Perheideaali ja todellisuus
Suomessa ajan henki on viime vuosina muuttunut konservatiivisemmaksi ja konservatiivisemmaksi, vaikka toisaalta, ensi arvaamalta, voisi kuvitella asian olevan toisin päin.
Kuitenkin viime vuosina on niin paljon eri tahoilta otettu kantaa ja esitetty näkemyksiä perhe ideaalista: ideaali olisi heteroaviopari, heillä lapsia ja omakotitalo.
Tätä perheideaalia on pukattu institutionaalisista tuuteista niin paljon, että jokainen tiedostamattaan peilaa itseään kyseiseen perheideaali-vaatimukseen:
Suurin osa suomalaisista perheistä ei vastaa millään tavoin sitä perheideaalia, mitä idylliksi meille väkipakolla tarjotaan.
Avioliitot eivät ole kestäviä, vaan Suomessa erotaan, kun on avioiduttu. On siis paljon yksihuoltajia, sekä naisissa että miehissä. On myös paljon erilaisia uusioperheitä, jotka eivät mahdu ideaaliperhe-vaatimukseen.
Suurin osa aikuisista suomalaisista ei ole avioliitossa (eikä tule olemaan), eikä niin ollen muodosta miehen ja naisen perheideaalia lapsineen ja omakotitaloineen.
Suurin osa suomalaisista elää ja asuu täysin toisenlaista perhettä, eivätkä perheet ole sellaisia, kuin konservatiivisissa instituutioissa niiden haluttaisiin olevan.
Instituutioiden ylläpitämää perheideaalia, mies ja nainen avioliitossa ja heillä lapsia,
Suomessa edustaa vain 475 705 perhettä.
Sen sijaan suurin osa suomalaisista ei vastaa kyseistä perheideaalia, vaan todellisuus on tämä:
Aviopari, ei lapsia 471 962 perhettä
Avopari, ei lapsia 177 095 perhettä
Avopari ja lapsia 111 294 perhettä
Äiti ja lapsia 154 851 perhettä
Isä ja lapsia 29 192 perhettä
Rekisteröidyt parisuhteet 682 perhettä
Aikuisikäisistä "naimattomia" eli sinkkuperheitä on koko väestöstä 47,2 %
Tästä todellisuudesta huolimatta instituutioissa yhä halutaan ylläpitää epärealistista ja todellisuuden vastaista perhekäsitystä. Se myös on tarkoittanut ja tarkoittaa sitä, että insituutioiden palvelut ja systeemit ovat rakennetut ylläpidettävän perheideaalin mukaan: niin on myös lainsäädännön kohdalla.
Instituutioiden (kuten Kela jne.) ja lain käsitykset ja säädökset ovat siis vanhentuneita, eivätkä vastaa kansalaisten todellisuutta. Instituutioiden systeemit eivät vastaa kansalaisten realismia.
Ja, viime vuosina yhä vain voimakkaammin nämä instituutiot ovat painottaneet sitä perheideaalia, joka ei koske suurinta osaa suomalaisia. Ja, kun sitä painotetaan noin tomerasti, se muuttuu alitajuiseksi maailmankuvaksi, tai vaatimukseksi, johon peilatessaan itseään kansalaiset saavat tuntea sen, etteivät kykene vastaamaan sitä, mitä yhteiskunta haluaisi kansalaiselta. Ei kykene vastaamaan sitä, tai ei halua vastata sitä.
