitkämielisyydellä yrittäneet sitä mitä moninaisimmin tavoin kertoa yhdelle laumansa jäsenelle, joka heille on nyt aivan erityisen rakkaaksi käynyt tässä, kun kyseinen lauman jäsenen on alkanut kiukutella esimiehiään vastaan vaatimalla itselleen oikeusia saada toimia lainsäädäntöä ja kirkon käsityksiä vastaan.
Yhdestä lauman jäsenestä vaan tuntuu niin valtavan pahalta, että hän on sitä mieltä että ei ole ollut isällistä kaitsentaa, kun esimiehet eivät anna hänelle mitään muuta kuin yhden ainoan vaihtoehdon: noudattaa lainsäädäntöä ja esimiehiään sekä työnantajaansa.

Tällä yhdellä lauman jäsenellä on niin surkea olla, kun isälliset kaitsijat häntä pakottaa vain tuohon yhteen, eivätkä anna hänelle kuin tuon yhden ainoan vaihtoehdon: noudattaa lainsäädäntöä ja esimiehiä, ja niinpä hän hieman kiukutellessaan kertoo, ettei esimiehet ole ihan hyviä kaitsijoita, kun eivät anna muuta mahdollisuutta kuin vain seurata lainsäädäntöä ja työnantajaa. Tämä pieni kiukuttelija kun tahtoisi toimia oman halunsa mukaan (ja omaa haluaan hän kutsuu ihan ikiomaksi omaksitunnokseen), eikä vallitsevan lainsäädännön ja esimiesten mukaan :(

Kyllähän se on todella ikävää ehkä joskus tai toisinaan (?), kun joutuukin noudattamaan maan lainsäädäntöä ja esimiehiään, eikä saakaan tehdä mitä haluaa - ei saa Suomessa toimia lainsäädäntöä ja esimiehiä vastaan, vaikka kuinka perustelisi, että haluaa elää 2000-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa monta tuhatta vuotta sitten vallineiden juutalaishellenististen tapojen ja lakien mukaan ;( On se surullista tietenkin, kun maassa on elettävä maan lakien ja tapojen mukaan, eikä enää saakaan elää tuhansien vuosien takaisten tapojen ja lakien mukaan, jotka ovat vallinneet kaukaisessa maassa kerran muinoin... Onhan se toisinaan, varmasti tosi ikävää ja surullista...

Usea muukin suree sitä: esimerkiksi ne tuhannet ulkomailta maahamme tulleet vieraiden kulttuurien ja uskontojen edustajat, joille on sanottu, että maassa maan tapojen ja lakien mukaan... Huh huh - eikä niidenkään annettu työpaikoilla harjoittaa uskontoaan kesken päivin polvistuen rukoilemaan aurinkoiseen Mekkaan päin, vaan niille sanottiin, että tässä maassa täytyy työaikana noudattaa esimiehiä ja maan tapoja, eikä tuhanisen vuosien takaisia tapoja, jotka ovat vielä vieraan maan tapoja, eivätkä suomalaisia alkuunkaan... Tosi surkeaa, tosi surkeaa... :(

Mutta, hekin noudattavat maan lainsäädäntöä, tapoja ja esimiehiään, eivätkä kiukuttele asiasta sen enempiä :) Ne on reippaita ja iloisia kavereia ne!

Äidilliset sympatiat pienelle kiukuttelijalle, mutta isiä on toteltava kuitenkin, kun isit vaan tahtovat sinun ja kaikkien muidenkin parasta haluamalla sinun noudattavan lainsäädäntöjä ja työnantajaasi :)

30.3. Lisään muistia virkistääkseni...

Arkkipiispa Paarma vihdoinkin tänään sanoi sen, mitä miljoonat työtäkevät, virallisissa työsuhteissa olevat ihmiset, ovat odottaneet:
kannanotto siihen saavatko ihmiset todella jättäytyä töistä pois, kun itsestä siltä tuntuu (omatunto niin sanoo)...
Kun on se niin kummalta ja väärältä tuntunut, että esimiehiä ei enää tarvitsisi totella eikä työantajaansa...
Paarma antoi tästä, minunkin niin monotonisen jankuttavasti tuhannesti peräänkuuluttamasta kysymyksestä, nyt vihdoinkin lausuntonsa STT:lle:

"Mikään työnantaja ei voi hyväksyä tällaista keskeisen velvollisuuden laiminlyöntiä eikä sen tarkoituksellista toistamista, Paarma toteaa STT:lle lähettämässään kirjoituksessa."

