Greta Garbo

Tukholmalainen Greta Lovisa Gustafsson (1905 - 1990) joutui lopettaa koulunkäyntinsä 14-vuotiaana mennäkseen töihin. Hän teki ns. hanttihommia, joita kouluttamaton murrosikäinen saattoi tehdä. Kuitenkin vallan pian hän, persoonallisen näköisenä nuorena naisena, alkoi saada myös mallintöitä mainoksissa. Ja, nopeasti hänet huomattiin kehittyvällä ja laajenevalla filmialallakin. Greta tiesi mitä tahtoi, ja hän alkoi opiskella filminäyttelemistä alan koulussa Tukholmassa 1922 – 1924. Opintojen jälkeen hän alkoi saada rooleja sekä ruotsalaisissa että saksalaisissa filmeissä, ja hänen nimensähän olikin jo Greta Garbo.
Greta Garbosta tuli Hollywoodin yksi suurimmista näyttelijättäristä, ihailluimmista, ja mystisemmistä henkilöistä. Hän aloitti mykkäfilmeissä, mutta hänen menestyksensä jatkui äänifilmien myötäkin, toisin kuin kävi monilla muilla mykkäfilmien tähdillä äänifilmeihin siirryttäessä.

Garbo varjeli yksityiselämäänsä. Ja, siksipä hänelle kehittyikin mystisen, salaperäisen naisen imago. Nainen, joka paistatteli julkisuuden valokeiloissa, mutta varjeli yksityisyyttään joutumasta julkiseksi. Toki hänestäkin huhuttiin, kirjoitettiin ja juoruttiin. Kuten esimerkiksi siitä, että hänellä ja näyttelijä John Gilbertillä oli rakkaussuhde. Ja, Garbo olisi jopa vastannut Gilbertin kosintaan myöntävästi. Mutta, Garbo oli jättänyt Gilbertin seisomaan yksin alttarille.
Garbo muutti viimetingassa mielensä, eikä avioitunut miehen kanssa.

Miesten ja naisten ihailema nainen, joka ei antanut haastatteluja, ei jakanut nimikirjoituksia, ei vastannut ihailijakirjeisiin... Kunnioitettavaa päättäväisyyttä ja johdonmukaisuutta. Hän eli yksinäistä salaperäistä elämäänsä viimeiset vuosikymmenensä. Miksi hän varjeli itseään, yksityisyyttään, tarkemmin, ehkä, kuin kukaan Hollywoodin tähdistä koskaan?

On oletettu, että Garbo ei avioitunut, ja sulkeutui julkisuudelta 1950-luvulla, isoon New Yorkin asuntoonsa, koska hän rakasti vain yhtä ihmistä, jota ei voinut itselleen saada - muuta kuin sydämessään, ajatuksissaan ja muistoissaan.

Näyttelijätär Mimi Pollak (1903 - 1999) ja Greta tutustuivat nuorina Tukholmassa opiskellessaan näyttelemistä. Ja, he rakastuivat toisiinsa. Ja, rakastivat toisiansa. Aikana, jolloin naista rakastava nainen vangittiin vankilaan, tai jopa suljettiin mielisairaalaan. Mutta, he rakastivat toisiansa. Ja, oppivat miten rakkaus piilotetaan. Rakkaus peitetään, ja näytellään heteroa, julkisesti keimaillaan miesten kanssa, flirtataan näkyvästi miesten kanssa... Oppivat, miten asua yhdessä ilman, että kukaan ymmärtää heidän asuvan yhdessä. Miten herätä toisen viereltä aamulla onnellisena ja samalla surullisena, koska onnellisuus ja onni ovat vaillinaisia, kun koko ajan, yhtäaikaisesti, täytyy varjella itseään ja häntä, jota rakastaa.
Varjella siltä, että kukaan ei saisi tietää. Että kukaan ei näkisi, ei tietäisi. Varoa, ettei iltakävelyllä vahingossa ota toisen kättä omaan käteen - kuten kotona, sisällä, suljettujen ovien ja verhojen takana, luonnostaan toista hellästi koskettaa. Varoa, ettei katse sitä paljasta kadulla, ei kahvilassa, ei teatterissa, ei lämpiössä. Varoa, ettei kukaan pääsisi haavoittamaan sitä, jota rakastaa enemmän kuin mitään. Varoa, ettei kukaan ulkopuolinen ryöstäisi väkivalloin rakkautta ja käyttäisi sitä aseena haavoittamiseen...

Heidän oli pakko näytellä heteroa. Oli pakko luoda kulissi. Oli pakko. Pakko toimia vastoin sitä, mitä sydän sanoi. Pakko toimia vastoin sitä, mitä kaikki itsessä kertoi ja halusi, ja oli. Muilta oli peitettävä se, kun sydän lauloi.

Mimi avioitui miehen kanssa. Ja, sai lapsiakin. Mutta, hän ja Greta pitivät toisiinsa yhteyttä, kirjoittivat kirjeitä. Kun Mimi kertoi olevansa raskaana, Greta kirjoitti hänelle: "We cannot help our nature, as God has created it. But I have always thought you and I belonged together."