Instituuiot ovat viime vuosina ylläpitäneet kovaäänisesti esillä konservatiivista ja vanhanaikaista perheideaali-mallia, joka ei koske suurinta osaa suomalaisia. On paheksuttu, jopa kirkon taholta, yksinhuoltajaäitejä, avioeroja, sinkkunaisia, lesbopariskuntia... Korostettu sitä ihanuutta, mitä olisi miehen ja naisen avioliitto lapsineen (vaikka, tilastoissa he ovat pieni perheryhmä, ja tilastoissa, juuri tuon perheryhmän (miehen ja naisen avioliitto ja lapset) jäsenet aiheuttavat eniten huolta yhteiskunnalle väkivalta, lasten heitteillejättö, lasten pahoinpitelyt yms. tapauksineen)
On muistettava todellisuus, jossa suurin osa suomalaisista elää: yhteiskunnan väkisin ylläpitämä idylliperhemielikuva/vaatimus on kuitenkin suurimmalle osalle suomalaisia vain mielikuva, toive, haave (tai epätoive), rasite, vaatimus, eikä sillä ole mitään tekemistä suurimman osan kansalaisten todellisuuden kanssa.
Insituutioiden olisi rakennettava perhekäsityksensä todellisuutta vastaaviksi. Nyt instituutiot eivät kykene palvelemaan kansalaisia, vaan enemmänkin pyörittämään byrokratiaansa jonka koukeroihin joutuvat heitteille ne, jotka eivät vastaa byrokratian edellyttämää epärealistista konservatiivista perhe-elämää, ts. suurin osa suomalaisista joutuu heitteille kyseiseen byrokratiaan, joka on rakennettu todellisuutta vastaamattomille ideaaleille ja oletuksille.
Perheideaali ja todellisuus ovat käytännössä toisilleen vieraita.
Kuitenkin viime vuosina on niin paljon eri tahoilta otettu kantaa ja esitetty näkemyksiä perhe ideaalista: ideaali olisi heteroaviopari, heillä lapsia ja omakotitalo.
Tätä perheideaalia on pukattu institutionaalisista tuuteista niin paljon, että jokainen tiedostamattaan peilaa itseään kyseiseen perheideaali-vaatimukseen:
Suurin osa suomalaisista perheistä ei vastaa millään tavoin sitä perheideaalia, mitä idylliksi meille väkipakolla tarjotaan.
Avioliitot eivät ole kestäviä, vaan Suomessa erotaan, kun on avioiduttu. On siis paljon yksihuoltajia, sekä naisissa että miehissä. On myös paljon erilaisia uusioperheitä, jotka eivät mahdu ideaaliperhe-vaatimukseen.
Suurin osa aikuisista suomalaisista ei ole avioliitossa (eikä tule olemaan), eikä niin ollen muodosta miehen ja naisen perheideaalia lapsineen ja omakotitaloineen.
Suurin osa suomalaisista elää ja asuu täysin toisenlaista perhettä, eivätkä perheet ole sellaisia, kuin konservatiivisissa instituutioissa niiden haluttaisiin olevan.
Instituutioiden ylläpitämää perheideaalia, mies ja nainen avioliitossa ja heillä lapsia,
Suomessa edustaa vain 475 705 perhettä.
Sen sijaan suurin osa suomalaisista ei vastaa kyseistä perheideaalia, vaan todellisuus on tämä:
Aviopari, ei lapsia 471 962 perhettä
Avopari, ei lapsia 177 095 perhettä
Avopari ja lapsia 111 294 perhettä
Äiti ja lapsia 154 851 perhettä
Isä ja lapsia 29 192 perhettä
Rekisteröidyt parisuhteet 682 perhettä
Aikuisikäisistä "naimattomia" eli sinkkuperheitä on koko väestöstä 47,2 %
Tästä todellisuudesta huolimatta instituutioissa yhä halutaan ylläpitää epärealistista ja todellisuuden vastaista perhekäsitystä. Se myös on tarkoittanut ja tarkoittaa sitä, että insituutioiden palvelut ja systeemit ovat rakennetut ylläpidettävän perheideaalin mukaan: niin on myös lainsäädännön kohdalla.
Instituutioiden (kuten Kela jne.) ja lain käsitykset ja säädökset ovat siis vanhentuneita, eivätkä vastaa kansalaisten todellisuutta. Instituutioiden systeemit eivät vastaa kansalaisten realismia.
