Potterin esi-isiä: Noita Raamatunsuomennostyössä

Martinus Stodius (1590 - 1676) oli Wittenbergissä opiskellut turkulainen pappi, ja oman seurakuntansa kirkkoherra. Opetti Turun kimnaasissa kreikkaa ja hebreaa. Sittemmin hänestä tuli pyhien kielten professori. 1654 Stodius siirtyi filosofisesta tiedekunnasta teologiseen: hänet nimettiin 3. ja 2. teologian professoriksi.

Luterilainen uskonpuhdistus oli meneillään. Ja, sen mukaisesti kansalle tahdottiin opettaa sen omalla kielellä Jumalan sanaa, jotta kansa sivistyisi ja valistuisi. Niinpä kielineron Stodiuksen tehtävänä olikin kehitellä toimenpiteitä suomenkielen edistämisen eteen, ja ennenkaikkea edistää Raamatun suomentamista. Stodiuksen suomenkieli oli mainiota ja hän olikin keskeinen henkilö Raamatun suomennostyössä.

Ei epäilystäkään, etteikö Stodius olisi ollut tosi hengen mies.
Ja, kuitenkin, siitä nousi epäilyksiä, että minkä hengen mies hän olisikaan.

Niin kutsutun, Renessanssin aikana, tiedon käsitykset alkoivat muuttua ja tiedon etsimiseen etsittiin uudenlaisia menetelmiä. Paracelssus ja useat muut hänen kaltaisensa uteliaat ihmiset, olivat korostaneet, että tietoa saadakseen ei riittäisi ainoastaan vanhojen mestareiden teosten lukeminen, vaan lisäksi olisi tehtävä kokeita uuden tiedon löytymiseksi. Kokeellisen luonnontieteen alkua... Silloin kokeiluihin liittyivät alkeamialliset ja okkultisetkin eksperimentit. Unohtamatta astrologiaakaan.

Ainakin jo vuonna 1644 Stodiuksesta liikkui huhuja: että hän harrasti maagisia asioita, sai opiskelijoissa puhkeamaan hulluuden (kolmella pistolla, tiettävästi - mitä nämä pistot sitten olivatkaan, sitä minä en tiedä). Stodius selvisi syytöksistä, ja jatkoi luterilaista hengentyötään.

Mutta, kirkon miehet olivat tarkkoja oikeaoppisesta hengestä. Ja, niinpä Stodius 1656 joutui jälleen syytöksien kohteeksi: Stodius oli todistettavasti lainannut eräälle ylioppilaalle kabbalistisen kirjan. Ja, sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä sellainen kirja ei ollut luterilaista! Stodius siis oikeaoppisen luterilaisuuden perspektiivistä, harrasti väärähenkisiä asioita, magiaa, ja levitti sitä opiskelijoillekin! Luterilaiset oikeaoppiset tulkitsivat Stodiuksen luonnontieteiden harrastamisen noituudeksi.
Se oli Suomessakin siihen aikaan tapana: noitia olivat ne, jotka eivät ajatelleet kuten kirkonmiesten mielestä tuli oikeaoppisesti ajatella, ja noitia olivat ne, jotka harrastelivat sellaisia seikkoja ja asioita, jotka kirkonmiesten mielestä eivät olleet oikeaoppisia luterilaisia asioita ja seikkoja.
Konsistori teki kaikkensa erottaakseen Stodiuksen, mutta kreivi Brahe ei suostunut siihen, vaan hän huolehti, että Stodius saisi pitää virkansa.

Oliko sitten Stodius todellinen noita? Pitikö hän jopa opiskelijoille noitakoulua?
No, hänhän oli pitänyt torstai-iltaisin ylioppilaille "salatieteellisiä kokouksia". Niissä oli ainakin saksalaisia temppuja opiskeltu, esimerkiksi alunavedellä oli opeteltu salakirjoittamisen taitoa, ja Stodius oli opettanut tämän ilmiön selityksen olevan luonnollinen, eikä maaginen... Vaikuttaisi siltä, kuin Stodius todella olisi harrastanut luonnontieteitä: etsinyt järjellisiä luonnollisia selityksiä ilmiöille, jotka kansan keskuudessa, ensisilmäyksellä, vaikuttivat epäjärjellisiltä ja maagisilta.

Luonnontieteiden harrastaminen ja harjoittaminen olivat kuitenkin kiellettyjä, tässäkin maassa, uskon puhtauteen tukeutumalla ja vetoamalla, sellaisen harrastaminen katsottiin noituuden harrastamiseksi.

Kuinkahan pitkälle ihmiskunta olisi jo tiedoissaan ja tieteessään edennytkään, jos uskonnot eivät olisi olleet estämässä ihmiskunnan uteliasuuden ja tiedonjanon tyydyttämistä?

Matti Klinge kirjoittaa Stodiuksen elämää koskevassa kirjoituksessaan:

"Mutta se mikä oli yleistä vielä 1600-luvun alkupuolella ja mistä saattoi selvitä varoituksella 1640-luvun puolivälissä, alkoi tuntua yhä vaarallisemmalta 1650-luvulla ja joutui seuraavalla vuosikymmenellä vainojen kohteeksi. Uskon puhtauden vartiointia tehostettiin koko ajan, ja akatemiakin siirtyi alun renessanssihumanismista yhä selkeämmin kirkollisen sensuurin ja puhdasoppisuuden korostamisen vaiheeseen."



Uskonnot hidastamassa tiedon saantia. Kyllä, mutta toiset ajattelevat myös siten, että uskonnot ovat myös varjelleet ihmiskuntaa tuhoamasta tiedolla ja tieteellä itseään ja planeettaansa.

Ja, toiset argumentoivat, että valtauskonnoissa ei ole tärkeää eikä keskeistä ihmiskunnan ja luonnon varjeleminen, vaan luonnon ja eläinten alistaminen ihmisen herruuteen.

Joka tapauksessa, Stodius oli niitä hengenmiehiä, jotka luterilaisuudessaan toimivat uskonpuhdistuksen hengessä: kansalle oli opetettava sen omalla kielellä Jumalan sanaa - ja sitä Stodius edisti Raamatun käännöstyöllään.
Ja, juuri hänet todettiin noidaksi.
Niin kummallisia voivat olla nämä hengenasiat, että noita siis on ollut edistämässä Raamatun suomentamista.


Stodius-sukua

Klinge-sitaatti:
Matti Klinge: Professoreita. 2. painos, Otava 1990. (Tätä juhlapainosta on painettu 1500 numeroitua kappaletta, joista minun painokseni on n:o 12 :)


J. K

Selvyydeksi:
Klinge-sitaatissa Klinge viittaa sanoillaan "varoitusten antaminen" ja "vainojen kohteeksi joutuminen" siihen, kun luterilainen kirkko "vainosi" niitä ihmisiä, jotka luonnontieteiden avulla etsivät uutta tietoa.

Minä en ole uskontovastainen. Oikeastaan, monestakin syystä (ja niistä syistä joskus jossakin toisessa postauksessa): päinvastoin.
Mutta, tosiasiat ovat tosiasioita, eikä niitäkään sovi kiistää ;)
Historia on mielenkiintoisaa :)