Garbo rakasti kuolemaansa asti Mimiä. Hän oli kantanut koko elämänsä rakkautensa ja kaipauksensa naiseen, jonka nuorena kohtasi, jonka kanssa rakasti... Hän rakasti Mimiä, salaisesti, yli 60 vuotta... Vaikka olivat nuorina aikuisina päättäneet rakkaussuhteensa, ja rakentaneet heterokulissinsa. Rakentaneet elämänsä toisistaan erilleen, mutta kuitenkin Garbo Mimiä sydämessään lävitse elämänsä, kuolemaansa asti, kantaen, kaivaten ja rakastaen.

Traagista. Ihailtu ja jumaloitu näyttelijätär, jota miehet halusivat ja piirittivät. Ja, hän oli sulkeutuneena julkisuudelta: sulki yksityisyytensä muilta. Eli yksin isossa New Yorkin asunnossaan. Ja, kantoi mielessään ja sydämessään yhtä naista, jota ei voinut saada.

Jämähtikö hän pakkomielteenomaisesti nuoruuden ensimmäiseen todelliseen rakkauteen? Eikä osannut päästää itseään siitä irti? Ikään kuin hän olisi ”tuhlannut” elämästään yli 60 vuotta kaivaten sellaista, mikä ei voisi toteutua… Mikä saa ihmisen toimimaan siten? Mikä saa ihmisen niin kompulsiiviseen psykologiseen tilaan, ja niin pitkäksi aikaa? Mm. myös suomalaisella taidemaalarilla Ellen Thesleffillä (1869 – 1954) oli samankaltainen ilmiö ja dynamiikka itsessään. Ellenillä, nuorena naisena, oli rakkaussuhde yhden Euroopan sen ajan tunnetuimman teatterimaailman gigolon, Gordon Craigin, kanssa. Heidän rakkaussuhteensa päätyttyä, Ellen ei avioitunut, eikä luonut vakavia rakkaussuhteita, vaan kaipasi ja rakasti Craigia koko elämänsä kuolemaansa asti saamatta Craigilta vastaavan kaltaista vastarakkautta (myös he kirjoittivat toisilleen kirjeitä).

Kuitenkaan Garbo ei ollut yksin sitä 60 vuotta. Hän eli elämäänsä, vaikka kuolemaansa asti uskoi olevansa tarkoitettu Mimille ja Mimin hänelle.

Etsiä toista, toista naista, jonka kanssa voisi kokea saman. Kokea, että tämä olisi se oikea, minä olen tätä naista varten, hän minua varten, me toisillemme... Halu uskoa, että sellainen olisi, pakko olla, pakko löytää, joku jota varten olla ja joka on itseä varten. Joku muu kuin Mimi.
Joku muu kuin hän, jonka oma sisin tuntee joka solullaan, kantaa häntä mukanaan. Kantaa koko itsellään pelkoa, että hän on se ainoa oikea, eikä koskaan enää saisi kokea sellaista rakkautta.
On etsittävä toinen. Joku muu. Joku muu, joka ei ole kuten hän. Vaan jonka kanssa voisi kokea sen vielä uudelleen, että on häntä varten luotu ja hän itseä varten. Joku, jota todella aidosti, koko itsellään rakastaa ja joka rakastaa. Jonka kanssa rakkaus voisi tulla täydelliseksi kuten vain voi täydelliseksi tulla niiden välillä, jotka ovat toisiaan varten luotuja. - Ja, oikeasti, minä en voi tietää, mitä Greta Garbon sisimmässä liikkui, mitä hän tunsi ja ajatteli. Voin vain eläytyä. Tämän kuitenkin tiedän:

On etsittävä. Ja Garbo etsi.
Hänellä oli rakkaussuhde ainakin näyttelijätär Claudette Colbertin (1903 - 1996) kanssa ja myös Joan Crawfordin (1905 - 1977) kanssa (Luoja, miten vietävän kaunis nainen Crawford olikaan aina vaan ikääntymisen myötäkin!). Rakkaussuhteita Garbolla oli myös Marlene Dietrichin (1901 - 1992), Eva Le Galliennen (1899 - 1991), Louise Brooks'n (1906 - 1985), Ona Munsonin (1903 - 1955) ja Salka Viertelin (1889 - 1978) kanssa.
Greta Garbolla oli silmää naiskauneudelle :)

Greta etsi. Tai, ehkä hänen rakkaussuhteensa olivatkin hänelle vain pelkästään eroottisten- ja seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen tähden, jos hän kerran rakasti koko ajan Mimiä? Mistä sen tietäisin, mitä Garbon mielessä ja sydämessä liikkui… Sitä paitsi… En saa kiinni siitä, että joku rakastaa yli 60 vuotta ihmistä, jota ei voi saada… Rakastaa yksipuolisella rakkaudella… Vai, oliko se yksipuolista? Jos se olisi ollut molemminpuoleista, sitten minä ymmärtäisin paremmin…