Nyt ei tarvi Helena Ladynkään enää huudella uskovaisille blogissaan, eikä toisten blogeissa sitä yksinkertaista tämän yhteiskunnan tosiasiaa, joka koskee meitä ihan joka ainoaa ihmistä, että "työpaikoilla esimiehiä täytyy totella ja noudattaa heidän määräyksiään" ja kyllästyttävää jankutusta itsestäänselvyydestä että "mitä siitä tulisi jos me kaikki alkaisimme vastustaa omien halujemme mukaan esimiehiämme ja jättäisimme menemättä työvuoroihimme. saisimme potkut, jos sillä tavoin esimiehiämme ja työsopimuksiamme vastaan rikkoisimme..."
:)
Kiitos siitä Paarmalle :)

Sukupuolierottelu on lopetettava kirkosta, sanoo arkkipiispa vihdoin pontevasti.
Kiitos hänelle :)

Ja, kertauksen vuoksi, tämä kirkolliskristillinen ilosanoma, lyhyesti ja ytimekkäästi Yleltä (jotta jää arkistoitua tähän blogiini).

Sitten vakavoituneena:
Naispappeuden vastustajien luoma, väistämisen kulttuuri, on ollut ahdistava ongelma jo toista kymmentä vuotta. Ihmettelen, miten joku voi pitää väistämisen kulttuurin jatkamista hyvänä ratkaisuna, koska se kuitenkin on ollut, ja on, käytännössä, useimmille sekä työntekijöille että seurakuntalaisille, huono vaihtoehto.
Kirkon työntekijät ja pastorit ihmettelevät surullisena ja tuskastuneena sitä, miten pieni vähemmistö, naispappeuden vastustajat, voivat vielä haluta väistämisen kulttuuria, kun enemmistö on kokenut ja kokee sen hankalaksi ja huonoksi käytännöksi. On etsittävä muita muotoja naispappeuden vastustamiselle kuin väistämisen kulttuuri. Sitä mieltä enemmistö kirkon työntekijöistä, pastoreista ja jäsenistä on. Ja, siksi kirkossa on nyt vihdoinkin alettu toimia enemmistön mukaan tässä asiassa, eikä enää tuon vähemmistön mukaan, jonka mielestä väistämisen kulttuuri on hyvä käytäntö.

Osa kirkkoon kuuluvista ei ilmeisesti ole tietoinen siitä, että tämä väistämisen kulttuuri on koettu enemmistön mielestä kovin huonoksi ja ahdistavaksikin käytännöksi - ja siksi he eivät oikein ymmärrä nyt sitä, että tämä väistämisen kulttuuri nyt tahdotaan lopettaa... Ei tässä haluta kiusaa tehdä naispappeutta vastustavia pastoreita kohtaan, vaan pyytää, että alettaisiin jo vihdoin toimia sen mukaan, mikä enemmistöltä tuntuisi hyvältä, eikä enää siten, miten näistä naispappeuden vastustajista tuntuisi hyvältä...

Muistin virkistämiseksi lisää faktaa (tässä postauksessa on ylempänä jo aiemmin linkittämäni tutkimus asiasta), miksi kirkossa ei enää haluta jatkaa väistämisen kulttuuria: Pappisliiton kannanotto hiippakuntien tuomikapituleille naispappeuteen jo vuonna 2002. Tuolloin ko. liittoon kuului 90% praktikoivista pastoreista.