Ja, viime vuosina yhä vain voimakkaammin nämä instituutiot ovat painottaneet sitä perheideaalia, joka ei koske suurinta osaa suomalaisia. Ja, kun sitä painotetaan noin tomerasti, se muuttuu alitajuiseksi maailmankuvaksi, tai vaatimukseksi, johon peilatessaan itseään kansalaiset saavat tuntea sen, etteivät kykene vastaamaan sitä, mitä yhteiskunta haluaisi kansalaiselta. Ei kykene vastaamaan sitä, tai ei halua vastata sitä.
Instituuiot ovat viime vuosina ylläpitäneet kovaäänisesti esillä konservatiivista ja vanhanaikaista perheideaali-mallia, joka ei koske suurinta osaa suomalaisia. On paheksuttu, jopa kirkon taholta, yksinhuoltajaäitejä, avioeroja, sinkkunaisia, lesbopariskuntia... Korostettu sitä ihanuutta, mitä olisi miehen ja naisen avioliitto lapsineen (vaikka, tilastoissa he ovat pieni perheryhmä, ja tilastoissa, juuri tuon perheryhmän (miehen ja naisen avioliitto ja lapset) jäsenet aiheuttavat eniten huolta yhteiskunnalle väkivalta, lasten heitteillejättö, lasten pahoinpitelyt yms. tapauksineen)
On muistettava todellisuus, jossa suurin osa suomalaisista elää: yhteiskunnan väkisin ylläpitämä idylliperhemielikuva/vaatimus on kuitenkin suurimmalle osalle suomalaisia vain mielikuva, toive, haave (tai epätoive), rasite, vaatimus, eikä sillä ole mitään tekemistä suurimman osan kansalaisten todellisuuden kanssa.
Insituutioiden olisi rakennettava perhekäsityksensä todellisuutta vastaaviksi. Nyt instituutiot eivät kykene palvelemaan kansalaisia, vaan enemmänkin pyörittämään byrokratiaansa jonka koukeroihin joutuvat heitteille ne, jotka eivät vastaa byrokratian edellyttämää epärealistista konservatiivista perhe-elämää, ts. suurin osa suomalaisista joutuu heitteille kyseiseen byrokratiaan, joka on rakennettu todellisuutta vastaamattomille ideaaleille ja oletuksille.
Perheideaali ja todellisuus ovat käytännössä toisilleen vieraita.
posted by Helena K | 6:31 ap.
7 Comments:
ASIAA. Vaan kai se on instituutioiden kanssa yleensäkin vähän sama kuin lainsäädännön kanssa, että ensin kansan täytyy elämällään tehdä ihan selväksi se, että laki/muu vaatimus on _vanhentunut_, ja sitten vasta iso pyörä liikahtaa.
Vrt. parisuhdelaki - KAIKILLE oli jo aivan selvää, että parisuhteissa eletään ja tehdään keskinäisiä testamentteja, kun ei laki kerta anna muuhun mahdollisuutta. Vasta kun kaikki oli tajunneet tämän jo vuosia, alettiin lainsäädäntöpuuhiin rek.ps. suhteen.
Toinen juttu on sitten se, että instituutiot ja niissä työskentelevät vastustavat muutoksia toiminnasssaan. Aina. Tämä on varsin hyvä hidaste sille, että mikään muuttuisi, edes ajatuksen tasolla.
Minusta yhteiskunnan tulee nimenomaan satsata lapsiperheisiiin. Lapsiperheet takaavat yhteiskunnan jatkuvuuden. Me muut olemme vain turhaa painolastia...
Wille, yhteiskunnassa tuetaan lapsiperheitä, ja olisi hyvä tietyissä asioissa tukea vieläkin enemmän.
Mutta, "me muut" emme ole "turha painolasti", vaan olemme se merkittävä osa yhteiskuntaa, jotka
tuotamme valtiolle rahaa, jolla valtio sitten mm. myös tukee lapsiperheitä.
"Me muut" emme ole pieni joukko, vaan se suurempi joukko suhteessa lapsiperheisiin :) Ja, teemme työtä ja maksamme veroja, pidämme
yhteiskuntaa pystyssä maksamalla veroja (unohtamatta, että myös lapsiperheissä käydään töissä ja maksetaan veroja).