Greta oli ehkä päässyt Mimistä sisäisesti vapaaksi, koska hän rakastui Mercedes de Acostan kanssa vuonna 1931, tutustuttuaan häneen Salkan kautta. Mercedeksen ja Gretan suhde kesti päälle kymmenen vuotta, aina vuoteen 1944 asti. Rakastihan Greta Mercedestä...? Mercedeksestä kirjoitetaan, että hän rakasti Garboa kuolemaansa asti (Julkkiksilla nämä rakkaudet näköjään kestävät ”kuolemaansa asti” ;). Heidän suhteensa oli myrskyisä ja täynnä tunnetta: kaksi voimakastahtoista taiteilijatarta yhdessä - mitä muuta voisikaan olettaa kuin myrskyjä ja purkauksia tyventen välillä ;)
En tiedä heidän suhteestaan niin tarkoin. Oletan kuitenkin: kun suhde on kestänyt päälle 10 vuotta, kaikista raivoisista riitelyistä ja temperamenttisista oikuista huolimatta, he olisivat myös toisiaan rakastaneet.

Fiktiivisessä kirjallisuudessa erotetaan Suuri Rakkausromaani –genre. Suuressa Rakkausromaanissa pari rakastaa toisiaan, mutta ympäristön tai olosuhteiden tähden, he eivät voi toisiaan saada, he elävät toisistaan erillään toisiaan rakastaen ja kaivaten kuolemaansa asti. Shakespearen Romeo ja Julia kertoo Suuren Rakkaustarinan kahden murrosikäisen/nuoren välillä. Leffa Englantilainen potilas kertoo Suuren Rakkaustarinan (jonka sisällä on toinen rakkaustarina, joka antaa vastapoolin Suurelle Rakkaustarinalle). Ohjaaja Ang Lee esitti elokuvassaan Brokeback Mountain Suuren Rakkaustarinan. Ja, jos Mimi olisi rakastanut ja kaivannut Gretaa kuolemaansa asti, kuten Greta häntä, silloin Gretan ja Mimin elämä olisi ollut Suuri Rakkaustarina. Homojen ja lesbojen historiassa, lähihistoriassakin, on varmasti paljon näitä Suuria Rakkaustarinoita: ympäristön, olosuhteiden tähden he eivät voineet rakastaa toisiansa vapaasti, vaan joutuivat elämään toisistaan erillään ja rakastamaan toisiaan kaivaten sydämissään salaisesti kuolemaansa asti… Ehkä niitä rakkaustarinoita on myös nykyään, eikä vain historiassa.

J.K
Tavallaan minä en pidä Suurista Rakkaustarinoista (vaikka olen katsonut kyynelehtien Englantilainen potilas ainakin kolme kertaa, ja nähnyt teatterissa Romeon ja Julian, lukenut sen kirjana, katsonut Brokebackin ;)… En jaksa hyväksyä sitä, että toisiaan rakastavien täytyisi tuhlata itsensä ja rakkautensa vain kaipaukseen. Ympäristö ja olosuhteet täytyy muuttaa, jos ne ovat esteenä todelliselle rakkaudelle. On vain yksi elämä, joten rakkautta ei kannata kieltää. Sitä ei kannata laittaa vakan alle. Rakkaus on liian kallisarvoista hukkaan heitettäväksi. Sillä, rakkaus, jos se kohdalle osuu, on suuri lahja. Sellaista lahjaa ei voi ohittaa tai hylätä ympäristön paineiden tähden… Mutta, aiemmin ihmisten täytyi niin tehdä, sillä rakkaus määriteltiin rikokseksi tai hulluudeksi, kun kysymyksessä oli samaa sukupuolta olevien välinen rakkaus. –Tahdon, että oikeassa elämässä, ihmisten tarinat eivät päättyisi lohduttomasti kuten kirjallisuuden ja elokuvien Suurissa Rakkaustarinoissa. Tahtoisin oikeassa elämässä rakkaustarinoiden päättyvän, onnellisesti, näin: Ja he elivät elämänsä, yhdessä, loppuun asti.

Ja, jos Gretan ja Mimin aikoina lesbous olisi ollut hyväksyttyä, niin kuinka erilaiseksi heidän elämänsä olisikaan muotoutunut… Olisimmeko saaneet tuntea avoimen ja iloisen, onnellisen, levollisen katseisen Greta Garbon sen Garbon sijasta, jonka tunnemme salaperäisenä ja etäisenä kohtalokkaana naisena? Elikö Garbo viimeiset vuosikymmenensä yksin kaivaten ja muistellen Mimiään? Ja, saiko Garbo kokea elämässään rakkautta ja rakastaa? Kykenikö hän ylipäänsä rakastamaan aidossa, molemmin puoleisessa, rakkaussuhteessa? Miten hänen naisensa kokivat hänet: kokivatko he Garbon rakastaneen, vai…? Toivon niin, että hän olisi ollut jo Mimistään sisäisesti vapautunut ja vapaa, ja saanut kokea elämän suurinta onnea, aitoa molemmin puoleista rakkautta, jonkun toisen naisensa kanssa – tai, jopa useammankin heidän kanssaan :)