"Ratkaisun tapahduttua liitto halusi osaltaan kantaa vastuuta kollegiaalisuuden ja yhteistyön säilymisestä papiston keskuudessa. Tässä tarkoituksessa se julkaisi vuonna 1987 ns. ajo-ohjeet, joissa korostettiin yhteistyön ja keskinäisen kunnioittamisen välttämättömyyttä. Ohjeissa painotettiin myös sitä, että mikäli yhteistyön esteitä ilmenee, ns. torjujalla on väistämisen velvollisuus ja vierailevan papin tulee sopeutua seurakunnassa noudatettavaan käytäntöön.
Vuonna 1998, kun tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisten pappisnaisten vihkimyksestä, liitolle tehtiin jäsenaloite, jotta liitto ottaisi voimakkaan kannan pappisnaisten tukemiseksi. Tilanne näytti aloitteen tekijöiden mielestä siltä, että torjujien valmiudet yhteistyöhön eivät olleet parantuneet vuosikymmenen kuluessa. Liiton hallitus päätti pitkän keskustelun jälkeen kuitenkin jatkaa omaksutulla linjalla ja jättää asian kirkon piispallisen johdon hoidettavaksi ja papiston sisäisen kollegiaalisuuden haasteeksi. Linjaus sisälsi kuitenkin myös sen näkökohdan, että asiaan on syytä puuttua ja kirkon linja pikimmin määritellä. "

Pastoreiden suhtautuminen esimiesasemassa oleviin pastoreihin, jotka eivät hyväksy naispappeutta:

"Pappi, joka suhtautuu torjuvasti joidenkin kollegojensa pappeuteen, ei voi johtaa työtä eikä työyhteisöä seurakunnan etua vastaavalla tavalla. Onnistunut johtaminen varsinkin seurakunnan kaltaisessa yhteisössä edellyttää vähimmäisvaatimuksena tasapuolista ja oikeudenmukaista suhtautumista alaisiin ja näiden kaikkien hyväksymistä oman alansa ammattilaisina ja asiantuntijoina. Sukupuoleen perustuva erilainen kohtelu ei missään tilanteessa ole oikein eikä perusteltua. Tämä on selkeästi lausuttu myös Pappisliiton eettisissä ohjeissa, joissa todetaan: "Kollegiaalisuus on papin työssä voimavara; siksi pappi arvostaa kollegojaan ja heidän ammattitaitoaan sekä toimii yhteistyössä heidän kanssaan. Hän ei hyväksy minkäänlaista kollegan syrjintää."

"Pappisliitto esittää, että tuomiokapitulit harkitsisivat, onko naisten pappisvirkaan torjuvasti suhtautuvaa syytä asettaa ehdolle ainakaan monipappisen seurakunnan kirkkoherran virkaan. Liitto on tietoinen, että tällaista arviointia jo nyt on olemassa ja että tuomiokapitulit muutenkin käyttävät sitä harkintavaltaa, joka niille on annettu kirkkoherran viran täyttämisessä."

Pastoreille tehdyn kirkon ammattiliittojen jäsenkyselyn mukaan, vuonna 2006, pastorit toivoivat:

"Virkanäkemys aiheuttaa ristiriitoja ja ristiriitojen taustalla on usein kiista siitä, antaako naispappeuspäätöksen yhteydessä hyväksytty ponsi torjujille oikeuden kieltäytyä yhteistyöstä naispapin kanssa. Vuoden 2006 alussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan ongelmiin ajautuneiden seurakuntien viesti on selvä: kirkon odotetaan täsmentävän linjansa ponnen tulkinnasta.

Valtaenemmistö AKIn jäsenistä on sitä mieltä, ettei naispapin kanssa yhteistyöstä kieltäytyvän mahdollisuuksia toimia kirkossa tule parantaa ja ettei heillä pitäisi olla mahdollisuutta toimia kirkossa esimiehinä. Joka kolmas vastaaja kuitenkin ajattelee, että yhteistyöstä kieltäytyvillä papeilla tulisi olla mahdollisuus toimia seurakunnassa pappeina. Yhteistyöstä kieltäytyvillä kanttoreille työmahdollisuuden antaisi joka neljäs pappi ja kanttori.

Vastaajat ovat varsin yksimielisiä siitä, että sopivuus pappisvirkaan tai kanttorin virkaan ei riipu sukupuolesta. Erityisesti papit ovat lähes yksimielisiä siitä, että sukupuoli ei vaikuta sopivuuteen pappisvirkaan (90 %) eikä kanttorin virkaan (95 %). Kanttoreista 15 % pitää miehiä sopivampana pappisvirkaan ja joka kymmenes kanttoriksi. Vain prosentti vastaajista pitää naisia parempana pappisvirkaan tai kanttoriksi."