Yhteiskunnan ja valtion kannalta "me muut" olemme siis erittäin tärkeä osa yhteiskuntaa, jota ilman yhteiskunta ei toimisi :)
"Me muut" ei siis ole yhteiskunnan ja valtion kannalta "turha painolasti", vaan se keskeinen osa, joka tuottaa
valtiolle rahaa ja palveluita. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että yhteiskunta huolehtii kaikista jäsenistään
heidän parhaakseen, eikä toimisi jäseniään turhaan rasittaakseen... "Me muut", yhteiskunnan suurimpana ryhmänä, takaamme osaltamme valtion toimivuuden jatkuvuuden,
jotta myös lapsilla olisi tulevaisuus tässäkin yhteiskunnassa :)
Lapsiperheitä tulee siis tukea, mutta ei asennoitua väheksyvästi
siihen osaan kasalaisia, jotka eivät muodosta lapsiperheitä, ja jotka ovat enemmistö yhteiskunnassa ja siten
muodostavat ryhmänä suurimman veronmaksajien ja palveluiden tuottajien joukon.
Ylipäänsä, miksi väheksyä ketään ihmisyhmää? Jokaisella ryhmällä on
omat erityisjuttunsa yhteiskunnalliselta kannalta, eikä niitä tule väheksyä yhdenkään ryhmän kohdalla, vaan niitä juttuja tulee
muuttaa toimiviksi kunkin ryhmän kannalta :) Kukaan ei siis ole "turha painolasti". Tässä yhteiskunnassa tarvitaan kaikkia perheryhmiä,
ja lapsettomat ihmiset (enemmistö lapsellisiin ihmisiin nähden) ovat keskeisen tärkeä ja arvokas osa yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Tärkeitä ja arvokkaita ovat myös he, joilla lapsia on. Lapsi ei siis tee ihmisestä arvokasta ja tärkeää, vaan jokainen ihminen on arvokas ja tärkeä
niin yhteiskunnalliselta kannalta kuin yksilöllisenä yksilönäkin. Ja, kummankin ryhmän, lapselliset ja lapsettomat,
tarpeet tulee huomioida yhteiskunnassa ja toimia kaikkien parhaimmaksi, kun yhteiskunnallisesta päätännästä on kysymys :)
ja sitten se kuuluisa *lapsen etu*, isä äiti ja lapsi ja lapsi. montako tällaista perhettä Suomessa OIKEASTI on olemassa.
voisi kirjoittaa Sadun Suomalaisesta Perheestä
Ze Pandalle ja Neiti Foxylle kommentoisin vaan, että samaa mieltä olen kanssanne.
"olemme se merkittävä osa yhteiskuntaa, jotka
tuotamme valtiolle rahaa"
Mitään muuta me emme juuri tuotakaan ja minusta juuri se on tärkeä pointti yhteiskunta-asioita pohdittaessa! Minusta nykyisenkaltaisen yhteiskunnan jatkuvuuden turvaamiseksi on kaksi tärkeää asiaa: kansalaisten lukumäärän pitäminen vähintään noin samalla tasolla ja kansalaisten muunkin panoksen antaminen yhteiskunnalle, kuin veropanoksen. Näyttää siltä, että jatkossa kumpikaan näistä ei tule toteutumaan. Enemmän olen kyllä huolestunut jälkimmäisestä, koska väestöpohjaa voidaan tuoda ulkoa.
Perheideaalista olen myös eri mieltä, kuin yleinen mielipide - ja siinäkin nimenomaan yhteiskunnalliselta näkökannalta. Minusta se, että että lapsi asuu kahden vanhempansa kanssa ei ole ideaalitilanne, jos isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä tai heitä ei ole. Minusta lapsella kuuluisi olla vähintäänkin yksi vanhus kasvattajana. Se antaisi lapselle juuret ja näkökulmaa yhteiskunnan kehityksestä.
Lukaisin varsin pari muutakin juttuasi Helena K. Kirjoitat hyvin!
Wille
Wille, kiitos.
Eikö kuitenkin ole niin, kun ajattelee, että yhteiskuntaan tulisi saada lapsia, että yhteiskunnan olisi muutettava systeeminsä, lainsäädäntönsä, säädöksensä jne. nykyisyyttä vastaavalle tasolle: avoparien, yksinhuoltajien jne. on vaikeuksia byrokratian koukeroissa, koska yhteiskunta ei oikein hyväksy sitä, että heillä on niitä lapsia, ts. yhteiskunnan systeemit ovat rakennetut todellisuusvastaisen ideaalin mukaan, eikä lapsiperheiden ja perheiden todellisuuden mukaan. Kun yhteiskunnan systeemit olettavat, että lapsia on heteropariskunnilla, jotka ovat avioliitossa, eikä oikeastaan muilla, niin nämä vanhentuneet systeemit ovat tehneet lapsiperheille olemisen ja elämisen välillä vähän turhan vaikeaksi ja monimutkaiseksi.
Yhteiskunnassa tulisi tukea lapsiperheitä, eikä tehdä heidän oloaan vaikeaksi, kuten nyt tehdään. Nyt vain on niin, että yhteiskunnan systeemit perustuvat vanhentuneeseen perheideaaliin, eikä ne systeemit siksi oikein voi tukea lapsiperheitä.
Vanhentuneet systeemit tulisi muuttaa todellisuutta vastaaviksi, jotta perheillä olisi parempi elää.
Eipä ihme, että ihmiset eivät tee lapsia, koska yhteiskunta antaa vanhentuneilla, perhetodellisuutta vastaamattomilla systeemeillään, sen viestin, että yhteiskunta ei halua lapsia. Yhteiskunnan systeemien mukaan lapset ovat toivottuja, jos he syntyvät heteroaviopareille avioliitossa. Avoparien lapset, sinkkujen lapset, yksinhuoltajien lapset, lesbojen lapset... Yhteiskunta ei tällä hetkellä vanhentuneen ideaalinsa mukaan oikein hyväksy näitä lapsia.
Se on se ongelma.
Lapsia syntyy, mutta ei miesnainenavioliitto-perheeseen, vaan niihin kaikkiin muihin perheisiin. Yhteiskunnan päättäjien tulisi aukoa silmänsä ja muuttaa systeeminsä tätä todellisuutta vastaavaksi, jotta lapsilla ja lapsiperheillä olisi parempi olla.
"Me muut", lapsettomat ihmiset, tuotamme osaltaan yhteiskunnassa kulttuurin, taiteen, tieteen, terveyspalvelut jne.
Kuvittele, että "me muut" temmattaisiin ns. kolmanteen taivaaseen yhtäkkiä ;) ,niin silloin tapahtuisi tämä: yhteiskunnassa työt pysähtyisivät, kaikki palvelut ja systeemit pysähtyisivät, ei syntyisi kulttuuria, ei taidetta, ei romaaneja, ei runoja, ei olisi lääkäreitä ja hoitajia hoitamaan niitä lapsellisia ja lapsia, rock-musiikki loppuisi lähes tyystin, teatterit kaatuisivat, tieteen tekeminen loppuisi, yliopistot murenisivat... Tokihan myös lapselliset osallistuvat kaiken henkisen ja fyysisen kulttuurin tekemiseen ja ylläpitämiseen, mutta yhteiskunnan henkinen ja fyysinen kulttuuri kävisi pieneksi ja yksipuoliseksi, jos "meitä muita" ei olisi. "Me muut" olemme äärimmäisen arvokkaita ja tärkeitä niin yksilöinä kuin yhteiskunnankin kannalta.
Lapset eivät tee ihmisistä arvokkaita ja tärkeitä. Yksilöllä on itsessään arvo ja arvokkuus, oli hänellä lapsia tai ei, tai oli hän lapsi tai aikuinen.
Lähetä kommentti
<< Home